Anna nuorelle kesätyö

Pääsin eka kerran oikeisiin töihin 14-vuotiaana tieluiskan tekijäksi Valkealan Jokelan TVH:n tietyömaalle kesällä 1974. Joskus vieläkin saan ajaa sitä tietä ja ihastella: kylläpä onkin hienot luiskat tienvarressa, minun itseni tekemät!

Samalla mieleen palaa, millaista oli päästä töihin 14-vuotiaana lapsena rohevien äijien keskelle.

Se oli hienoa, aivan eri maailma kuin koulu.

Sai aavistuksen siitä, mitä on olla aikuinen.

Sai omaa rahaa, jopa ruhtinaallisesti, sillä koululaiselle tuntipalkka oli hyvä ja kesätyöläinen sai sen vielä verottomana.

(kuvassa Vaula kesätyössä Valkealan Jokelassa 1974, oik.)

Vaan miten tämä toimii nykynuorille? Kehnosti.

Suurin osa kesätyöpaikoista on varattu ammattikoulutuksen jo omaaville tai vähintään sitä opiskeleville täysikäisille nuorille.
Alle 18-vuotiaille on tarjolla kovin vähän. 

Tein joitakin vuosia sitten Vantaalla aloitteen kesätyösetelistä kaikille 9-luokkalaisille. 
Juuri siinä iässä minusta ihmisen pitää päästä maistamaan aikuista vastuuta. Helsingissä kesäseteli olikin jo, se oli helppo soveltaa Vantaalle.
Tänä vuonna Vantaa tarjoaa 300 euron kesätyösetelin kaikille 2006 – 2009 syntyneille vantaalaisille. Kaupunki korvaa 300 euroa työnantajalle, joka palkkaa nuoren töihin 1.5. – 30.9.2024 välisenä aikana. Työtä tulee tarjota vähintään 60 tuntia ja palkka siitä tulee olla vähintään 500 euroa.

Nadia Farghaly kesätyö Pirkkolan Plotti
Perheyrityksen kesätyöntekijä Nadia joitakin vuosia sitten

 

Ole myös reilu työnantaja


Niin voisitteko, hyvät yritykset ja yhdistykset, antaa nuorille kesätöitä?
Antakaa heille mielekästä tekemistä ja malli aikuisesta elämästä.
Opettakaa heille työelämän pelisäännöt jo nyt, ettei teidän tarvitse myöhemmin opettaa hyvään palveluun tottuneita aikuislapsia. Olkaa myös reiluja työnantajia.


Tarjoamalla kesätyötä myös alle 18-vuotiaille teette suuren palveluksen koko yhteiskunnalle, siis itsellennekin. Lisätietoa: vantaa.fi/kesatyoseteli



Vaula Norrena on vihreä kaupunginvaltuutettu, joka uskoo työn parantavaan voimaan.

Vaula Norrena

(Kolumni on ilmestynyt ensin Korso-lehdessä 6/2024)

Vaula Norrena

Vihreä kuntapoliitikko, semiootikko, yrittäjä, koirankävelyttäjä, kierrätyskirjaston hoitaja, metsän omistaja, luonnon rakastaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Next Post

Aloite: Varjoa päiväkotipihoille

ma kesä 17 , 2024
Monissa Vantaan päiväkodeissa lapset joutuvat jäämään koko päiväksi sisään kesäkuumalla, kun päiväkodin piha on liian paahteinen ja tukahduttava. Tästä on tullut huolestunutta palautetta sekä päiväkotien henkilöstöltä että vanhemmilta. Kesät ovat kuumempia kuin ennen: hellepäiviä on enemmän ja myös auringon UV-säteily on voimakkaampaa kuin ennen.   Ilman puiden tai katosten antamaa varjoa päiväkodin piha voi olla helteellä vaarallisen kuuma.  Esitämme, että Vantaa selvittää, mistä päiväkodeista puuttuu varjoa pihalta ja alkaa järjestää sitä sinne.  Rakentamalla katoksia saadaan suojaa paitsi paahteelta myös sateelta. Istuttamalla puita […]

Kiinnostaako?

Kerro kaverillekin :)

RSS
Tilaa blogi
Twitter
Visit Us
Follow Me
Instagram
LinkedIn
Share