Vantaan kokoisessa kaupungissa tarvittaisiin kahdeksan uimahallia ja viisi jäähallia, jos haluttaisiin tälle asukasmäärälle olosuhteita samassa mitassa kuin muualla Suomessa. Esimerkiksi Elmon uimahallia on Korsossa odotettu jo 40 vuotta. Niin kauan se on ollut piirustuspöydällä!Sitkeästi olemme sitä edistäneet ja nythän se vihdoin on tulossa – valmistuu vuonna 2024. Elmossa saunomassa Kävimme vihreällä porukalla saunomassa Elmossa pop-up-saunan kanssa, kun teki mieli vähän fiilistellä kovan työn tuloksena saatua hallia.Juttu jatkuu saunan lauteilla: Tikkurilan Urheilupuisto 2050 Sitten menimme Tikkurilan Urheilupuistoon tutkimaan heidän hienoja 2050-suunnitelmiaan […]
urheilu
Eräs äänestäjäni kirjoitti minulle pitkän ja vuolaan fanikirjeen, kiitos Milla! Hän vain ihmetteli yhtä seikkaa – miksi en puhu kulttuurista mitään kotisivuillani? Miksi tosiaan, ihmettelen itsekin. Olenhan aina rakastanut kulttuuria, enemmän vielä kuin sen ruumiinkulttuurista osaa liikuntaa. Jo pikkutyttönä väsäsin näytelmiä koulussa, maalasin, kirjoitin, lauloin. 70-luvulla nuorille ei ollut tarjolla omia harrasteryhmiä, tämä olikin onneni. Änkesin nimittäin aikuisten ryhmiin Kouvolan kansalaisopistolla, ja sain ohjausta mm. taiteilija Eero Eirtolta öljyvärimaalauksessa ja kirjailija Matti Paavilaiselta luovassa kirjoittamisessa. 14-vuotiaina olimme ystäväni Maiju Utin kanssa myös […]
Olen toivonut, että koulusta tulisi aito kotiseutuyhteisö. Nyt lisään tähän ehdotuksen, että koulun kentästä voisi tulla lähiseudun ihmisten vapaa-ajanviettopaikka, myös aikuisten ja eläkeläisten. Kun koulun kentälle tehdään myös petankkikenttä ja pihashakki, alkavat alueen aikuisetkin viihtyä siellä. Tietysti pitää olla myös muutama pensas, pari penkkiä ja pöytä, että on mukava istuskella ja jutella. Näin syntyy luonnollista yhteisöllisyyttä. Aikuisten läsnäolo tuo turvallisuutta ja mukavaa ilmapiiriä lapsille ja nuorille. Perheet tutustuvat toisiinsa. Myös vanhat ihmiset saavat seuraa, jos perustetaan esim. jokailtainen yhteinen petankkikerho. Ilkivallan […]