Eduskuntavaalit ovat pian. Uudeltamaalta pääsee eduskuntaan 37 kansanedustajaa. Tällä kaudella vain kuusi heistä on ollut Vantaalta. Mitä merkitystä tällä on, eduskunnassahan hoidetaan koko maan asioita? Edunvalvontaa Aivan, mutta siellä päätetään myös kaikenlaisesta valtion tuesta eri alueille. Mihin väylähankkeisiin valtio tulee mukaan: raiteisiin, moottoriteihin, meluvalleihin. Paljonko joukkoliikennetukea kaupungeille maksetaan. Paljonko maksetaan tasa-arvorahaa kouluille ja millä perusteilla. Paljonko annetaan ARA-tukea kohtuuhintaisen asumisen rakentamiseen. Paljonko ammatillisia ja korkeakoulutuspaikkoja kaupunkiin annetaan. Pääkaupunkiseudulla on vain 0,7 opiskelupaikkaa per opiskelija, kun maakunnissa on keskimäärin 1,3. Täältä on […]
Ammatillinen koulutus
Vantaan strategia on parempi kuin ikinä ja se tekee Vantaasta paremman kuin ikinä. Haluan silti puhua asiasta, jota emme ole onnistuneet parantamaan, vaikka se on ollut strategiassa tärkeänä tavoitteena aina. Se on lasten pärjääminen koulussa ja siitä seuraava aikuisten pärjääminen työelämässä. Vuonna 2009 asiat olivat vielä hyvin Kun aloitin opetuslautakunnan varajäsenenä vuonna 2009, opetustoimen johtaja kehui, kuinka vain 7% koululaisista kärsii riittämättömästä luku- ja laskutaidosta.Ja kuinka Ruotsissa tuo luku oli jo 18%. Myös ammatillisen koulutuksen keskeyttämisosuus oli Vantaalla vain 8% […]
Tämä on kyllä häpeä. Vantaalla on lukiopaikkoja vain 52%:lle ikäluokasta, vaikka 60%:lle pitäisi olla, kuten kaikissa itseään kunnioittavissa kaupungeissa on. Jotta pääsisimme tuohon 60 %:iin, meidän pitää taikoa 1300 lukiopaikkaa lisää vuoteen 2026 mennessä, sanoo väestöennuste. Muuten lukiolaisemme saavat koluta pitkin Keravaa ja Hyvinkäätä myöten lukion perässä. Vantaan Vihreät vei tänään kaupunginhallitukseen vaatimuksen lukiopaikkojen lisäämisestä rivakkaan tahtiin niin, että vuonna 2026 meillä olisi 5 300 lukiopaikkaa nykyisten noin 4000 paikan sijaan. Muut ryhmät yhtyivät huoleemme ja niinpä kaupunginhallitus evästi opetusvirastoa […]
Koulutusleikkaukset olivat edellisten hallitusten tyhmimpiä tekoja.Lasten tulevaisuudesta jos tingitään, tingitään kaikkien tulevaisuudesta.Ilman hyvin koulutettua työvoimaa ei saada työtä ja työpaikkoja.Hyvä koulutus antaa hyvän pätevyyden ylipäänsä elämään. Nyt tarvitaan korjausliikettä. Siinä valtion rahoitus on avainasemassa – vaan kuntakin voi tehdä paljon. Lisärahaa kunnan pussista Vantaalla olemme ottaneet kunnan pussista lisärahaa pahimpina leikkausvuosina. Kun ammatillisesta koulutuksesta leikattiin valtion rahoitusta 12% vuodelle 2017, niin lisäsimme kunnan budjetista 1,3 miljoonaa euroa hätäapua Varialle. Myönteisen erityiskohtelun ohjelma Vantaalla on myös myönteisen erityiskohtelun ohjelma, jolla tuetaan […]
1. Olen iloinen, että valtion tekemää kolmen miljoonan euron leikkausta Varian määrärahoihin päätettiin kaupungin toimesta paikata sentään 1,3 miljoonalla eurolla.Kiitos miljoonasta kaupunginjohtajalle ja 300.000 eurosta budjettineuvottelijoille! Itse esitin opetuslautakunnassa kyllä paljon enemmän, eli Varian normirahoja ilman leikkauksia. Sillä olen jo vuosia seurannut ammatillisen koulutuksen epätoivoista vyön kiristämistä. Suren sitä, että Varia joutuu nyt tekemään 1,7 miljoonan euron edestä leikkauksia opetukseen ja oppilaiden tukeen. Tästä ei hyvä seuraa. Varian 3350 oppilaasta jo nyt keskeyttää opinnot 14,5% eli 485 oppilasta. Lähes yhtä paljon, 13,9% varialaisista on erityisoppilaita, jotka […]