Asuntoasioissa päättäjä on aina kahden tulen välissä.  Koiralenkillä tapaa usein ihmisiä, jotka ovat harmissaan liiasta rakentamisesta.  ”Koko kaupunki menee pilalle!” he valittavat, kun ympäristöön rakennetaan. Sosiaalisessa mediassa taas jahdataan asuntoja, joita ei markkinoilta löydä. ”Onks tietoo? Tarvittaisiin kolme makuuhuonetta ja piha.” Perheasuntoja! Kiistelimme valtuustossa perheasunnoista jo koko viime valtuustokauden.  Että eikö niitä millään saada lisää, kun perheet joutuvat jo muuttamaan muihin kuntiin sen takia? Laitettiin uusiin asemakaavoihin sääntö, että vähintään 30% asunnoista tulee olla kolmioita ja sitä suurempia – ja maksimissaan […]

Kaksi koronavuotta ovat muuttaneet meitä. Pitkä, pakotettu hiljaiselo on kääntänyt ahneusmittaria pienemmälle. Nyt ihmettelemme, minne sitä olikaan ennen aina niin kiire. Miksi piti hösätä koko ajan kaikenlaista? Vähemmälläkin pärjää, olemme huomanneet. Kun ei päässyt ulos syömään ja tapahtumiin, katsottiin telkkaria kotona ja opeteltiin kutomaan islantilaisia villapaitoja. Ryhdyttiin leipomaan hapanjuurileipää ja tekemään vanhan ajan laatikkoruokia. Siitä tuli hyvä mieli ja turvallinen olo. Nostalgia on sielunhoitoa Kun ei päässyt liikuntapaikkoihin, käytiin kävelylenkeillä ja patikointiretkillä. Ostettiin sukset ja alettiin taas hiihtämään, jotkut jopa […]

Vantaan koronasta toipumisohjelmasta piti tulla kunnon vahva paikka koronan syömään reikään.Mutta nyt näyttää huolestuttavasti siltä, että raha joka toipumisohjelmaan laitetaan, on käytännössä pois normaalista budjetin kasvusta monella toimialalla. Tämä ei nyt ole ihan sitä, mitä kesällä tilasimme.Asiaan palataan budjettineuvotteluissa! Vantaan vihreiden tiedote asiasta Vantaan kaupunginhallitus käsitteli koronasta toipumisohjelmaa. Vihreä valtuustoryhmä teki jo keväällä aloitteen koko kaupunkia koskevasta koronasta toipumisohjelmasta ja sen vaatimasta lisärahoituksesta, joka sai kannatusta myös muilta ryhmiltä. Nyt toipumisohjelma on valmis. Ohjelmassa esitetään korjaavia toimia erityisesti terveys- ja […]

1

Palvelen vantaalaisia seuraavatkin kaksi vuotta kaupunginhallituksessa vihreiden edustajana, näin päätti Vantaan Vihreiden yleinen kokous eilen.Jatkan myös vihreän ryhmän neuvottelijana kaupunginhallituksessa, näin päätti valtuustoryhmä tänään.Pestit vahvistetaan Vantaan valtuustossa 23.8.2021. Kaupunginhallitusneuvottelijan tehtäviä Vantaan vihreissä ovat mm: – tehdä ennakkoraportti jokaisen kaupunginhallituskokouksen asioista koko jäsenistölle– kontaktoida viranhaltijoita esityslistaa koskevista (ja muistakin) asioista tarpeen tullen– vetää oman ryhmän kannat yhteen jo etukäteen ja valmistella mahdollisia muutosesityksiä yhdessä ryhmän kanssa– viestittää oman ryhmän kannat ja muutosesitykset muille poliittisille ryhmille etukäteen– neuvotella muiden ryhmien kanssa mahdollisista […]

Tätä emme osanneet odottaa koronavuonna. Että kaiken itkun, murheen ja epätoivon jälkeen Vantaan vuoden 2020 tilinpäätös onkin 55 miljoonaa euroa – voitollinen! Hirmu kiireellä patistettiin viime keväänä toimialat säästämään miljoonia euroja jo 2020 aikana (paitsi sosiaali- ja terveystoimi, tietysti) sekä – 20 miljoonaa investoinneista. Vaan nyt onkin sitten tehty voittoa 55 miljoonaa.Se on pitkälti valtion koronatuen ansiota, jota emme uskaltaneet etukäteen arvioida noin jalomieliseksi.Valtion koronatuki oli lopulta Vantaalle 90 miljoonaa euroa.Sen ansiosta laitettiin lentokentälle 24 h päivystys, koronakoirat, testit, tieodtus ja kaikki.Sen […]

Kun kaupungin väestö kasvaa nopeasti, pitää myös talouden kasvaa reippaasti. Vantaa kasvaa nyt 3000 – 4000 asukkaan vuosivauhtia. Asuntorakentaminen käy kuumana. Vantaalle valmistuu nyt yhtä monta uutta asuntoa kuin on uusia asukkaitakin vuodessa. Se on hyvä, pitkällä juoksulla se pitää asuntojen hinnat kohtuullisempina. Väestönkasvu vaatii talouskasvua Entä kaupungin oma talouskasvu, pysyykö se väestönkasvun perässä? Valitettavasti ei ihan. Kehärata ja lentokenttä ovat kyllä tuoneet valtavan buustin Vantaan talouteen viime vuosina ennen koronaa. Kehäradan varren rakentaminen on tuonut paljon uusia työpaikkoja ja […]

Kerro kaverillekin :)

RSS
Tilaa blogi
Twitter
Visit Us
Follow Me
Instagram
LinkedIn
Share