Olin pimeissä töissä Sardiniassa, baarimikkona ulkoilmadiscossa.
Kun halusin kuukauden jälkeen jatkaa matkaa, ja menin pyytämään palkkaani, perheyrityksen pomo vetkutteli ja sanoi: ”Ei voi mitään, ei ole rahaa – non c’e soldi.”
Tajusin asemani, mutta katsoin suoraan silmiin ja sanoin muitta mutkitta ”Si che c’e – kyllähän on.” Pienen tahtojen taiston jälkeen pomo maksoi kuin maksoikin kohtalaisen korvauksen työtunneistani.
Italialaiset ystäväni nauravat tälle vieläkin: rahaa tuli, kun vaan uskalsin väittää vastaan.
Tämä tulee mieleeni, kun Vantaan opetuslautakunnassa taas kerran väännetään säästöistä.
Että taas pitäisi kustannuksia saada pienennettyä toimialalla, jossa lähes 98% kuluista muodostuu palkoista sun muista pakollisista menoista.
Ja vain noin 2% kuluista käytetään muihin menoihin, kuten kouluruokaan ja -kirjoihin.
Kyllä rahaa on, jos halutaan.
Tässä yhteiskunnassa rahaa riittää jos jonkinlaiseen, kyse on vain siitä miten se jaetaan. Jostain syystä kunnallisten teiden reunakivistäkin on tarkat määräykset, millaisia niiden pitää olla, ja näitä määräyksiä kyllä noudatetaan. Vaan lasten opetukseen tai sairaiden hoitoon ei oikein ole selviä normeja, minkälaatuisia niiden tulee olla. Joten opetus ja sairaanhoito on vaan hoidettava niillä resursseilla, mitä annetaan – vaikka se tarkoittaisi, että sijaisia ei palkata, vaan lapset katsovat videoita luokassa ja sairaat roikkuvat hoitojonoissa, kun ”ei ole rahaa”.
Ihmettelen, milloin, miksi ja kuka keksi, että yhteiskunnan hoito ei saa maksaa rahaa?
Vielä parikymmentä vuotta sitten maksoimme paljon enemmän veroja, ja kouluun tuli sijaisopettaja aina kun ope oli sairaana, ja koulun kalakeitossa oli myös kalaa. Parikymmentä vuotta sitten maksoimme enemmän veroja, ja valitimme ehkä niistä kyllä, vaan olimme tyytyväisiä, kun koululaiset saivat koulukirjat, ja terveyskeskukseen pääsi viikon kahden odotusajalla.
Ihmettelen myös, milloin, miksi ja kuka keksi, että ’investoinnit’ ovat jotain hienoa, johon rahaa kyllä saa laittaa – nehän ovat teitä ja rakennuksia (miesten suunnittelemia ja tekemiä), vaan koulutus, päivähoito ja terveydenhoito ovat vain ’kulua’ ja rasitetta (naisten kutsumustöitä), joka ei saisi maksaa?
Hienoinkin rakennus on 25 vuoden päästä kurja ja peruskorjauksen tarpeessa, vaan hyvin koulutettu ja hoidettu koululuokka on 25 vuoden päästä elämänsä voimissa, hyviä ja tuottavia veronmaksajia yhteiskunnalle!
Kumpi on parempi investointi yhteiskunnan kannalta, kysyn vaan?
Sitä paitsi: Kyllä rahaa on.
Silläkin 500 metrin matkalla, minkä kotikadulleni Vuohirinteelle asennettiin uusi asvaltti ja hienot reunakivet, pelkät reunakivet maksoivat noin 10.000 euroa (20 e/metri, kun molemmin puolin tietä asennetaan).
Kansalaisena ja veronmaksajana olisin mieluummin laittanut sen 10.000 euroa koulun sijaisopettajiin tai koulukirjoihin.
Kyllä rahaa on. Kyse on vain siitä kenelle sitä jaetaan.
