Korson yläkoulu todettiin huonokuntoiseksi vuosia sitten.
Sen korvaaminen uusilla Nikinmäen ja Leppäkorven koulujen laajennuksilla piti tulla 2021.
Samaan aikaan Mikkolan 800 oppilaan yhtenäiskoulu kärsii pahoista sisäilmaongelmista.
Tiloja on suljettuina, oppilaita väistössä ja 20 opettajaa lähti koulusta, kun eivät jaksaneet enää sairastaa.
Nyt kuitenkin sivistysvirasto arvioi, että Korson suuralueelle tarvittavat 800 uutta yläkoululaispaikkaa (purettava Korson koulu 650 + oppilasmäärän kasvu 150) voidaan hoitaa yhdellä 450-paikkaisella yläkoululla.
Sen paikka olisi Leppäkorvessa ja se palvelisi radan itäpuolen yläkoululaisia.
Länsipuoli mahtuu kuulemma Ruusuvuoreen, kun seiniä kaadetaan.
Nikinmäen ja Jokivarren 350 yläkoululaista jaettaisiin jatkossa puoliksi Leppäkorpeen, puoliksi Mikkolaan.
Nyt vilpittömästi, voiko Mikkolan kouluun tuoda 150 oppilasta lisää siinä kunnossa kuin koulu nyt on?
Ja eikö ollut tarkoitus helpottaa yläkoululaisten pitkiä ja turvattomia koulumatkoja?
Pohjois-Nikinmäestä Leppäkorpeen on edelleen 4-5 km matka ikävästi autojen seassa Lahden moottoritien sillan yli, ilman edes piennarta sillä kohtaa.

Nikinmäki ja Jokivarsi ovat Vantaan lapsirikkaimpia alueita (18% väestöstä kouluikäisiä) ja kasvavat tulevaisuudessakin. Nikinmäkeen odotetaan 900 asukasta lisää jo muutaman vuoden päästä ja rakennusoikeutta on 8000 asukkaalle.
Myös Korson keskusta ja Vallinoja kasvavat.
Kaksi uutta yläkoulua tarvitaan varmasti.
Ihmettelen perustelua Nikinmäen yläkoulun pois jättämiselle:
”Väestöennusteet ovat muuttuneet.”
Tosiasiassa yläasteikäisten väestöennuste vuoteen 2026 asti on koko Korson suuralueella muuttunut vain 16 oppilaan verran!
Oppilasmäärät ovat edelleen Nikinmäessä, vaikka muualla vähenee.
Niin alimitoitetut kuin nuo ennusteet ovat ennenkin olleet.
(Häiritsevää on myös se, että kaupungin eri dokumenteissa samasta asiasta esitetään aivan eri lukuja. Esim. Nikinmäkeen ennustetaan joko 500 asukasta tai 900 asukasta lisää viiden vuoden aikana, riippuen dokumentista.)
Ihmettelen myös, että sekä yläkoulu että uimahalli yritetään tunkea Leppäkorven koulun tontille, mikä tarkoittaisi kaiken ulkoliikuntatilan poistamista koulusta.
Asukkaat haluavat uimahallin Elmoon.
Jokivarren koulun ympärillä olisi 82.000 m2 kaupungin maata sisältäen myös valmiiksi rakennetun lähiliikuntapuiston.
Sinne mahtuu koulu ja nuorisotilakin hyvin (jos tosiaan vain yhteen kouluun on varaa).
Jokivarteen olisi kaikilla itäpuolen koululaisilla myös turvallinen ja kohtuullinen, suurimmillaan kolmen kilometrin koulumatka.

Entä nuoriso- ja asukastila, joka luvattiin Nikinmäkeen vuosia sitten?
Nyt se on poistettu uudesta investointibudjetista.
Viime vuonna budjetissa luki ”Leppäkorven koulu, päiväkoti ja uimahalli 15 miljoonaa; Nikinmäen koulu sis. nuoriso- ja asukastila 7 miljoonaa”.
Nyt siinä lukee ”Leppäkorven koulu 14,1 miljoonaa, päiväkoti 4,8 miljoonaa ja uimahalli 6 miljoonaa.”
Uhrataanko tässä koulu uimahallille?
Miksi uimahallia esitetään Leppäkorpeen, kun asukkaat haluavat sen Elmoon?
Voisiko koulut toteuttaa edullisemmin puurakentamisella?
Asukas, ota kantaa, budjetista päätetään 13.11. 2017 kaupunginvaltuustossa.
Lausuntoja Korson kouluratkaisusta voi tehdä Vantaan nettisivuilla 11.9.-27.9.2017.
Vaula Norrena, kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen, Korso (vihr)
P.S. Koko Vantaan 7-15-vuotiaiden virallinen väestöennuste kartalla täällä – koulutilojen riittävyysongelma ja huono ennakointi koskee monta muutakin aluetta:
https://kartta.vantaa.fi/link/4de2iN