Maaliskuussa 2017 tein aloitteen kesätyösetelistä jokaiselle 9-luokkalaiselle Vantaalla. Pantakoon merkille, että aloitteen allekirjoitti työn puolueesta SDP:stä vain yksi valtuutettu ja yrittämisen puolueesta Kokoomuksesta kaksi valtuutettua – sillä lailla! Onneksi virkamiehille tuli järki päähän ja lähtivät kuitenkin valmistelemaan tätä. TILANNEPÄIVITYS 15.2.2019! KUINKA OLLAKAAN, VAIKKA SAIN PENSEÄN VASTAUKSEN ALOITTEESEEN 2017, ON VIRASTO KAIKESSA HILJAISUUDESSA VALMISTELLUT KAIKILLE JAETTAVAN KESÄTYÖSETELIN, JOKA NYT OTETAAN KÄYTTÖÖN VANTAALLA! KIITOS, MAHTAVAA! Kesätyöseteleitä jaetaan 15.2. 2019 alkaen. Jokainen 9.-luokkalainen nuori saa setelin koulun kautta. Muut seteliin oikeutetut (15-18-vuotiaat nuoret, […]
raha
Taas on aika, jolloin kaupunginvaltuutetut käyvät läpi oman kuntansa talousarvioehdotusta ja tutkivat, kuinka hyvin budjettikirjassa kuvatut toimet ja rahasummat edistävät kuntalaisten palveluja ja hyvinvointia. Ja olisiko syytä tehdä muutosehdotuksia? Valtuutettu ja lautakunnan jäsen: lue budjettikirjaa kuin piru raamattua. Koeta keksiä, mitä rivien väleihin on piilotettu. Katso edellisen vuoden budjettikirjasta, tuliko edellisvuonna luvatut hommat hoidettua ja mitä nyt on yhtäkkiä jätetty pois tai muutettu tyystin toiseksi uudessa budjettikirjassa. Arvaisitko esimerkiksi, mitä sisältyy viattomaan lauseeseen: ”Mittausosaston tavoitteena on, että palvelumaksut kattavat omakustannuksen”? Se […]
Jos Vantaan budjetti vuodelle 2014 menee läpi sellaisenaan, on kaupunki melkoisessa lirissä muutaman vuoden päästä. Kaupunginjohtaja Kari Nenosen taloustiivistelmässä sanotaan suoraan, että v. 2017 pelkät lainankorot ovat Vantaalla 40-55 miljoonaa euroa vuodessa, kun ne nyt ovat 21 miljoonaa euroa vuodessa. Tiivistelmä Vantaan nettisivuilla kohdassa Hallinto ja talous – Talous: http://www.vantaa.fi/fi/hallinto_ja_talous/prime109_fi.aspx Jos kuntaveroa ei koroteta nyt, on kahden vuoden kuluttua veroa korotettava yli prosentilla pelkästään, jotta pystyttäisiin maksamaan Vantaan lainojen korot! (Koska yhden veroprosentin tuotto on noin 40 miljoonaa euroa.) Jos taas […]
Vantaan ns. talous- ja velkaohjelma HAH! Suurta pötyä, puppua, valehtelua! Väittivät, että tällä ohjelmalla Vantaan velka saadaan kuriin. Päinvastoin otetaankin joka vuosi uutta velkaa mielin määrin! Ensi vuonna peräti 140 miljoonaa euroa! Kun ei millään raskittaisi nostaa kuntaveroa. Virkamiesjohto ja isot puolueet mieluummin vaikka valehtelevat kuin tunnustavat että veronkorotus olisi nyt enemmän kuin tarpeen. Jo kaksi vuotta olen kuunnellut tätä kriisikunnalla pelottelua Vantaan kaupunginjohtajan ja apulaiskaupunginjohtajien suusta eri tilaisuuksissa. Valehtelu alkaa pikkuhiljaa potuttaa. Viimeksi tänään HS-jutussa kaupunginjohtaja Kari Nenonen: ”Vantaan veroprosentti […]
Opetuslautakunnan talousinfossa kuulin, että Vantaa ei lakkautakaan kahta kirjastoa, vaan yhden. Tämä sai minut vihaiseksi. Varsinkin se sai minut vihaiseksi, koska kirjastot eivät maksa Vantaalle mitään! Päinvastoin ne ovat kaupungille tulonlähde. Vantaa saa valtionapua kirjastoa varten 55 e/ asukas, mutta käyttää kirjastoon vain 50 e/asukas, paljon vähemmän kuin muut kunnat Uudellamaalla.. Vantaa nettoaa miljoona euroa valtiolta joka vuosi siitä hyvästä, että ei toteuta kirjastolakia, niin kuin valtio edellyttää. Vantaa ei käytä penniäkään omaa rahaa kirjastoihin. Vantaan ei tarvitse lakkauttaa yhtään […]
Kun olin pieni, minua opetettiin säästämään pienen vihreän säästöpossun avulla. 3-vuotiaasta 6-vuotiaaseen säästin rahoja nukenvaunuihin, siis yli puolet elämästäni. Opin, että säästäminen tarkoittaa: jaksan nyt olla ilman jotakin pientä ylimääräistä, jotta sitten joskus saan jotain suurempaa. Opin myös, mitä tarkoittaa korko, kun sitä postipankin säästökirjaa yhdessä isin kanssa tutkiskelimme. Kun tulin aikuiseksi, minua opetettiin säästämään suuren metallisen juustohöylän avulla. Nyt ei enää laitettukaan rahaa possuun, vaan höylättiin rahaa pois yhteisestä lompakosta. Opin että säästäminen tarkoittaakin: olen nyt ilman jotakin päivittäistä tärkeää, […]
Suomen kouluihin luvattiin 16 miljoonaa euroa luokkakokojen pienentämistä varten – hienoa! Kun valtio antaa lisärahaa kunnalle, on kunnalla kuitenkin täysi vapaus harkita, mihin se lopulta ne rahat käyttää. Kouluun vai muualle. Ns. ‘korvamerkittyä’ rahaa ei enää ole. Vantaallakin kunnanvaltuusto päättää, mihin nuo lisärahat laitetaan. Kun Suomessa on 4500 peruskoulua, tarkoittaisi 16 miljoonaa heille tasaisesti jaettuna keskimäärin 355.600 euroa per koulu. Mihin sinä laittaisit tuon summan? Minulla on kaksi lasta Mikkolan koulussa Vantaalla , ja heidän kauttaan olen paljonkin pohtinut koulujen arkea. Olen verrannut omaan kouluaikaani […]
Olin pimeissä töissä Sardiniassa, baarimikkona ulkoilmadiscossa. Kun halusin kuukauden jälkeen jatkaa matkaa, ja menin pyytämään palkkaani, perheyrityksen pomo vetkutteli ja sanoi: ”Ei voi mitään, ei ole rahaa – non c’e soldi.” Tajusin asemani, mutta katsoin suoraan silmiin ja sanoin muitta mutkitta ”Si che c’e – kyllähän on.” Pienen tahtojen taiston jälkeen pomo maksoi kuin maksoikin kohtalaisen korvauksen työtunneistani. Italialaiset ystäväni nauravat tälle vieläkin: rahaa tuli, kun vaan uskalsin väittää vastaan. Tämä tulee mieleeni, kun Vantaan opetuslautakunnassa taas kerran väännetään säästöistä. […]
Suomen kouluihin luvattiin ensi vuodeksi 16 miljoonaa euroa luokkakokojen pienentämistä varten – hienoa! Kun valtio antaa lisärahaa kunnalle, on kunnalla kuitenkin täysi vapaus harkita, mihin se lopulta ne rahat käyttää. Kouluun vai muualle. Ns. ’korvamerkittyä’ rahaa ei enää ole. Vantaallakin tuleva kunnanvaltuusto tulee päättämään, mihin nuo lisärahat laitetaan. Kun Suomessa on 4500 peruskoulua, tarkoittaisi 16 miljoonaa heille tasaisesti jaettuna keskimäärin 355.600 euroa per koulu. Mihin sinä laittaisit tuon summan? Minulla on kaksi lasta Mikkolan koulussa Vantaalla , ja heidän […]
Vuonna 2008 kirjoitin näin: Vantaalla verotuloista yli 90% menee lakisääteisten palvelujen hoitamiseen, ja nekin hoidetaan meillä halvemmalla kuin missään muualla Suomessa. Kuten sosiaali- ja terveys, peruskoulut ja päiväkodit. Alle 10% Vantaan verotuloista jää ’vapaavalintaisiin’ kohteisiin. Kuten nuoriso, liikunta ja kulttuuri. Rahaa ei siis jää tarpeeksi esim. hyvään kouluruokaan, nuorisotiloihin, urheiluun, liikuntaan, kunnolliseen vanhustenhoitoon, vammaispalveluihin, kulttuuriin. Yli 100 % meneviä kuluja ovat Vantaalla viime vuosina olleet useimmat investoinnit, ts. ne on rahoitettu velkarahalla. Kuten kunnallistekniikka uusille asuinalueille, päiväkodit ja koulut uusille asuinalueille, liikenneratkaisut: […]