Vuonna 1980 ihmettelin makrotaloustieteen luennolla, miten jatkuva talouskasvu on mahdollinen. Professori Jukka Pekkarinen, nykyinen Valtiovarain ministeriön ylijohtaja, sanoi, että siihen koko taloustiede perustuu. Kun ajattelin jatkuvaa kasvua, näin mielessäni maapallon, joka pursuaa ihmisiä niin ettei jalansijaa heille löydy. Näin valtavia suurkaupunkeja ja järjettömiä määriä koneita – kaikkea ahtautuneena aina vain pienempään tilaan. Mietin, että jossain on joku raja, jonka yli tuottavuutta ei voi enää tehostaa. Fysiikan lait tulevat vastaan. Ihmiskehon rajallisuus tulee vastaan. Ajan rajat tulevat vastaan. Jatkuva kasvu on […]
Kuukausi: toukokuu 2014
Nuorempana minulla oli hassuja ennakkoluuloja. Suhtauduin epäilevästi mm. aamuvirkkuihin, lyijytäytekynän käyttäjiin ja tummansinisestä väristä pitäjiin. Ihan totta. Aamuvirkut olivat minusta epäilyttäviä. Jos ihminen menee nukkumaan aikaisin ja herää aikaisin, täytyyhän hänen olla mielikuvitukseton rutiinin rakastaja. Vai? Lyijytäytekynän käyttäjät olivat astetta pahempia. Mitä se tuommoinen himmeän harmaan pikkupräntin tai numeron nyhertäminen oikein on? Ei voi olla oikeaa elämää, varmasti joku pikkusieluinen pedantti virkamiestyyppi, ajattelin. Kyllä verevä ihminen kirjoittaa tussilla tai mustetäytekynällä, niillä on nopea liu’uttaa kynää ja tekstistä saa paksun puhuvaa. Ennakkoluuloisimmin suhtauduin tummansinisestä väristä pitäjiin. […]
Kaikki suomalaisethan ovat alun perin maahanmuuttajia. Kantaisämme ja -äitimme muuttivat tänne Baltiasta tai Volgan mutkasta. Sen jälkeenkin olemme olleet innokkaita maahanmuuttajia. Sata vuotta sitten meiltä lähti Amerikkaan 300.000 ihmistä mainareiksi, metsätyömiehiksi, kotiapulaisiksi. Minunkin isänäitini lähti sata vuotta sitten Pohjanmaalta Amerikkaan siirtolaiseksi – mutta palasi takaisin, kun hänen räätälimiehensä kuoli tuberkuloosiin. Niin minusta ei tullut kolmannen polven siirtolaista Amerikkaan. 1960-luvulla Ruotsiin meni neljännesmiljoona Volvon tehtaille. Englantiin, Saksaan ja Ranskaan meni tuhansia tyttöjä au-paireiksi. Olen itsekin kokeillut maahanmuuttajan uraa: lukiolaisena USA:ssa, kesätyöläisenä […]