Ensimmäinen opettaja

Vaula Norrena ekaluokkalainen opettaja Liisa Harstila 1966
Opettaja Liisa Harstila ja IA-luokka 1966, Kaunisnurmen kansakoulu, Kouvola

 

 

Ensimmäinen opettaja on yksi elämäsi tärkeimmistä ihmisistä.
Miten hän katsoo sinua ja tekemisiäsi, miten hyväksyy, miten kannustaa.
Tai on kannustamatta.
Uskooko hän sinuun? Kehuuko? Huomaako, mitä erityistä hyvää sinussa on ja sanooko sen ääneen? 

Ensimmäisen opettajan asenne määrittää oppilaan: mihin hän pystyy nyt ja tulevaisuudessa, mikä on hänen paikkansa yhteisössä.
Ensimmäinen opettaja vaikuttaa ihmisen itsetuntoon koko hänen elämänsä ajan.

”Ensimmäinen opettaja” ei aina ole konkreettisesti ensimmäinen.
Hän on se, joka ensimmäisenä näkee oppilaan hyvänä, osaavana ja kivana.

Minun henkisesti ensimmäinen opettajani oli ihana, äidillinen, taiteellinen Liisa Harstila Kaunisnurmen kansakoulussa Kouvolassa.
Voi miten hänen kaunokirjoituksensa oli kaunista ja piirtämänsä kuvat liitutaululla täydellisiä!
Voi miten kivasti hän kertoili meille omasta perheestään ja sen kautta vaivihkaa opetti meillekin ihmiselämän tärkeitä opetuksia.
Voi miten rakastavasti hän suhtautui meistä jokaiseen!

 

Hyvä haltiatar

Hänestä tuli minulle pelastava enkeli ja hyvä haltiatar sen jälkeen, kun olin ollut kiusaavan opettajan alaisuudessa toisessa koulussa.

En totisesti tiedä, mitä minusta olisi tullut, jos olisin ollut neljä vuotta sellaisen opettajan kanssa, joka pyrki latistamaan lapsen, joka osasi jo lukea ja laskea kouluun tullessaan.
Löi karttakepillä sormille, jos kynsissä oli kynsilakkaa. Tai muuta kummallista.


Kiusaava opettaja käski meidän tehdä laskuharjoituksia, ja kun sain omani valmiiksi ennen aikojaan, hän käski minua tekemään vielä seuraavan sivun.

”Juuri seuraavan sivunko, sivu 28?” kysyin ihmeissäni (koska seuraava sivu oli väritettävä piirustus) ja hän sanoi: ”Niinhän minä sanoin.”
Kun tein työtä käskettyä, sai opettaja raivokohtauksen, että ”en antanut lupaa värittää, vaan laskea!”
Minä olin hiljaa.
Siihen aikaan lapset eivät sanoneet opettajalle vastaan, loukkaantuivat vain itsekseen.
Näitä tapauksia oli useita lyhyen ajan sisällä ja menetin luottamukseni.
Opettajalla, minusta tuntui, ei sitä ollut koskaan ollutkaan – vaikka varmasti olin luokan kilteimpiä oppilaita.

 

Äidillinen Liisa Harstila

Kun taas Liisa Harstila, kun muutimme Kaunisnurmelle, otti suojelukseensa uuden, kesken vuotta tulleen oppilaan ja pyrki nostamaan tämän arvoa muiden silmissä, jotta uusi hyväksyttäisiin joukkoon.

Kehui piirustuksiani ja nopeaa tehtävien tekoa (kun edellinen oli rähjännyt): ”Katsokaapa kuinka tämä uusi tyttö on saanut jo piirustuksensa valmiiksi – eikö olekin hieno piirustus!”
Kehui sujuvaa lukemistani ja laittoi minut lukemaan luokalle tarinoita ääneen (kun edellinen oli pakottanut tavaamaan).
Katsoi perään, että uudella oli kavereita välitunnilla (kun edellisessä koulussa kukaan ei katsonut kenenkään perään).

Minulle tuli Liisasta turvallinen olo ja hyvä mieli.
Sain tuntea olevani osaava ja arvostettu.

Kiitos, Liisa Harstila, ensimmäinen opettajani, että pelastit minut!

Vaula Norrena luokkakuva Kaunisnurmi 1966
Onneksi nykyopettajat eivät simputa oppilaita, eivätkä sano: ”Sinusta ei koskaan tule mitään!”
Nykyopettajat, mitä olen seurannut, ovat käsittämättömän kärsivällisiä ja hienotunteisia mitä erilaisempia oppilaita kohtaan.
He löytävät jokaisesta hyvää ja kehuttavaa.

Silloinkin, kun aihetta on lähinnä moitteisiin, he asettavat sanansa niin fiksusti, että oppilas saa eväitä oppia, korjata toimiaan ja pärjätä tässä maailmassa.

Silti kouluviihtyvyys on Suomessa tutkitusti kehnompaa kuin monissa maissa.
Uskaltavatko oppilaat täällä sanoa tutkimuksessa suoremmin, mitä mieltä ovat?
Vai viihtyvätkö he tosiaan niin paljon huonommin ?

Kolmanteen luokkaan asti oppilas on innoissaan ja pitää itseään hyvänä oppijana.
Sitten tapahtuu jotain.
Vertailua kavereihin? Syrjään jäämistä kaveriporukoissa?
Opettajalta  ja omista kokemuksista saatua huonompaa palautetta omista kyvyistä?
Vai ihan vain asioiden vaikeutumista, jossa jotkut eivät enää pärjääkään yhtä hyvin kuin toiset?

 

Silti opettajalla on edelleen taikasauva oppilaan itsetuntoon.

 

Koska hän on johtaja, hänen sanansa painaa eniten.
Koska salaisuus oppilaan pärjäämiseen on myönteisen minäkuvan rakentamisessa.

Mitä opettaja sanoo oppilaalle, miten katsoo tätä, miten kannustaa?

Paljon vartijoina olette, opettajat.
Olette maailman tärkeimmässä ammatissa.
Arvostamme ja kiitämme teitä suuresti!


T. Vaula Norrena,  kokemusta eri opettajista ja kouluista: Sarkolan koulu, Kaunisnurmen koulu, Kouvolankylän koulu, Tornionmäen koulu, Kouvolan tyttölyseo, Kouvolan Lyseo, Milford High School, Palomäen lukio, Helsingin yliopisto.
Sekä omien lasten kautta: Mikkolan koulu, Lumon lukio, Tikkurilan lukio, Vantaa.

Iloinen Aapinen kansikuva

Vaula Norrena

Vihreä kuntapoliitikko, semiootikko, yrittäjä, koirankävelyttäjä, kierrätyskirjaston hoitaja, metsän omistaja, luonnon rakastaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Next Post

Palveluverkko vs. resurssiviisaus, ristiriidassa keskenään

ti elo 14 , 2018
Vantaalla on laadittu kaksi tärkeää suunnitelmaa seuraaviksi 10 vuodeksi. Toinen on palveluverkkosuunnitelma (’Pave’) palveluja varten ja toinen on resurssiviisauden tiekartta  (’Revi’) ilmastonmuutoksen takia. Nämä ovat osin ristiriidassa keskenään – tätä pitää miettiä. Onko meillä jatkossa lähikouluja ja lähipäiväkoteja vai suuria keskusyksiköitä matkan takana? Onko terveyskeskus lähellä vai käytetäänkö nettilääkäriä? Onko enää asukas-, nuoriso- ja kirjastotiloja, vai siirtyvätkö nekin nettiin? LÄHIKOULUT VAI SUURUUDEN EKONOMIA? Palveluverkkosuunnitelma (Pave) hehkuttaa suurten yksikköjen ekonomiaa. Resurssiviisauden tiekartta (Revi)  taas vaatii lähipalveluja. Vantaan ’Paven’ mukaan päiväkodissa on […]
Vantaa palveluverkkosuunitelma kansi 2018

Kiinnostaako?

Kerro kaverillekin :)

RSS
Tilaa blogi
Twitter
Visit Us
Follow Me
Instagram
LinkedIn
Share