Monissa Vantaan päiväkodeissa lapset joutuvat jäämään koko päiväksi sisään kesäkuumalla, kun päiväkodin piha on liian paahteinen ja tukahduttava. Tästä on tullut huolestunutta palautetta sekä päiväkotien henkilöstöltä että vanhemmilta. Kesät ovat kuumempia kuin ennen: hellepäiviä on enemmän ja myös auringon UV-säteily on voimakkaampaa kuin ennen. Ilman puiden tai katosten antamaa varjoa päiväkodin piha voi olla helteellä vaarallisen kuuma. Esitämme, että Vantaa selvittää, mistä päiväkodeista puuttuu varjoa pihalta ja alkaa järjestää sitä sinne. Rakentamalla katoksia saadaan suojaa paitsi paahteelta myös sateelta. Istuttamalla puita […]
ilmastonmuutos
Palvelen vantaalaisia seuraavatkin kaksi vuotta kaupunginhallituksessa vihreiden edustajana, näin päätti Vantaan Vihreiden yleinen kokous eilen.Jatkan myös vihreän ryhmän neuvottelijana kaupunginhallituksessa, näin päätti valtuustoryhmä tänään.Pestit vahvistetaan Vantaan valtuustossa 23.8.2021. Kaupunginhallitusneuvottelijan tehtäviä Vantaan vihreissä ovat mm: – tehdä ennakkoraportti jokaisen kaupunginhallituskokouksen asioista koko jäsenistölle– kontaktoida viranhaltijoita esityslistaa koskevista (ja muistakin) asioista tarpeen tullen– vetää oman ryhmän kannat yhteen jo etukäteen ja valmistella mahdollisia muutosesityksiä yhdessä ryhmän kanssa– viestittää oman ryhmän kannat ja muutosesitykset muille poliittisille ryhmille etukäteen– neuvotella muiden ryhmien kanssa mahdollisista […]
Kun olin ekaluokkalainen, maailmassa oli kolme miljardia ihmistä. Opettaja kauhisteli, että vielä joskus meitä on seitsemän miljardia.Se päivä meni jo ajat sitten! Väestönkasvu on ollut valtavaa. Toki myös köyhyys on puolittunut, mitä ei olisi kyllä uskonut. Virusten maailmankausi 1970-luvulla, kun lukion biologian tunnilla opiskeltiin bakteereita ja viruksia, ajattelin että seuraava suuri maailmankausi on oleva niiden. Kun viruksiin ei ole lääkkeitä, ja niiden muuntumiskyky on tuollainen, niin emmehän me niille mitään mahda!Enpä olisi arvannut, että tuo aika alkaa jo minun elinaikanani. Kun […]
Olen kotoisin Kouvolasta, rautatiekaupungista. 8-vuotiaana koulutieni kulki Kouvolan ratapihan poikki, sain ylittää kahdeksan junarataa aamuin illoin. Joskus jäin jumiin kahden ohituslupaa odottavan tavarajunan väliin ja sain seistä pitkän ajan keskellä junaratoja, väistellen ohi viuhuvia matkustajajunia. Olen interrail-ajan nuori, kiertänyt ympäri Eurooppaa jos jonkinlaisilla junilla.Olen myös reppumatkaillut junalla mm. ympäri Indonesiaa ja Kiinaa ja Siperian kautta Helsinkiin, se kesti kuusi kuukautta ja 16.000 km rautateitä, turistihommina. Että kyllä minä raiteista tykkään. Suomirata: 600 miljoonaa vai kuusi miljardia? Maanantaina 10.2.2020 Vantaan kaupunginhallitus joutui […]
Kun 40 vuotta sitten makrotaloustieteen luennolla ihmettelin, eikö rajallinen maapallo tule asettamaan kasvulle rajat, en osannut kuvitella, että se tapahtuu näin nopeasti. Ja kun 30 vuotta sitten kävi ilmi, että konkreettisia toimia tarvitaan pian, jotta maapallo ei tuhoudu ilmastonmuutokseen, en osannut kuvitella, että toimet tapahtuvat näin hitaasti. Siltikin olemme Vantaalla etujoukoissa (maailman ja Euroopan mittakaavassa) tekemässä hiilivapaata kaupunkia 2030 mennessä. Vantaalla on valmisteltu resurssiviisauden tiekartta. Sen avulla tavoitellaan hiilineutraalia ja jätteetöntä tulevaisuuden kaupunkia, jossa luonnonvaroja käytetään säästeliäästi – samalla luoden […]
Kimalaiset ja mehiläiset ovat vähentyneet dramaattisesti koko pohjoisella pallonpuoliskolla viimeisten 15 vuoden ajan. Nyt pelätään, että näiden pölyttäjähyönteisten kato voi aiheuttaa maailmaan suuren ruokapulan. Suomessa muutenkin vain 10% kimalaiskuningattarista selviää kylmän talven yli. Kun ne keväällä heräävät heti lumien sulettua, niiden pitäisi nopeasti kerätä ravintoa, mutta juuri mikään ei vielä kuki silloin. Pysyäkseen hengissä ja jaksaakseen rakentaa pesän tulevalle yhdyskunnalle, kimalaiset tarvitsevat ruokinta-apua ihmiseltä ensimmäiset pari viikkoa keväällä. Pölyttäjien ruokinta on 2000-luvulla hälyttävän tärkeää! Sitäpaitsi metsä, jonnne ’istutettiin’ kimalaisia, tuotti 12-kertaisen […]