Tapasin kadulla naisen, joka harmitteli, kun hän ei saanut palkkatukityötä sen takia, että valtio oli käyttänyt Vantaan vuoden 2025 palkkatukirahat jo viime syksynä. Sanoin hänelle, että älä harmittele: jos olisit ottanut sen palkkatukityöjakson, olisit menettänyt oikeutesi ansiosidonnaiseen päivärahaan sen jälkeen.”Ihanko totta!?” hän huudahti tyrmistyneenä. Hallitus ajoi alas palkkatukimallin Hänelle ei ollut kerrottu, minkä juonen maan hallitus teki viime vuonna. He tekivät lakimuutoksen, jonka seurauksena palkkatukityö ei ole enää kannattavaa sen koommin työntekijälle kuin työnantajallekaan.Palkkatukityöläistä ei enää katsota työlliseksi, vaan työttömäksi ja […]
työttömyys
”Kiitokset Vantaan henkilöstökertomuksesta. Pääosin tulee kuva, että Vantaalla henkilöstö viihtyy ja kaupunki arvostaa heitä. Pieniä palkankorotuksia on annettu ja hyvinvointietujakin saatu, kuten ePassille 200 euroa kulttuuri- ja liikuntakäyttöön sekä 120 euroa työmatkalippuetua HSL:stä. Aina tulee toki pyrkiä parempaan. Me vihreät olemme vuosien varrella pyytäneet erityisesti lisäämään anonyymia rekrytointia kaupungissa, koska tutkitusti se lisää tasa-arvoa ja vähentää tiedostamatonta syrjintää työhönottotilanteissa. Jo vieraskielinen nimi on este Labore teki Helsingin kaupungille tutkimuksen anonyymistä rekrytoinnista ja siitä selvisi, että esim. taustaltaan vieraskieliset tai vierasnimiset […]
Kaikki suomalaisethan ovat alun perin maahanmuuttajia. Kantaisämme ja -äitimme muuttivat tänne Baltiasta tai Volgan mutkasta. Sen jälkeenkin olemme olleet innokkaita maahanmuuttajia. Sata vuotta sitten meiltä lähti Amerikkaan 300.000 ihmistä mainareiksi, metsätyömiehiksi, kotiapulaisiksi. Minunkin isänäitini lähti sata vuotta sitten Pohjanmaalta Amerikkaan siirtolaiseksi – mutta palasi takaisin, kun hänen räätälimiehensä kuoli tuberkuloosiin. Niin minusta ei tullut kolmannen polven siirtolaista Amerikkaan. 1960-luvulla Ruotsiin meni neljännesmiljoona Volvon tehtaille. Englantiin, Saksaan ja Ranskaan meni tuhansia tyttöjä au-paireiksi. Olen itsekin kokeillut maahanmuuttajan uraa: lukiolaisena USA:ssa, kesätyöläisenä […]
Uutta elinvoimaohjelmaa kiiteltiin runsaasti Vantaan valtuustoinfossa, ja syystä. Siinä on lueteltu pitkä lista konkreettisia toimenpiteitä, jotka toteutuessaan nostavat Vantaan työpaikkaomavaraisuutta entisestään (nyt 105%). Siinä kasvatetaan työpaikka-alueita Aviapolista, Vehkalaa, Kivistöä. Luodaan lentokentälle logistiikka-, palvelu- ja matkailuyrityksiä. Kehitetään oppilaitosten ja elinkeinoelämän yhteistyötä. Vahvistetaan Vantaan markkinointia ja maineenparannusta. Kaikesta näkee, että ohjelman ovat tehneet korkeasti koulutetut, tavoitteelliset, bisnesorientoituneet ihmiset. Hyvä niin. Tarvitsemme liiketoimintaa. Pienyrityksethän paikkasivat Suomessa kaikki 60.000 teknologiateollisuudesta menetettyä työpaikkaa viimeisten 10 vuoden aikana. Hyvä pienyrittäjät! Mietin tässä kuitenkin, että auttavatko nämä Vantaan […]