Kun kaupungin väestö kasvaa nopeasti, pitää myös talouden kasvaa reippaasti. Vantaa kasvaa nyt 3000 – 4000 asukkaan vuosivauhtia. Asuntorakentaminen käy kuumana. Vantaalle valmistuu nyt yhtä monta uutta asuntoa kuin on uusia asukkaitakin vuodessa. Se on hyvä, pitkällä juoksulla se pitää asuntojen hinnat kohtuullisempina. Väestönkasvu vaatii talouskasvua Entä kaupungin oma talouskasvu, pysyykö se väestönkasvun perässä? Valitettavasti ei ihan. Kehärata ja lentokenttä ovat kyllä tuoneet valtavan buustin Vantaan talouteen viime vuosina ennen koronaa. Kehäradan varren rakentaminen on tuonut paljon uusia työpaikkoja ja […]
Kuukausi: tammikuu 2021
Tiedonsaanti Vantaan sisäilma-asioista on ollut kuin maanmittari K:n epätoivo Kafkan Linnassa. Maanmittari K on saanut tehtävän (kuten valtuutettu kansalta vaaleissa) Kun hän yrittää suorittaa hänelle annettua tehtävää, Linna eli byrokratia ei vastaa kysymyksiin, ei anna tehdä annettua työtä, kiistää jopa maanmittarin olemassaolon. Maanmittari on Linnassa persona non grata, henkilö joka häiritsee ja jolle ei tarvitse vastata. Minulla tätä Linnassa seikkailua on jatkunut jo kahdeksan vuotta. Keväällä 2013 pyysin eka kertaa Tilakeskukselta listaa sisäilmaongelmaisista kouluista. Kolme kertaa kirjallisesti ja useita kertoja […]
Maantie 152 eli ns. Kehä IV linjauksesta Vantaan uudessa yleiskaavassa. (25.1.2021) Olen tehnyt parhaani yleiskaavatoimikunnassa ja kaupunginhallituksessa saadakseni muutettua tien linjausta menemään Kesäkylän takaa. Katson onnistumiseksi sen, että koko yleiskaavatoimikunta että myös kaupunginhallitus on antanut yhteisen lausuman, että Kesäkylän takaa menevää linjausta tulee edistää Tuusulan kunnan kanssa sekä jatkosuunnittelussa. Katson epäonnistumiseksi sen, että jo piirrettyä ja vuosia kaavoissa ollutta linjausta ei sitten viime metreillä piirretty enää uusiksi. Onneksi saimme kaavaan vaihtoehtolinjaukselle nuolimerkinnnät. Miksi linjaus on huono Miksi kaavassa oleva tien […]
Luonnonsuojeluliitto vaahtosi Vantaan Sanomissa, että 3400 hehtaaria metsää on uhassa jäädä rakentamisen alle uudessa yleiskaavassa (VS netti 22.1.21). Ei se niin mene. Vantaalla on edelleen yli kolmasosa pinta-alasta metsää, 9400 hehtaaria. Ja vihreää – peltoa, metsää, niittyä, puistoa – on kaikkiaan noin puolet Vantaan pinta-alasta. Eikö se ole aika hyvin Suomen neljänneksi suurimmassa (kohta kolmanneksi suurimmassa) kaupungissa? Kolmasosa pinta-alasta metsää,puolet pinta-alasta vihreää Uudessa yleiskaavassa – kuten muuten myös vanhassa yleiskaavassa – on vain kaikki pienemmät viheralueet jätetty merkitsemättä. Sillä yleiskaava […]
Tämä tarina on tosi. Vantaalla oli määrä päättää, aletaanko kaupunkiin suunnitella ratikkaa. Ratikka on ollut yleiskaavassa jo 12 vuotta ja 2020-luvun loppupuolella on tarkoitus panna tuumasta toimeen. Tarve on ilmeinen: vuonna 2030 bussit eivät enää riitä väkimäärälle.Alustava suunnitelma ja kustannuslaskelmat on tehty, ne ovat voitolliset – ratikka tienaa kaupungille enemmän kuin se maksaa. Vaan voi, mikä tappelu tästä syntyi valtuustossa vuosi sitten ja yhä jatkuu somessa. MAALAISHIIRIEN puolue pelotteli itsensä ja muutaman muunkin puolikuoliaaksi jo etukäteen. ”Ei siitä mitään tule! […]