Kauhajoen ja Jokelan joukkomurhia on koetettu kovasti ymmärtää viime päivinä. Olen yhteiskuntatieteilijä ja pyrin aina etsimään syvempiä syitä ja syntyjä. Nyt kuitenkin tätä ymmärtämistä alkaa tulla liikaa jopa minunkin mittarillani laskettuna.
En antaisi joukkomurhan tekijälle terroristin gloriaa, vaikka teon tunnusmerkit ja motiivit viittaavatkin samantapaiseen. Mieluummin vertaisin kylmäveristä joukkomurhaajaa vaikka pedofiiliraiskaajaan – tyyppiin, jota toki voi ymmärtää ja jonka ympäröimää yhteiskunnallista tilannetta voi selittää, mutta jonka teko kaikesta huolimatta on alhainen, likainen, sairas, psykopaattinen, paha.
Edelleen, vaikka itse olen ymmärtäjien ja selitystä etsivien leirissä, niin mieleeni herää myös poliittisesti epäkorrekti ja ikävä kysymys: oliko lopulta kyse ahdistavan yhteiskunnan aiheuttamasta yhteiskuntavihasta, vai vain kylmän rauhallisesta päätöksestä kerrankin nautiskella oikein livenä ihmisten tappamisesta?
Tiedän että kerjään verta nenästäni esittämällä tämän kysymyksen, mutta jonkunhan se on uskallettava esittää. Puolustuksekseni vielä, että muitakin syitä ja syntyjä olen hartaasti pohtinut, tässä:
1. Suomen väljä aselaki ja aselupien lepsu myöntäminen. Ampumaseurat itse ehdottivat selviä muutoksia aseiden hallussapitoon ja lupien myöntämiseen Jokelan jälkeen. Poliitikot eivät välittäneet panna toimeksi.
2. Suomalainen yhteisöllisyyden perinne on tietoisesti rikottu ajamalla läpi inhotaloudellinen toimintatapa ja kilpailukulttuuri koko yhteiskunnassa. Kaikkeen inhimilliseenkin on lyöty hintalappu ja tuotto-odotus. Ihmistä on vaadittu mukautumaan markkinatalouden lakeihin niin pitkälle, että ihmisestä itsestäkin on pitänyt tehdä tuote, brändi. Tällaisessa kilpailua ja voittoa yliarvostavassa kulttuurissa kasvaneilla nuorilla ei voi olla kuin liian suuria vaatimuksia itselleen. Kuinka olla jotain enemmän, olla suurta, olla brändi? Kuinka ylittää itsensä, ja ennen muuta toiset?
3. Lapset ja nuoret on surutta jätetty yksin, kun aikuiset on imetty ylitöihin ja väännetty siellä kuiviksi kuin tiskirätit.
Kännyköistä ja tietokoneista on tehty lapsenvahteja, niin lapsen ”ei tarvitse olla yksin”. 10 vuotta sitten HKL:n bussikuskit kysyivät, mitä tehdä, kun kyytiin pyrkii jopa 4-vuotiaita ihan yksin. Helsingin kaupungin päivähoitovirasto vastasi, että se on aivan normaalia, monet lapset kulkevat päivähoitoon yksin, ja jos lapsi tietää minne hän on menossa, ottakaa kyytiin.
4. Kouluterveydenhoito, neuvolatoiminta, kunnallinen kotihoito ja monet muut perheiden, lasten ja nuorten tukipalvelut on ajettu alas 1990-luvulla. Eikä niitä ole palautettu, vaikka taloussuhdanne on ollut hyvä,; vaikka hälytyskellot ovat soineet jo vuosia; vaikka esim. lasten huostaanotot ovat pelottavasti lisääntyneet. Kun kuntien valtionohjaus 1990-luvulla purettiin ja samalla valtionapuja kunnille leikattiin, jäivät kunnat yksin talousongelmiensa kanssa juuri pahimman laman aikaan ja sen jälkeenkin. Koko Suomessa ei ole ollut poliittista tahtoa ottaa vastuuta asioista pitkällä tähtäimellä. Suurimmat valtapuolueet ovat tässä eniten mokanneet, menneet lyhytnäköisen ’tuottavuuden’ ja muka ’kilpailukyvyn’ perässä.
5. Internetissä esiintyviin sairasta käyttäytymistä lietsoviin ilmiöihin ei ole edes yritetty vaikuttaa. On hokemalla hoettu ”netille ei voi mitään, netille ei voi mitään” miettimättä yhtään, voisiko sille oikeasti jotain.
Tutkimuksin on selvitetty jo 1990-luvulla, että väkivaltapeleihin uppoutuminen lisää aggressiivisuutta ja vähentää impulssikontrolllia. Että porno-tv-kanavien ja porno-nettisivujen liikakäyttö vinouttaa nuoren seksuaalisen identiteetin ja saa aikaan mm. naisvihaa ja naisia alistavaa käyttäytymistä nuorissa miehissä. Että raakaa väkivaltaa ja ihmisten ampumista ihannoivat nettisivustot antavat suoria yllykkeitä raakaan väkivaltaan ja ihmisten ampumiseen.
Miten niin netille ei voi mitään? On liikenteeseenkin säädetty nopeusrajoitukset vuosikymmeniä sitten, vaikka vasta nyt saatiin tekninen keino valvoa niitä. Se, ettei jotakin voi täydellisesti teknisesti valvoa, on tekosyy, ettei hankalaa asiaa tarvitse edes yrittää. Internet voitaisiin esim. määrittää julkiseksi tilaksi, jolloin kaikki mikä on laitonta julkisessa tilassa, olisi kiellettyä myös internetissä. Kyllä tiedon valtatielle voidaan asettaa liikennesäännöt siinä kuin tavallisellekin tielle. Niinhän You Tube nyt itsekin halusi tehdä, kun poisti asevideot palvelustaan.
6. Mielenterveydenhoitoon ei ole saatu rahaa eikä oikein koulutettuja tekijöitä. Koulupsykologit joutuvat vaikeidenkin potilaiden eteen vähillä eävillä varustettuna. Jonot hoitoon ovat niin pitkät, että käytännössä mielenterveysongelmat jäävät usein kokonaan hoitamatta. Joka 6. nuori potee tai on potenut masennusta, heistä joka kolmas on saanut apua.
7. Nuorten miesten kasvamisen ongelmiin ei ole tartuttu. On vain luotu yhä vaativampia koulutuksia ja yhä sliipatumpaa odotusta siitä, miten täydellinen pitäisi olla. (Niin tosin nuorille naisillekin, vaan he kääntävät vaatimukset sisäänpäin ja ryhtyvät anorektikoiksi sen sijaan että murhaisivat muita ihmisiä). Nuorten poikien ja miesten on annettu kadota netin ja pelien fiktiiviseen maailmaan. Ei ole vaadittu heiltä/ tarjottu heille tarpeeksi muunlaista tekemistä, kuten kesätöitä, urheilusuorituksia, miehistä näyttöä ’halonhakkuulla’ tms. miehen itsetuntoa kasvattavalla toiminnalla. 10-vuotiaan tyttäreni koulussa pikkupojat harrastavat väkivaltaa pikkutyttöjä kohtaan, huvikseen. Heille ei ole kasvatettu perinteistä miehen kunniaa, että naista ei lyödä. Jostakin he ovat saaneet käsityksen, että tyttöjä voi ihan hyvin lyödä, kampata, kuristaa, potkia mahaan jne, myös huoritella aivan vapaasti, eikä kukaan voi heille mitään. Jos jo alakoululaisten annetaan kasvaa vinoon, niin eihän se siitä paremmaksi muutu isompanakaan.
8. Ei ole osattu nähdä varoitusmerkkejä, joita on tullut muusta maailmasta. Esim. Japanissa on vuosittain 1.000 nuoren tekemää selittämätöntä murhaa, tappoa tai itsemurhaa. Kymmenen vuoden aikana siis 10.000 nuoren aiheuttamaa väkivaltaista kuolemaa. Kun näiden nuorten taustoja on tutkittu, heistä on löytynyt yhteiset piirteet. He olivat yksinäisiä, paljon aikaansa pelien, tv:n ja netin äärellä viettäviä nuoria, heillä ei ollut paljon ystäviä, ja monet heistä olivat ’erilaisia’ tai eristyneitä ryhmässään, koulussa tai työpaikalla. 10.000 murhaa ja tappoa on jo riittävä otos vetää yhteen johtopäätöksiä ihan tilastollisestikin. Miksi näin ei ole tehty?
Kysykää nyt poliittisilta päättäjiltä, eli niukkuuden jakajilta ja kysykää myös talouselämän mahtavilta, noilta runsauden jakajilta, miksi olette antaneet yhteiskunnan kehittyä tällaiseksi?
(Vaula 25.9.2008)
