Miksi koulutus on minulle niin tärkeää

Kerrataanpa hieman Suomen kouluhistoriaa yhden perheen kautta.

Minun isoäitini Iida Rimpiläinen ei saanut käydä päivääkään koulua.
Hän oli huutolaislapsi Kainuun Mainualla 1900-luvun alkupuolella.
Hän oli kyllä oppinut lukemaan Raamatusta jo 5-vuotiaana, ennenkuin hän jäi orvoksi.
Mutta kun hän jäi orvoksi, hän joutui pikkupiiaksi sellaiseen perheeseen, joka ei antanut hänen käydä koulua, vaan hänen piti siivota ja hoitaa kotitöitä sillä aikaa, kun perheen lapset kävivät koulua.
Iida luki salaa perheen lasten koulukirjoja öisin ja ajatteli, että ei nämä nyt niin vaikeita ole…
Että kyllä sitä minäkin, jos vain pääsisin kouluun.
Mutta hän ei päässyt koskaan kouluun.

Kansakoululaki eli oppivelvollisuuslaki säädettiin vuonna 1921. Se velvoitti kunnat perustamaan kansakouluja, mutta vielä pitkään lain jälkeenkin monissa kylissä oli vain kiertäviä kansakouluja.

Koulua sotavuosina

Äitini kävi koulua sotavuosina 1941-45.
Koulu oli välillä auki ja välillä kiinni, se oli pieni ja vaatimaton syrjäkylän kansakoulu.
Siihen aikaan oli muutenkin tapana käydä vain se kansakoulu, ja mennä sitten töihin. Ainakin maalaiskunnissa oli tällaista.
Vielä 1950-luvulla koko Suomessa oli ylioppilaita vain 3% väestöstä.
Äitini kävi kyllä jotakin kansanopistoa myöhemmin 16-18-vuotiaana, kun hän pääsi muuttamaan pois kotoa ja syrjäkyliltä.

Koulua pula-aikana

Isäni taas, hänen kouluvuotensa osuivat 1930-luvun pula-aikaan.
Pohjanmaan Evijärvellä isäni kotikylässä ei ollut vielä koulua.
Sinne tuli vain ns. kiertävä kansakoulu, joka viipyi muutaman kuukauden mennäkseen taas seuraavaan kylään, ja palasi takaisin 3-6 kuukauden kuluttua.
Tällaisesta pätkittäisestä koulustakin sai kuitenkin jonkinlaiset perustaidot: kaikkia aineita opetettiin ja niistä sai numeron todistukseen.

Isänikin oli puoliorpo ja 12-vuotiaana hänen piti lähteä töihin pikkupehtooriksi johonkin maalaistaloon.
Sitten tulikin sota ja isäni meni sotaan, vietti siellä viisi vuotta plus sotasairaalassa kaksi vuotta, ennenkuin hän pääsi 25-vuotiaana aloittelemaan elämää.
Hän meni töihin lentokonetehtaalle.
Sitten hän ’möi’ sotainvaliditeettinsa valtiolle ja sai kertakorvauksen, jonka turvin hän pystyi käymään iltakoulussa rakennusmestariksi.
Sieltä hän valmistui priimuksena, vaikka pohjakoulutus ennen tuota koulua oli aika onneton.

Kansakoulun ja oppikoulun aikaan

Minä taas olen valtavan luokkahypyn tehnyt
heikommin koulutettujen vanhempien lapsi, joka pääsi kouluun ja meni yhtä soittoa yliopistoon ja opiskeli niin paljon kuin halusi.

Olin myös oppinut lukemaan hyvin varhain (2-vuotiaana osasin tavata, 3-vuotiaana lukea) ja olin kiinnostunut kaikesta.
Varsinkin kirjoista!
Siihen aikaan ei ollut televisiota eikä videoita – kirjat olivat se viihde.
Rakastin lukemista. Sain oman kirjastokortin nelivuotiaana (mikä ei ollut tapana siihen aikaan) ja minusta tuli innokas kanta-asiakas.
Koska olin oppinut lukemaan niin pienenä, ja sitä kaikki ihmettelivät, niin lukemisesta tuli tavallaan ’supervoimani’.
Pian sen jälkeen myös kirjoittamisesta.
Voitin kaikki mahdolliset raittiuskilpakirjoitukset sun muut ainekirjoituskilpailut.
Koulu oli minulle kivaa.
Sellaista sen pitäisi olla mielestäni kaikille – siksi kannatan kaikkea mahdollista tukiopetusta, mitä vain on keksitty!
Sittemmin luku- ja kirjoitustaito toi minulle ammatinkin.
(Vaikka opiskelin valtiotieteitä, päädyin tekstisuunnittelijaksi mainostoimistoon, sitten merkitystutkijaksi omaan firmaan.)

Maksullinen oppikoulu

Piti vielä puhua maksullisesta koulusta.
Nimittäin ei koulu minunkaan aikanani vielä maksutonta ollut.
Oppikouluun oli pääsykokeet ja se koulu oli maksullinen.
Oli lukukausimaksut, kouluruokamaksut ja oppikirjamaksut.
Meidän perhe oli sen verran vähävarainen, että pääsin vapaaoppilaaksi, mutta kouluruokaan minulla ei ollut alkuvuosina rahaa. Piti mennä pyörällä kotiin syömään ruokatunnilla.

Kun pääsin lukioon, taloudellinen tilanteemme kuitenkin parani niin, että pitkän empimisen jälkeen uskalsin kysyä, voisinko hakea vaihto-oppilaaksi Amerikkaan, kun olin nähnyt siitä ilmoituksen koulun ilmoitustaululla.
Isä ja äiti pitivät hyvin lyhyen perheneuvottelun ja totesivat, että tämä on niin tärkeä asia, että siihen hankitaan rahat jostain.
He näkivät, että kielitaidosta olisi minulle hyötyä.
ja niin totisesti olikin.
Kuinka helppoa minun olikaan myöhemmin yliopistossa lukea vaikeita tieteellisiä tekstejä englanniksi, kun olin viettänyt englanninkielisessä maassa kokonaisen vuoden.

Peruskoululaki tehtiin pitkän kiistelyn jälkeen 1968. Sen ideana oli kaikille yhteinen, maksuton peruskoulu, joka tarjoaa kaikille mahdollisuuden opiskella niin pitkälle kuin päätä riittää, kotitaustasta riippumatta.
Peruskoulusysteemiin siirryttiin vaiheittain vuosina 1972- 77.

Koulutus antoi kaiken

Haluan tällä vain kertoa, miksi niin syvästi uskon koulutukseen – koska minulle se on antanut kaiken, ihan kaiken.
Kiinnostavan elämän, hyvän toimeentulon, vapauden.
Ja vanhemmiltani ja isovanhemmiltani koulutuksen puute taas oli evännyt todella paljon elämässä.

Koulutukseen on satsattava!

Koulutukseen on satsattava nyt reippaasti!
Oli edellisten hallitusten tyhmin idea leikata koulutuksesta.
Nyt nuoremme aloittavat korkeakouluopinnot keskimäärin vasta 24-vuotiaina, kun muualla nuoret saavat tutkinnon tuossa iässä.

Täällä lisää palopuhetta, faktaa koulutuksen puolesta:

Koulutus tarvitsee rahaa

Vastustan koulutussäästöjä, sehän on kuin rahaa kaivoon heittäisi!
Kannatan lisärahaa koulutukseen, siellä se kasvaa korkoa paremmin kuin missään muualla!