Lapsi, laita aikuisesi äänestämään vihreitä!

Vihreä vaalimainos 1991 Lapsesi äänestää vihreitä

Tämä juliste tehtiin vuoden 1991 eduskuntavaaleihin, lähes 30 vuotta sitten.

Siinä lukee: ”Lapsesi on valinnut vihreät arvot.
Hänelle vihreä tulevaisuus on järkevästi ajatellen ainoa mahdollinen tulevaisuus. Eikö meillekin?”
Allekirjoittajana on: Vihreä Liitto – Planeetan Pelastusarmeija.

Yli 30 vuotta vihreät ovat koettaneet puhua järkeä aikuisille – ja vasta nyt tuntuu, että viesti alkaa mennä perille.

Vuoden 1991 julisteessa on lueteltu myös poliittisia tavoitteita:

”Nuorille asuntoja heti. Naisten palkat kuntoon.
Vähemmän ihmisten tuloveroja, enemmän teollisuuden ympäristöveroja.
Perustulo. Sijaa erilaisille ihmisille.
Poliittiset virat määräaikaisiksi.
Energiansäästö. Ei viidettä ydinvoimalaa. Raideliikenne.
Ekotuotteet ja kierrätys.
Metsien, vesien ja ilman puolustus.
Luonnonmukainen maatalous.
Euroopan yhteistyö ympäristön ehdoilla. Itä-Eurooppa mukaan.
Vastuu maapallosta. Vihreä tulevaisuus”
Ihanan selkokielistä! (vaikka itse sanonkin)
Vaan onko mikään oleellisesti muuttunut?
Saman ohjelman voisimme allekirjoittaa tänäänkin.

Millainenkohan Suomi olisi, jos vihreistä olisi tullut pääministeripuolue jo 30 vuotta sitten?

Nuorilla olisi asuntoja ja naisilla paremmat palkat.
Perustulo kannustaisi kaikkia työntekoon, mielenterveysongelmia olisi vähemmän.
Ruokamme olisi puhtaasti tuotettua ja päästömme pienemmät.
No, emme voi tietää. Vaan vielä ei ole myöhäistä.
Nykyään aikuisetkin äänestävät vihreitä – ja ovat siitä ylpeitä.
30 vuotta sitten tämä lause edusti uudistumista, ihanteellisuutta, tulevaisuusajattelua.
Vuonna 2019 se kuullostaa pelkältä kylmältä tosiasialta:
”Vihreä tulevaisuus on järkevästi ajatellen ainoa mahdollinen tulevaisuus.”

Lapsi, pidä huoli, että myös aikuisesi äänestää nyt vihreitä.


Toivoo,
Vaula Norrena (copywriter vm -91)
Työryhmä: David Pemberton, Timo Harakka, Eero Hyvönen, Vaula Norrena.
Valokuva: Tuomo Manninen. Julisteen lapsi: Olga.

Vaula Norrena

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Next Post

Viisi pientä porsasta rakensi kouluja ja päiväkoteja

ma touko 20 , 2019
Ensimmäinen porsas oli kiireinen.Hän valoi talon pohjalaatan betonista, mutta ei malttanut odottaa sen kuivumista. Hän  liimasi muovimaton kostean betonilaatan päälle. Siitä tuli kosteusvauriotalo. Mikrobimyrkkyjä hengitysilmaan.Kannisto, Kartanonkoski, Hiekkaharju, Rekolanmäki, Vantaankoski, uusia kouluja, vanhoja kouluja, lista on pitkä. (Tällä puheella kommentoin ja täydennän Arviointikertomuksen kohtaa ”Tilakeskus, rakennuttajapalvelut”. Tämä oma tarkastuskertomukseni ei koske vain rakennuttamista, vaan myös rakentajaurakoitsijoita.) Toinen porsas oli laiskahko. Hän ei viitsinyt kuljettaa rakennusjätettä pois, vaan piilotti jätteet rakennuksen pohjalaatan alle.Siitäkin tuli mikrobimyrkkyjä. Mikkolan Vega, Itä-Hakkila, Hämeenkylä, Varisto ja kuka […]
Kolme pientä porsasta rakensi talon

Kerro kaverillekin :)

RSS
Tilaa blogi
Facebook
Facebook
Twitter
Visit Us
Instagram
LinkedIn