Maaliskuussa 2017 tein aloitteen kesätyösetelistä jokaiselle 9-luokkalaiselle Vantaalla. Pantakoon merkille, että aloitteen allekirjoitti työn puolueesta  SDP:stä vain yksi valtuutettu ja yrittämisen puolueesta Kokoomuksesta kaksi valtuutettua – sillä lailla! Onneksi virkamiehille tuli järki päähän ja lähtivät kuitenkin valmistelemaan tätä.   TILANNEPÄIVITYS 15.2.2019! KUINKA OLLAKAAN, VAIKKA SAIN PENSEÄN VASTAUKSEN ALOITTEESEEN 2017, ON VIRASTO KAIKESSA HILJAISUUDESSA VALMISTELLUT KAIKILLE JAETTAVAN KESÄTYÖSETELIN, JOKA NYT OTETAAN KÄYTTÖÖN VANTAALLA!   Kesätyöseteleitä jaetaan 15.2. 2019 alkaen. Jokainen 9.-luokkalainen nuori saa setelin koulun kautta. Muut seteliin oikeutetut (15-18-vuotiaat nuoret, […]

Tunnetko olosi huijatuksi? Niin minäkin, kun luen nyt vaalimainoksia, joissa luvataan koulut kuntoon, vanhuksille hoitoa ja jokaiselle lapselle harrastus – vaikka viimeiset neljä vuotta on tarmokkaasti leikattu juuri näistä asioista! Esimerkiksi koulujen kunnot. Vihreät ovat Vantaalla taistelleet ”tuulimyllyjä” vastaan yrittäessään saada isot puolueet (kok ja dem) sekä kaupungin Tilakeskuksen ottamaan asia tosissaan. 2013 opetusvirasto esitti tilantehokkuusohjelmaa, johon kuului kahden koulun lakkauttaminen, jotta säästettäisiin kuluja. Pyysin  opetuslautakunnassa jo puoli vuotta ennen tätä esitystä, saammeko tiedot koulujen kunnoista ja sisäilmatilanteesta ennen kuin teemme […]

Kun Suomi täytti 50 vuotta, olin 8-vuotias kansakoulun tokaluokkalainen Kaunisnurmen koulussa Kouvolassa. Koulussa suhtauduttiin Suomeen, itsenäisyyteen ja 50-vuotispäivään hartaasti. Piirustustunnilla piirrettiin pitkin syksyä Suomen ylpeydenaiheita: tuhansien järvien maata, metsiä, kansalliskukkia ja –eläimiä, urheilukisamenestyksiä ja itsenäisyyspäivän lippukulkueita. Ylipäänsä yhteiskunnassa vallitsi ylpeys ja tyytyväisyys, kuinka hieno maa Suomi on ja erityisesti, kuinka arvokasta on itsenäisyys.     Vuosi oli 1967, innokas kaupungistuminen  ja modernisoituminen oli käynnissä. Vallitsi valtava toiveikkuus tulevaisuudesta. Elinkeinot muuttuivat kovaa vauhtia  ”maalaistyöstä toimistoon” – siinä nähtiin pelkkää hyvää. (Muistetaan, että […]

 BUDJETIN  LÄHETEKESKUSTELU  JA VALTUUSTON KOKOUS 23.5.2016 Vuoden 2017 budjettia valmistelevaan lähetekeskusteluun lähdettiin murheellisissa merkeissä. Valtuustoseminaarissa oli juuri saatu kuulla, että vaikka Vantaan vuoden 2015 tilinpäätös oli historiallisesti POSITIIVINEN, niin vuodelle 2017 ennustetaan peräti 85 miljoonan euron vajetta budjettiin. Tämä nyt on vähän sama kuin jos olisit ollut 800 kilokalorin nälkäkuurilla jo pitkään ja sitten sanottaisiin: ”Sori vaan, mutta et saa ikinä enää syödä normaalisti. Vesi- ja leipäkuuri jatkuu ikuisesti  – ja lisäksi sinun on koko ajan ostettava velaksi näitä kalliita […]

2

Kilometri tien peruskorjausta maksaa 2 miljoonaa. Viisi kilometriä peruskorjattua tietä vastaa yhtä koulurakennusta. Vantaan valtuusto 14.12.2015 esityslistan kohta 7:  (Norrenan puhe) Maankäyttötoimi esittää 13,5 miljoonan euron lisäbudjettia Kehäradan ja Kehä 3 vuoksi. Kehärataan tarvitaan noin 9 miljoonaa euroa lisää, koska alkuperäisistä Kehärata-rahoista annettiin noin 7 miljoonaa euroa Dixin bussiterminaaliin. Kehä kolmoseen tarvitaan 4,6 miljoonaa euroa lisää, koska Kehä 3 rakennettiin etuajassa – siis käytettiin vuoden 2016 Kehä 3-rahat etuajassa. No, vähensivätkö nämä etuajassa rakennetut jutut investointibudjettia vuodelle 2016. Ei kuulemma. […]

Elämän lottoarvonnassa kävi uskomaton säkä, 7 oikein ja tuplausnumero! Sain syntyä maahan, joka on vauraampi, turvallisempi  ja tasa-arvoisempi  kuin 95% maailman maista. Maahan, jossa kaveria ei jätetä ja jossa jokaisella lehmälläkin on nimi. Jossa nainen voi tulla presidentiksi  ja  mies voi jäädä koti-isäksi.  Jossa on maailman suurimmat puhtaan veden varannot eikä lainkaan kulkutauteja. Ei  maanjäristyksiä  tai tsunameja. Mikään näistä ei ole minun ansiotani. Minulla vain kävi uskomaton säkä. Minun ei tarvinnut koskaan kärsiä nälkää eikä mennä lapsena töihin. Sain käydä […]

Kävin erilaisilla asuntomessuilla. Vantaan Mikkolassa puretaan 70-luvun lähiötaloja ja rakennetaan ne uusiksi paremmin. Vuokratalot on tyhjennetty asukkaista ja maanantaina pannaan säpäleiksi. Eli tehdään juuri niin kuin 1970-luvun arkkitehdit maalailivat: ”Nämä talot rakennetaan kestämään 30 vuotta, sitten ne voidaan purkaa ja rakentaa tilalle uudet.” Sitä ennen taloissa muistellaan entistä Mikkolanpuistoa #munmikkola, tutkaillaan tulevaisuuden lähiörakentamista, pidetään pihajuhlia ja työpajoja, maalataan graffiteja ja luodaan uutta Mikkolaa viikon ajan 15.8. asti. Olipa nostalgista 70-luvun lähiölapsena katsoa valokuvia sen ajan pihoista ja leikeistä! Tuollaista se oli meilläkin Kouvolan Pikku-Palomäellä silloin […]

Tämmöinen kesälomajuttu vaan. Kun minä olin nuori, virus oli mikroskooppisen pieni eliö, jonka takia ihminen saattoi sairastua flunssaan. Mato laitettiin koukkuun, kun alettiin onkimaan Kalalammen isolta kiveltä. Verkkokauppa oli kalastustarvikeliike. Palomuuri oli betoninen seinä saunankiukaan takana. Applikaatio oli vaatteeseen ommellen liitettävä kangaskuvio Anneli Rämän käsityötunnilla tyttölyseossa. Operaattori, jos sellaista sanaa jossain tv-sarjassa tai Kummisetä-elokuvassa käytettiin, liittyi mafian toimintaan. Vakoiluohjelma oli ”Kevään 17 hetkeä” tai ”Maxwell Smart” – tv-sarja. Isäntä oli maalaistalon päämies tai  jonkun tilaisuuden järjestämisvastuullinen henkilö. Eväste oli se, mitä […]

MM-kisat 1974 olivat ensimmäiset, joita seurasin – pakosta, koska veljeni ja isäni liimautuivat talon ainoan telkkarin ääneen ja kommentoivat pelejä kovaan ääneen. Minustakin tuli Hollannin kannattaja, kun veljeni vaahtosi totaalijalkapallosta, Cruijffista, Neeskensistä ja Haanista. Katkerassa loppuottelussa Hollanti hallitsi pitkään, vaan lopulta Saksa sai 2-1 voiton. Futisfani oppi, että riippumatta joukkueiden osaamisista tai tapahtumista kentällä, toinen joukkue voi voittaa pelin. ’Pallo on pyöreä’, tuo sietämätön lausahdus! Jalkapallon katseluuni tuli 20 vuoden tauko, kun muutin omilleni. Varsinainen futisfani minusta tuli kesinä 1994 ja 1998 […]

Vantaan sitova tavoite vuonna 2014 on: ”Velkaantumiskehitys hallintaan”. Tavoitteen mittari on: ”Pitkäaikaisen velan määrä kasvaa enintään talous- ja velkaohjelman mukaisesti”. Mitä Vantaan talous- ja velkaohjelma sanoo velan määrän kasvusta? (Vantaan taloudesta lisää tietoa täällä:http://www.vantaa.fi/talouskuntoon) Se sanoo, että tiukimmalla säästöskenaariolla 4 (jonka edellinen valtuusto valitsi 18.6.2012) velan määrä on korkeimmillaan v. 2015 noin miljardi euroa – ja alkaa siitä vähenemään joka vuosi, kun velkaa maksetaan takaisin. Tämä ei nyt toteudu, vaan velka kasvaa yhä vain vuoteen 2017 asti – mahdollisesti pidemmällekin. Olosuhteet ovat […]

2

Vuonna 1980 ihmettelin makrotaloustieteen luennolla, miten jatkuva talouskasvu on mahdollinen. Professori Jukka Pekkarinen, nykyinen Valtiovarain ministeriön ylijohtaja, sanoi, että siihen koko taloustiede perustuu. Kun ajattelin jatkuvaa kasvua, näin mielessäni maapallon, joka pursuaa ihmisiä niin ettei jalansijaa heille löydy. Näin valtavia suurkaupunkeja ja järjettömiä määriä koneita – kaikkea ahtautuneena aina vain pienempään tilaan. Mietin, että jossain on joku raja, jonka yli tuottavuutta ei voi enää tehostaa. Fysiikan lait tulevat vastaan. Ihmiskehon rajallisuus tulee vastaan. Ajan rajat tulevat vastaan. Jatkuva kasvu on […]

Kaikki suomalaisethan ovat alun perin maahanmuuttajia. Kantaisämme ja -äitimme muuttivat tänne Baltiasta tai Volgan mutkasta. Sen jälkeenkin olemme olleet innokkaita maahanmuuttajia. Sata vuotta sitten meiltä lähti Amerikkaan 300.000 ihmistä mainareiksi, metsätyömiehiksi, kotiapulaisiksi. Minunkin isänäitini  lähti sata vuotta sitten Pohjanmaalta Amerikkaan siirtolaiseksi –  mutta palasi takaisin, kun hänen räätälimiehensä kuoli tuberkuloosiin. Niin minusta ei tullut kolmannen polven siirtolaista Amerikkaan. 1960-luvulla Ruotsiin meni neljännesmiljoona Volvon tehtaille. Englantiin, Saksaan ja Ranskaan meni tuhansia tyttöjä au-paireiksi. Olen itsekin kokeillut maahanmuuttajan uraa: lukiolaisena USA:ssa, kesätyöläisenä […]

  Kun tyhjensin äitini kellaria, löysin laatikollisen vanhoja koulukirjojani  ja -vihkojani 1970-luvulta. Hämmästyin kovin. En ollut muistanutkaan, kuinka paljon senaikaisessa koulussa tehtiin kotitehtäviä ja vapaaehtoisia omia työkansioita. Noin paksu ja perinpohjainen itse kirjoitettu ja piirretty kansio maantiedosta ja biologiasta! Vaivalla käsin kirjoitettuja tiivistelmiä opittavista aiheista sekä runsaasti niitä sivuavaa muuten vain kiinnostavaa lisätietoa sanoin ja kuvin. Sen sijaan 70-luvun koulukirjat olivat tekstipitoisia, surkeilla mustavalkoisilla kuvilla varustettuja tiiviitä tiiliskiviä. Vastapainoksi olen leikellyt kotiin tulleet Valitut Palat ja käyttänyt harvat värikuvat täysimääräisesti hyödykseni koulukansioita tehdessäni. […]

Nyt on pakko tarttua näihin järjettömiin tuhlauksiin, mitä talous- ja velkaohjelman johdosta Vantaalla on harrastettu. Otan esimerkin kouluista, koska istun opetuslautakunnassa. Opetusta on vähennetty 1.-2. luokilla (1 vuosiviikkotunti, enempää ei lain mukaan enää voinut). ”Säästöä”  saatu 125.000 euroa. Peruskoulun  A2-kielen ryhmäkoko on nostettu 12:sta 18:aan. ”Säästöä” saatu 62.000 euroa. Myös lukioista on poistettu 12% kursseista, säästetty summa  n. 5% menoista. Mutta kun katsotaan haittoja, mitä näistä pikkuruisista säästöistä seuraa, ne ovat valtavat. On tutkittu, että satsaus 6-9-vuotiaiden koulutukseen on sekä […]

Mitä ei voi silmin vajain nähdä, siitä unta nähkää. Aina uuden aamun eteen luojan kämmen tuutii tähkää. Aina sataa tulvaveteen lastut arkinrakentajain. Lienet kasvi, eläin taikka puu: Kaikin soluin sydämin, Usko, tahdo jotakin! Niin se kerran tapahtuu. Tuhat kertaa tuhat vuotta mitään ei voi tehdä suotta.                                                            (Lauri Viidan runosta Luominen)

 Vantaalla verotuloista yli 90% menee lakisääteisten palvelujen hoitamiseen, ja nekin hoidetaan meillä halvemmalla kuin missään muualla Suomessa. Kuten sosiaali- ja terveys, peruskoulut ja päiväkodit.  Alle 10% Vantaan verotuloista jää vapaavalintaisiin kohteisiin.  Kuten nuoriso, liikunta ja kulttuuri. Rahaa ei siis jää tarpeeksi esim. hyvään kouluruokaan, nuorisotiloihin, urheiluun, liikuntaan, kunnolliseen vanhustenhoitoon, vammaispalveluihin, kulttuuriin jne. Yli 100 % meneviä kuluja ovat Vantaalla viime vuosina olleet kaikki perusinvestoinnit, ts. ne on rahoitettu velkarahalla.  Kuten kunnallistekniikka uusille asuinalueille, päiväkodit ja koulut uusille asuinalueille, liikenneratkaisut: kehä III parannus, Marja-rata […]

”Yhtäkkiä me tiedämme, että siinä sinä olet, ovensuussa, odottamassa, tai meidän sisällämme, sielläkin, kaikkialla, sinä odotat sateen pieksämänä ja ilman ruokaa. ”Nyt kaikki kolkuttavat jo, kaikki, paitsi sinä. Kaikki pyytävät, laativat laskuja lehtiöihinsä, raivostuvat, huutavat tai eivät kestä, eivät kestä enää, se tiedetään jo, ja sinä, vailla isänmaata, kananrääpäle kainalossasi odotat että joku lopulta ostaisi sen sinulta, jotta voisit palata sinne missä et enää asu, uneksimaan jostakin, ei enää edes unia. ”Lähdetään, hullu, älä luule, että kaikki on jo niin […]

       Näinä hätäisinä aikoina kaikki mikä on hitaampaa kuin hiirenklikkaus  näyttää olevan in ja pop. Slow food, slow yoga, slow life jne.  Milloin saamme myös hitaan talouden, slow economyn? Edelläkävijä-kuluttajana olen odottanut sitä kohta jo 20 vuotta. Milloin tämä trendi tulee? Ehkäpä piankin, näyttävät merkit Ameriikoista. Siellä kun on eletty kvartaalitaloutta jo 50 vuotta, ja saatu sillä keinoin niin inhimilliset kuin fyysisetkin  infrastruktuurit (tiet, sillat, tehtaat, pankit, ihmisten terveys, luottamus, yhteisöllisyys jne) totaalisen romahduksen partaalle. Jospa piankin Kaliforniassa keksitään uusi  […]

Kerro kaverillekin :)

RSS
Tilaa blogi
Facebook
Facebook
Twitter
Visit Us
Instagram
LinkedIn