Vasta  15 vuotta Korsossa asuneena kuuntelen ällikällä vanhoja korsolaisia, jotka purskahtavat nauruun kuullessaan, että Korson keskusta suunnitellaan uusiksi. ”Taas! Taas! Monesko keskustasuunnitelma tämä jo on? Ainakin kuudes tai  kahdeksas!” Yli 20 vuotta on suunniteltu, aiotaanko koskaan rakentaa!?” Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, toppuuttelen. Eikö ole kiva että edes nyt?  Ja vilpittömästi, Korso oli varmasti jotain ultramodernia ja yyberhienoa 1960-luvun alussa. Muistakaa edes sitä. Olen itsekin Korson aluetoimikunnassa viiden vuoden aikana nähnyt ainakin kolme suunnitelmaa. Viimeisimmässä oli futuristisesti rakennettu valtava kansi […]

Kauhajoen ja Jokelan joukkomurhia on koetettu kovasti ymmärtää viime päivinä.  Olen yhteiskuntatieteilijä ja pyrin aina  etsimään syvempiä syitä ja syntyjä. Nyt kuitenkin tätä ymmärtämistä alkaa tulla liikaa jopa minunkin mittarillani laskettuna. En antaisi joukkomurhan tekijälle terroristin gloriaa, vaikka teon tunnusmerkit ja motiivit viittaavatkin samantapaiseen. Mieluummin vertaisin kylmäveristä joukkomurhaajaa vaikka pedofiiliraiskaajaan – tyyppiin, jota toki voi ymmärtää ja jonka ympäröimää yhteiskunnallista tilannetta voi selittää, mutta jonka teko kaikesta huolimatta on alhainen, likainen, sairas, psykopaattinen, paha. Edelleen, vaikka itse olen ymmärtäjien ja selitystä […]

Kerro kaverillekin :)

RSS
Tilaa blogi
Twitter
Visit Us
Follow Me
Instagram
LinkedIn
Share