Korson keskustasuunnitelma vol. 8



Vasta  15 vuotta Korsossa asuneena kuuntelen ällikällä vanhoja korsolaisia, jotka purskahtavat nauruun kuullessaan, että Korson keskusta suunnitellaan uusiksi.
”Taas! Taas! Monesko keskustasuunnitelma tämä jo on? Ainakin kuudes tai  kahdeksas!” Yli 20 vuotta on suunniteltu, aiotaanko koskaan rakentaa!?”
Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, toppuuttelen. Eikö ole kiva että edes nyt?  Ja vilpittömästi, Korso oli varmasti jotain ultramodernia ja yyberhienoa 1960-luvun alussa. Muistakaa edes sitä.
Olen itsekin Korson aluetoimikunnassa viiden vuoden aikana nähnyt ainakin kolme suunnitelmaa. Viimeisimmässä oli futuristisesti rakennettu valtava kansi  keskustan Urpiaisentien päälle ja kannen päällä ostari, leffateatteri ja vaikka mitä.
Nyt Vantaan kaupunki järjestää Korson keskustan avoimen suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun. Pisteet tästä maankäyttöjohtaja Nikulaiselle. Aikaisemmat suunnitelmat oli nimittäin tehty kovalla rahalla konsulttityönä, eikä niistä silti tullut kalua.

Kilpailuun osallistujan on siis laadittava yleispiirteinen maankäytön suunnitelma Korson keskustasta. Kilpailu julistetaan huomisaamuna 13.2. klo 9.00.
Siinä sanotaan näin: ”Kilpailun tavoitteena on luoda Korson keskustasta omaperäinen ja korkeatasoinen kaupunginosan keskus, jossa asuminen, kauppa ja muut keskustatoiminnot limittyvät. Suunnitelman tulee luoda kaupunkikeskustamaista ilmettä niin rakennusten kuin julkisten ulkotilojen suhteen.

”Liikenneratkaisun tulee olla toimiva.

”Tarkoituksena on saada Korson keskustaan lisää asukkaita ja monipuolisia palveluita. Tähän päästään tehokkaalla asuntorakentamisella, johon liittyvät mm. kivijalkakaupat ja toimitilat. Pysäköinnin tulee sijaita pääosin maanalaisissa ja/tai maanpäällisissä pysäköintilaitoksissa.”
Hieno homma. Toivottavasti saadaan hyviä ehdotuksia
Siitä vain en tykkää, että asukkaiden näkemyksiä ei ilmeisesti ole suunniteltu ottaa niin kovin huomioon. Kilpailun tulokset nimittäin tuomaroi virkamiesraati ja voittajan valitsee kaupunginhallitus. Asukkaat pääsevät mukaan vasta ns. valitusvaiheessa, kommentoimaan valmiita suunnitelmia.
Myös kilpailun keskeinen toimeksianto, eli 12 bussin, niiden kääntöpaikan ja 15 taksipaikan sijoittaminen Korson parhaalle paikalle (!!), on täysin vastoin sitä, mitä Korson asukkaat ja aluetoimikunta ovat tolkuttaneet Vantaan kaupungille vuosien ajan.

Korson asukkaat kertoivat mielipiteensä aluearkkitehdeille viimeksi 2013 keväällä avoimessa asukasillassa. Näin:
– Ei bussiterminaalia taksitolpalle, se alue + Lumon edusta + entisen Vatexin edusta rauhoitettava kävelylle, oleskelulle, kahviloille, liikkeille
– Bussiterminaali sopisi radan itäpuolelle joko terveysaseman eteläpuoliseen metsikköön (josta kävelysilta isolle S-marketille ja kävelytie junalle) tai lähelle Korson aukiota pikku S-marketin viereisen tontin parkkipaikalle (S-market ehkä suostuisi siirtämään myös omat parkkipaikkansa maan alle bussien alle) => näin bussit eivät häiritse elämää ja juna-asemalle, terveysasemalle ja Kelaan pääsee suoraan bussilla, ilman teiden ylityksiä
– Useampi kuusikerroksinen talo, jopa ehkä 8-kerroksinen on tervetullut keskustaan, kunhan koko keskusta ei ole pelkkää sitä
– Myös kokonaan autopaikattomia taloja tarvitaan, esim. nuoret ja vanhemmat ihmiset eivät halua maksaa autopaikasta, eikä juna-aseman vieressä tarvitsekaan
– Ei isoa markettia kaiken keskelle, vaan pikkukauppoja ja palveluyrityksiä tai pikkukauppojen ostoskeskus tai jopa oikea kauppahalli, Vantaalla ei sellaista olekaan!
– Autoliikenne pitää saada rauhoitettua Korson keskustassa minimiin viihtyvyyden ja turvallisuuden takia

Kerrotaanko asukkaiden ja aluetoimikunnan näkemykset suunnittelukilpailun osallistujille?
Toivotaan parasta. Ainakin ripeä, uudistusmielinen maankäyttöjohtajamme ehti viime tipassa kuulla niistä osan, kun meillä oli onni saada hänet tänä iltana (12.2.) Korson aluetoimikuntaan kertomaan, mitä huomenna lähtee liikkeelle.
P.S. Korso on mahtava paikka. Täällä asuu 30.000 ihmistä, joista monet jo kolmannen polven korsolaisia – ja me muut ’maahanmuuttajatkin’ olemme oppineet tavoille. Naapuria autetaan, yhdessä puuhataan, yhteen hiileen puhalletaan. Niin nytkin.
Pitäkää huoli, suunnittelijat, että teette meille mieleisen Korson keskustasuunnitelman.
Ystävällisin terveisin, Korson kuningaskunnan asukkaat 😉 

Vaula Norrena

Vihreä kuntapoliitikko, semiootikko, yrittäjä, koirankävelyttäjä, kierrätyskirjaston hoitaja, metsän omistaja, luonnon rakastaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Next Post

Elinvoimaohjelma myös työttömille!

ma maalis 3 , 2014
Uutta elinvoimaohjelmaa kiiteltiin runsaasti Vantaan valtuustoinfossa, ja syystä. Siinä on lueteltu pitkä lista konkreettisia toimenpiteitä, jotka toteutuessaan nostavat Vantaan työpaikkaomavaraisuutta entisestään (nyt 105%). Siinä  kasvatetaan työpaikka-alueita Aviapolista, Vehkalaa, Kivistöä.  Luodaan lentokentälle logistiikka-, palvelu- ja matkailuyrityksiä. Kehitetään oppilaitosten ja elinkeinoelämän yhteistyötä. Vahvistetaan Vantaan markkinointia ja maineenparannusta. Kaikesta näkee, että ohjelman ovat tehneet korkeasti koulutetut, tavoitteelliset, bisnesorientoituneet ihmiset. Hyvä niin. Tarvitsemme liiketoimintaa. Pienyrityksethän  paikkasivat  Suomessa kaikki  60.000 teknologiateollisuudesta menetettyä työpaikkaa viimeisten 10 vuoden aikana. Hyvä pienyrittäjät! Mietin tässä kuitenkin, että auttavatko nämä Vantaan […]

Kiinnostaako?

Kerro kaverillekin :)

RSS
Tilaa blogi
Twitter
Visit Us
Follow Me
Instagram
LinkedIn
Share