Maailman parhaat terveydenhoitojärjestelmät perustuvat perhelääkärimalliin.
On jo aika saada perhelääkärit Suomeenkin!

Perhelääkärimallissa yksi ja sama lääkäri tuntee potilaan pitkältä ajalta.
Hän on perillä potilaan ruumiillisesta ja henkisestä voinnista paljon kokonaisvaltaisemmin kuin vaihtuva satunnainen päivystäjä.
On tutkittu juttu, että potilaat kertovat vaivoistaan avoimemmin tutulle kuin aina uudelle lääkärille.
Tutun lääkärin ohjeita myös noudatetaan paremmin.
Jatkuva hoitosuhde kannustaa potilasta ottamaan vastuuta omasta terveydestään.

Euroopassa perhelääkärimalliin kuuluu myös potilaan pitkällinen haastattelu, hänen oma käsityksensä vaivoistaan, omat pelkonsa, toiveensa ja arveluksensa.
Näin voidaan tunnistaa paremmin myös sellaiset vaivat, jotka ilmenevät fyysisesti, vaikka ovatkin enempi psyykkisiä.
Varsinkin paljon sairastaville (joista muuten koituu myös 80% terveyskuluista) olisi hyötyä tutusta, pitkäaikaisesta perhelääkäristä.
Terveyskeskukset eivät nyt toimi
Suomessa vaihdettiin kunnanlääkärimallista terveyskeskusmalliin 1970-luvulla.
Isommat laitokset olivat ikään kuin hienoja.
Mutta sitten alettiin tinkimään resursseista.
Omalääkärimalliakin kokeiltiin 1990-luvulla muutamissa kaupungeissa, vaan sitten taas rahat eivät riittäneetkään.
Terveyskeskuksilla on nykyään niin huono maine, että sinne on vaikea saada lääkäreitä ja hoitajia töihin.
Tästä seuraa pitkät jonot vastaanotoille.

Työolot kuntoon
On korjattava työolosuhteet, jotta saadaan tarpeeksi lääkäreitä ja hoitajia ja sitä myötä palvelu pelaamaan.
Tulevalla Vantaa-Keravan aluevaltuustolla on valta se tehdä.
Resurssien osalta ainakin tilanne on parempi.
Sillä sotelaissa sovittu 12,39% kuntaveroprosenttiyksikön aluerahoitus tuo Vantaa-Keravalle enemmän rahaa sotepalveluihin kuin mitä niihin on täällä tähän asti käytetty.
Pitää huolehtia, että rahaa jää myös ennaltaehkäiseviin palveluihin, koska ne juuri torjuvat suurempia kuluja myöhemmin.
Perhelääkäri yrittäjänä terveyskeskuksessa?
On myös mahdollistettava lääkärin toimiminen itsenäisenä yrittäjänä terveyskeskuksessakin – näin saadaan lääkäripula hellittämään.
Eurooppalaisessa mallissa kunnalliset lääkärit ovat yrittäjiä.
He saavat ottaa maksimissaan 1500 potilasta listalleen ja saavat vuosikorvauksen jokaisesta nimestä listalla.
Kysyin, onnistuisiko tämä Suomessa.
Kyllä onnistuisi, vastasi terveysjohtaja.
Alueuudistuksen myötä voitaisiin lisätä terveyskeskuksiin virkalääkärien lisäksi myös lääkäreitä toimeksiantosuhteilla. Lääkärin etuna olisi suurempi itsenäisyys ja vapaampi työajan järjestely.
Näin saataisiin lääkäripula hellittämään ja terveyskeskusjonot purettua.
Hoitajien palkat ja työolot kuntoon
Hoitajat ovat Suomessa alipalkattu ryhmä.
Oli historiallinen syy siihen mikä hyvänsä, nyt viimeistään on virhe korjattava.
Hoitajien saatavuutta parantaa parempi palkkaus – tämänkin alueuudistus voi korjata halutessaan.
Sillä onhan aluevaltuusto terveyskeskusten ylimpänä päättäjänä vastuussa myös työoloista.
Soteuudistus tehdään, että saataisiin parempaa palvelua.
Pitää uskaltaa uudistaa myös rakenteita.
Lisää Norrenasta ja hänen vaaliteemoistaan tääll:
Vaula Norrena,
kaupunginhallituksen jäsen,
aluevaaliehdokas nro 47 Vantaa-Kerava (vihr)
Kehuin jo aikaisemmin viikolla esille ottaa aasi perhelääkärimallia joka on ollut ratkaisu useissa länsimaissa ja luulisi olen tiedossa ainakin aluevaaliehdokkailla. Lähestyin Maarit Raja-Ahoa jota äänestin kunnallisvaaleissa ja kysyin hänen suhtautumista asiaa. Olen tottunut että vaaliehdokas vastaa äänestäjille suoraan kysymykseeni mutta täysi ”radiohiljaisuus”. Tosi outoa!
Hei Bengt!
Kuten huomaat, minäkin huomasin tämän viestisi vasta nyt.
Yleensä näihin blogeihin ei paljon kommentteja tule 😉
Olen huomannut, että nyt monikin ehdokas hätäpäissään heittää sanan ”perhelääkärimalli” avaamatta sitä yhtään enempää.
Mallihan on sellainen, millaiseksi se Suomessa päätetään tehdä – jos päätetään.
Nyt on kuitenkin tuhannen taalan paikka muuttaa rakenteita, kun kaikki tuunataan uusiksi puhtaalta pöydältä.
Toivottavasti saamme jotkut talousnerot laskemaan meille erilaisia malleja, koska muissa maissa perhelääkärisysteemi säästää sekä rahaa että parantaa palvelua ja vielä hoitaa paremmin ihmisten terveyttäkin!