Tämä ei ole poliittinen kirjoitus. Muistelen omia koulunvaihdoksiani ihan vain ajatellakseni hetken jotain muuta kuin koulusäästölaskelmia. Sain mennä neljä kertaa uuteen kouluun ennenkuin ehdin 10 vuotta täyttää. Asuimme vuokralla ja vuokra-asunto sattumalta vaihtui  noina vuosina tiuhaan. Kouvolassa 1960-70-luvuilla. Ensimmäinen kouluni oli Sarkolan kansakoulu. Opettajana oli ankara Irja Montonen. Kerran hän antoi minulle jälki-istuntoa, koska minulla oli kynnet lakattu, eikä hän uskonut, kun sanoin että äiti ne lakkasi. Kerran hän rankaisi minua, kun tein laskutehtävät nopeammin kuin muut, jolloin hän käski tehdä seuraavan […]

     Tilastokeskus on  havainnut, että hyvinvointi Suomessa on huonontunut jo 25 vuoden ajan, vaikka bruttokansantuote on kasvanut kohisten. Kun hyvinvointia laskettaessa otetaan huomioon myös ns. uudet hyvinvointimittarit (ISEW ja Gpi) – mm.  julkinen terveys ja koulutus, työttömyys ja tuloerojen kasvu, sekä vapaa-ajan väheneminen jne.  –  ja kun lasketaan mukaan vielä ympäristön pilaantuminen – päästään yhtälöön, jossa yhä kasvava bruttokansantuote tuottaakin yhä vähenevää hyvinvointia. Ihanaa, että taloustieteilijät ovat vihdoin hoksanneet sen, minkä jokainen perheenäiti on sydämessään tiennyt aina.  Kun säästetään koulujen ryhmäkoista ja tukiopetuksesta, vähennetään […]

Viime aikoina on keskusteltu pääkaupunkiseudun yhdistämisestä yhdeksi suurkaupungiksi. Enimmäkseen ihmiset sanovat hirveää! Sitten kaikki menee Helsingin ehdoilla, palvelut löytyvät   vain Helsingin keskustasta ja muualla kärsitään! Hetkinen. Onko tätä asiaa edes tutkiskeltu kunnolla ja rauhassa? Esim. 10-miljoonaisessa Lontoossa on täysin eriytetty kaupunginosahallinto. Jokainen alue saa päättää täysin itsenäisesti lähes kaikesta, jopa veden ja sähkön hinnasta alueellaan. Se se vasta on paikallista päätöksentekoa ja lähidemokratiaa! En ole tarkemmin perehtynyt, vaan kyllä heillä Lontoossa lienee jonkinlainen (YTV:n tms. kaltainen?) neuvottelukuntakin yhteisiä asioita […]

No nyt kysyttiin, pitäisikö Vantaan imagoa kohentaa kampanjoimalla? Markkinoinnin ammattilaisena vastaan, että kyllä. Ei kuitenkaan ulkoisella mainoskampanjalla, vaan sisäisellä markkinoinnilla. Eli muistuttamalla vantaalaisille itselleen, mikä tässä kaupungissa on mainiota. Kymmenen vuotta sitten Helsingistä Vantaalle muuttaneena olen ilahtunut mm. seuraavista asioista Vantaalla. Vantaan kaupungin puhelinkeskus tietää kaiken! Onpa ongelmasi mikä tahansa (vaikka sammuneet valot koulun kentällä tai kuka tietäisi, millainen maaperä on kotikatuni alla), Vantaan puhelinkeskus ohjaa sinut juuri oikealle ihmiselle. Mikä hämmästyttävintä, tämä ihminen vastaa puhelimeen usein jo ensiyrittämällä, auttaa […]

Kerro kaverillekin :)

RSS
Tilaa blogi
Facebook
Facebook
Twitter
Visit Us
Instagram
LinkedIn