Kun koronakriisi iski päälle, pelkästään Vantaan lentoasemalla menetettiin 16 000 työpaikkaa.Vuosi sitten Vantaan työttömyys oli pk-seudun alhaisin, noin 8% – korona-aikana se on pompannut lähes kaksinkertaiseksi 14 %:iin. Mistä nyt taiotaan äkkiä työpaikkoja lähes 20 000:lle työttömälle Vantaalla? Olen taloustieteessä keynesiläinen, uskon elvytykseen. Kun auto jää mökkitiellä jumiin saveen, tarvitaan takatuuppausta, että masiina saadaan liikkeelle. Näin myös taloudessa ja työllisyydessä. Nyt jos koskaan on avitettava yrityksiä jatkamaan ja työllistämään porukkaa. Konkreettisin keinoin, jotka vaikuttavat heti. Konkreettiset ja nopeat keinot Palkkatuki, […]
kesätyöseteli
Puhun nyt nuorista.Koko kevään olemme kuulleet, kuinka huolissaan kaikki ovat nuorista, jotka ovat koronan takia joutuneet lojumaan yksin kotona – eivät ole päässeet kouluun, eivätkä ole päässeet töihinkään, koska ensimmäiseksihän nuoret irtisanottiin, kun palvelut menivät kiinni. Mutta oletteko tulleet ajatelleeksi, että meillä on normaalioloissakin noin 3000 nuorta, jotka lojuvat kotona ilman työtä ja ilman opiskelupaikkaa? Normaalioloissakin me annamme Vantaalla 3000 alle 17-24-vuotiaista vajota synkkyyteen päiviä, kuukausia, vuosia. (Näitä NEET-nuoria on 12% ikäluokasta.) Tämä on väärin. Se on inhimillisesti niin väärin […]
Nuorisotyöttömyys on pompannut koronan myötä Vantaalla ennätyskorkealle. Jo yli 20% eli yli 2000 alle 25-vuotiasta on työttömänä Vantaalla. Jo ennen koronaa vuonna 2019 Vantaa jäi jälkeen valtuustokauden strategisesta tavoitteesta vähentää nuorisotyöttömyyttä. Vantaan hyvinvointikertomuksessa 2020 kerrotaan, kuinka työttömyys altistaa nuoria pysyvään syrjäytymiseen. Työttömyys ja koulutuksen puute altistaa nuoria terveys- ja mielenterveysongelmille, mistä puolestaan seuraa suuria vaikeuksia päästä koulutukseen tai työhön. Työllisyyden kuntakokeilu 1.3.2021 – 30.6.2023 Vantaa on nyt mukana työllisyyden kuntakokeilussa, jossa mm. pilotoidaan erilaisia tapoja tarjota työllisyyspalveluja. Vantaa sai juuri äsken Uudenmaan ELY-keskukselta […]
Nyt on ensimmäinen kerta viisivuotisen valtuustourani aikana, että minun ei tarvinnut valvoa kokonaisia öitä budjettineuvottelujen jälkeen järkyttyneenä siitä, kuinka edes yhden euron muutosta ei sallittu, kuinka kohtuutonta on elää diktatuurissa, kuinka järjen käyttö ei ole sallittu, kuinka edes lastensuojelulasten hätää ei kuultu. On ollut murskaavaa nähdä lähempää, kuinka ”demokratia” ”toimii” yhdessä maailman reiluimmiksi määritellyistä maista. Sitä kiitollisempi olen tänään siitä, että nyt se yhtäkkiä toimiikin! Kaupunginhallituksen pj Sari Multalan vetämissä budjettineuvotteluissa kuunneltiin kaikkien poliittisten ryhmien toiveita ja pyrittiin myös antamaan […]
Maaliskuussa 2017 tein aloitteen kesätyösetelistä jokaiselle 9-luokkalaiselle Vantaalla. Pantakoon merkille, että aloitteen allekirjoitti työn puolueesta SDP:stä vain yksi valtuutettu ja yrittämisen puolueesta Kokoomuksesta kaksi valtuutettua – sillä lailla! Onneksi virkamiehille tuli järki päähän ja lähtivät kuitenkin valmistelemaan tätä. TILANNEPÄIVITYS 15.2.2019! KUINKA OLLAKAAN, VAIKKA SAIN PENSEÄN VASTAUKSEN ALOITTEESEEN 2017, ON VIRASTO KAIKESSA HILJAISUUDESSA VALMISTELLUT KAIKILLE JAETTAVAN KESÄTYÖSETELIN, JOKA NYT OTETAAN KÄYTTÖÖN VANTAALLA! KIITOS, MAHTAVAA! Kesätyöseteleitä jaetaan 15.2. 2019 alkaen. Jokainen 9.-luokkalainen nuori saa setelin koulun kautta. Muut seteliin oikeutetut (15-18-vuotiaat nuoret, […]
Mitä mieltä olette? Olisiko hyvä auttaa nuoria pääsemään työn makuun antamalla jokaiselle 9-luokkalaiselle 300 euron kesätyöseteli, niinkuin Helsinki tekee? Sehän ei tee sitä vain hyvää hyvyyttään, vaan ehkäistäkseen koulupudokkuutta, pitkäaikaistyöttömyyttä ja syrjäytymistä. Vantaalla alle 25-vuotiaiden virta yli 3 kuukauden työttömyyteen oli 36,7 prosenttia vuonna 2015. Hei yli kolmasosa työttömänä! Ammatilliset opinnot keskeyttää Vantaalla 14,5% oppilaista.Ja jopa 7% vantaalaisista 15-24-vuotiaista on kokonaan yhteiskunnan ulkopuolella: ei töissä, ei työttömänä TE-toimistossa, eikä opiskelemassa. Tuhannet nuoret elämässä vailla suuntaa, ahdistuneina, kun eivät pääse […]