Suomessa elämä on järjestetty niin, että lapsena, nuorena ja opiskelijoina saamme nauttia edullisesta päivähoidosta ja maksuttomasta koulutuksesta, aikuisena olemme ns. nettomaksajia yhteiskunnalle ja taas kun vanhenemme saamme nauttia hoivapalveluista edullisesti. Tällä systeemillä on saatu suomalaisille turvallinen varhaislapsuus, hyvä koulutus ja myös turvallinen vanhuus riippumatta oman lompakon paksuudesta. Vaan kuten sanottu: kaiken voi aina tehdä paremmin!Yhteiskunta ei suinkaan ole vielä valmis. Kaiken voi tehdä paremmin Vantaalla vihreät ovat pelkästään parin viime vuoden aikana ajaneet mm. näitä perheille tärkeitä asioita:   Kotihoidon […]

Puhun nyt nuorista.Koko kevään olemme kuulleet, kuinka huolissaan kaikki ovat nuorista, jotka ovat koronan takia joutuneet lojumaan yksin kotona – eivät ole päässeet kouluun, eivätkä ole päässeet töihinkään, koska ensimmäiseksihän nuoret irtisanottiin, kun palvelut menivät kiinni. Mutta oletteko tulleet ajatelleeksi, että meillä on normaalioloissakin noin 3000 nuorta, jotka lojuvat kotona ilman työtä ja ilman opiskelupaikkaa? Normaalioloissakin me annamme Vantaalla 3000 alle 17-24-vuotiaista vajota synkkyyteen päiviä, kuukausia, vuosia. (Näitä NEET-nuoria on 12% ikäluokasta.) Tämä on väärin. Se on inhimillisesti niin väärin […]

Nuorisotyöttömyys on pompannut koronan myötä Vantaalla ennätyskorkealle. Jo yli 20% eli yli 2000  alle 25-vuotiasta on työttömänä Vantaalla. Jo ennen koronaa vuonna 2019 Vantaa jäi jälkeen valtuustokauden strategisesta tavoitteesta vähentää nuorisotyöttömyyttä. Vantaan hyvinvointikertomuksessa 2020 kerrotaan, kuinka työttömyys altistaa nuoria pysyvään syrjäytymiseen. Työttömyys ja koulutuksen puute altistaa nuoria terveys- ja mielenterveysongelmille, mistä puolestaan seuraa suuria vaikeuksia päästä koulutukseen tai työhön. Työllisyyden kuntakokeilu 1.3.2021 – 30.6.2023 Vantaa on nyt mukana työllisyyden kuntakokeilussa, jossa mm. pilotoidaan erilaisia tapoja tarjota työllisyyspalveluja. Vantaa sai juuri äsken Uudenmaan ELY-keskukselta […]

Kerro kaverillekin :)

RSS
Tilaa blogi
Twitter
Visit Us
Follow Me
Instagram
LinkedIn
Share