Kävin erilaisilla asuntomessuilla. Vantaan Mikkolassa puretaan 70-luvun lähiötaloja ja rakennetaan ne uusiksi paremmin. Vuokratalot on tyhjennetty asukkaista ja maanantaina pannaan säpäleiksi. Eli tehdään juuri niin kuin 1970-luvun arkkitehdit maalailivat: ”Nämä talot rakennetaan kestämään 30 vuotta, sitten ne voidaan purkaa ja rakentaa tilalle uudet.” Sitä ennen taloissa muistellaan entistä Mikkolanpuistoa #munmikkola, tutkaillaan tulevaisuuden lähiörakentamista, pidetään pihajuhlia ja työpajoja, maalataan graffiteja ja luodaan uutta Mikkolaa viikon ajan 15.8. asti. Olipa nostalgista 70-luvun lähiölapsena katsoa valokuvia sen ajan pihoista ja leikeistä! Tuollaista se oli meilläkin Kouvolan Pikku-Palomäellä silloin […]
pääkaupunkiseutu
Olen sitä sukupolvea, joka kasvoi aikuiseksi ylipolitisoituneella 70-luvulla. Saimme huonon kuvan politiikasta – varsinkin poliittisista virkanimityksistä. Näimme, kuinka kukin suuri puolue valtaan päästessään perusti lisää poliittisia virkoja miehittääkseen virastot omilla edunvalvojillaan. Meidän mielestämme se oli väärin. Demokratian kuuluu toimia niin, että kansan valitsemat päättäjät päättävät ja neutraalit virkamiehet toteuttavat päätökset. Demokratiassa virkamiesten kuuluu olla epäpoliittisia. He eivät ole sidoksissa mihinkään puolueeseen. He eivät aja jonkun puolueen agendaa rivien välissä, vaan toteuttavat puhtaasti sitä tahtoa, jonka kulloinkin vallassa olevat päättäjät ilmaisevat. […]
Talous- ja velkaohjelmasta. Suoraan asiaan. Haluan kysyä valtapuolueilta, demareilta ja kokoomukselta, sekä kaupunginjohtaja Nenoselta, vilpittömästi: mikä teitä viiraa? Ensin piti tehdä tiukka talous- ja velkaohjelma, jotta velkaantuminen saadaan hallintaan. Nyt te saman velkaohjelman nimissä lohmitte aina vain lisää velkaa, jo yli 5000 euroa per vantaalainen. Velankorot ovat 20 miljoonaa vuodessa, mutta kolmen vuoden päästä ne ovat 40 – 55 miljoonaa euroa vuodessa, talousjohtajan mukaan. Montako koulua pitää lakkauttaa lisää, että nuo korot saadaan maksettua? Vihreät esittivät, että kuntaveroa korotetaan 0,5 %. […]
Pikkusen ihmettelen. Vantaan opetustoimessa esitetään, että myytäisiin kaksi hienoa koulutonttia ja koulukiinteistöä (Hevoshaka ja Tuomela). Että saataisiin rahaa 5 miljoonaa, että ei tarvitsisi vähentää lapsilta opettajia. Samaan aikaan Vantaan kaupunkisuunnittelussa esitetään, että 5 miljoonan investointitason sijaan käytettäisiinkin 16 miljoonaa kiinteän omaisuuden ostoihin vuonna 2014 – lainarahalla, milläpäs muulla? (esityslista 9.9.2013 kokoukseen) Miten voi kaupunkisuunnittelupuoli noin vain, huihai, esittää että pannaankin 11 miljoonaa lisää tonttien ostoihin – lisävelalla? – kun samaan aikaan sosiaali-ja terveyssektori joutuu pihtaamaan pikkurahojakin omaishoidon tuesta ja opetussektori joutuu lakkauttamaan lasten alakouluja? […]
Luen metropolialueen esiselvitystä: alustavaa suunnitelmaa pääkaupunkiseudun yhteisen metropolin luomiseksi. Kun pääsen joukkoliikenne- ja pendelöintiselvityksiin, järkytyn melkoisesti. Helsingissä käy muualta töissä 160.000 ihmistä, Lohjaa, Porvoota ja Mäntsälää myöten. Alan miettiä, paljonko heiltä kuluu työpäiviä vuoden mittaan pelkästään työmatkoihin. Jos oletetaan, että heillä kuluu kodin ja työpaikan väliseen yhdensuuntaiseen työmatkaan keskimäärin tunti, niin se tarkoittaa kaksi tuntia päivässä. Työntekijällä on keskimäärin 220 työpäivää vuodessa, siis 440 tuntia kuluu työmatkoihin vuodessa. Arvaatteko paljonko se on kokonaisina työpäivinä? Kokonaisina työpäivinä (à 7,25 tuntia) pendelöivältä […]
Joukkoliikenteen matkustusajat ovat kasvaneet jopa 30% Vantaalla, kuulin kaupungin budjetti-infossa. Eräs rouva kertoi, että hänen työmatka-aikansa on pidentynyt 15-20 minuuttia suuntaansa, koska bussireittiä on huononnettu. Pelkästään tuon 15-20 minuutin pidennyksen johdosta hän kertoi menettävänsä 12 kokonaista työpäivää lisää vuodessa bussissa istumiseen. Jos työmatka-aika on tunnin suuntaansa, ihminen menettää lähes 60 työpäivää vuodessa työmatkoihin. Paljonko maksaa kansantaloudelle istuttaa ihmisiä tuntitolkulla työmatkaliikenteessä? Tämänkö me Helsingin reunakunnat saamme siitä hyvästä että maksamme sievoiset summat HSL:lle? Reittien huononnukset ja matka-aikojen pidennykset? Yhdessä vaiheessa […]
Vantaan kaupungin talous- ja velkailloissa 3.9. ja 5.9.2013 kaupungin johto pelotteli, että jos veroa korotetaan niin ja niin paljon, niin neljäs kriisikuntakriteeri täyttyy. Ja sitten Vantaa joutuisi valtion holhoukseen. Valitettavasti tuo veronkorotus – kriisikunta -pelottelu on täyttä humpuukia ja propagandaa. Suurimmassa osassa Suomen kuntia on selvästi korkeampi veroäyri kuin Vantaalla. Uudellamaalla on 28 kuntaa, joista 19 kunnassa on korkeampi veroäyri kuin Vantaalla. Vain viidessä on alempi veroäyri. Lisäksi jopa puolet Suomen kunnista harkitsee veronkorotusta ensi vuodelle. Koska valtionavut ovat pienentyneet […]
Pääkaupunkiseudun päättäjät, missä on 7000-vuotisen asutushistorian vahvistama metropoli-itsetuntonne? Eikö vanha laaja Helsingin Pitäjä nyt voisi ottaa armeliaasti takaisin suojelukseensa piskuisen Helsingin niemen, joka tästä jo 1351 perustetusta Helsingin Pitäjästä aikoinaan erilleen otettiin? Olkoon tämän uudelleen palautetun Helsingin Pitäjän nimi yksinkertaisuuden vuoksi vaikka Helsinki, niin Vantaa saa nimessäkin takaisin kunniakkaan historiansa. (Mahdollisesti siihen voidaan liittää myös Helsingin Pitäjän vanha, nyt puuttuva pohjoinen osa, n. Keravan ja Tuusulan sisältäen). Kasvatettakoon tästä pohjois-etelä-suuntaisesta radanvarsi-ja lentokenttä-metropolista mahtava, hyvinvoiva, ja ihmisiä sekä yrityksiä puoleensavetävä yhteisö. […]
Viime aikoina on keskusteltu pääkaupunkiseudun yhdistämisestä yhdeksi suurkaupungiksi. Enimmäkseen ihmiset sanovat hirveää! Sitten kaikki menee Helsingin ehdoilla, palvelut löytyvät vain Helsingin keskustasta ja muualla kärsitään! Hetkinen. Onko tätä asiaa edes tutkiskeltu kunnolla ja rauhassa? Esim. 10-miljoonaisessa Lontoossa on täysin eriytetty kaupunginosahallinto. Jokainen alue saa päättää täysin itsenäisesti lähes kaikesta, jopa veden ja sähkön hinnasta alueellaan. Se se vasta on paikallista päätöksentekoa ja lähidemokratiaa! En ole tarkemmin perehtynyt, vaan kyllä heillä Lontoossa lienee jonkinlainen (YTV:n tms. kaltainen?) neuvottelukuntakin yhteisiä asioita […]