Eduskuntavaalit ovat pian. Uudeltamaalta pääsee eduskuntaan 37 kansanedustajaa. Tällä kaudella vain kuusi heistä on ollut Vantaalta. Mitä merkitystä tällä on, eduskunnassahan hoidetaan koko maan asioita? Edunvalvontaa Aivan, mutta siellä päätetään myös kaikenlaisesta valtion tuesta eri alueille. Mihin väylähankkeisiin valtio tulee mukaan: raiteisiin, moottoriteihin, meluvalleihin. Paljonko joukkoliikennetukea kaupungeille maksetaan. Paljonko maksetaan tasa-arvorahaa kouluille ja millä perusteilla. Paljonko annetaan ARA-tukea kohtuuhintaisen asumisen rakentamiseen. Paljonko ammatillisia ja korkeakoulutuspaikkoja kaupunkiin annetaan. Pääkaupunkiseudulla on vain 0,7 opiskelupaikkaa per opiskelija, kun maakunnissa on keskimäärin 1,3. Täältä on […]
eduskuntavaalit
Tämä juliste tehtiin vuoden 1991 eduskuntavaaleihin, lähes 30 vuotta sitten. Siinä lukee: ”Lapsesi on valinnut vihreät arvot. Hänelle vihreä tulevaisuus on järkevästi ajatellen ainoa mahdollinen tulevaisuus. Eikö meillekin?” Allekirjoittajana on: Vihreä Liitto – Planeetan Pelastusarmeija. Yli 30 vuotta vihreät ovat koettaneet puhua järkeä aikuisille – ja vasta nyt tuntuu, että viesti alkaa mennä perille. Vuoden 1991 julisteessa on lueteltu myös poliittisia tavoitteita: ”Nuorille asuntoja heti. Naisten palkat kuntoon. Vähemmän ihmisten tuloveroja, enemmän teollisuuden ympäristöveroja. Perustulo. Sijaa erilaisille ihmisille. Poliittiset virat […]