BUDJETIN LÄHETEKESKUSTELU JA VALTUUSTON KOKOUS 23.5.2016
Vuoden 2017 budjettia valmistelevaan lähetekeskusteluun lähdettiin murheellisissa merkeissä.
Valtuustoseminaarissa oli juuri saatu kuulla, että vaikka Vantaan vuoden 2015 tilinpäätös oli historiallisesti POSITIIVINEN, niin vuodelle 2017 ennustetaan peräti 85 miljoonan euron vajetta budjettiin.
Tämä nyt on vähän sama kuin jos olisit ollut 800 kilokalorin nälkäkuurilla jo pitkään ja sitten sanottaisiin: ”Sori vaan, mutta et saa ikinä enää syödä normaalisti.
Vesi- ja leipäkuuri jatkuu ikuisesti – ja lisäksi sinun on koko ajan ostettava velaksi näitä kalliita laihdutuslääkkeitä.”
VEROTULOT VÄHENEVÄT, VAIKKA VÄKI KASVAA
Suomen vaikea taloustilanne heijastuu Vantaaseen siten, että verotulot vähenevät, vaikka asukasmäärä kasvaa reippaasti.
Vuodelle 2017 pitäisi ottaa peräti 70 miljoonaa euroa lisävelkaa – juuri kun velanotosta piti päästä eroon – jo vuonna 2013 alkaneen TVO-talous- ja velkaohjelman avulla.
Ja Vantaalla on velkaa jo 1078 miljoonaa euroa, yli 6000 euroa per asukas!
Onko kiva, jos se tulee lastemme maksettavaksi korkeiden korkojen kera?
TITANICIN KANNELLA KUUNNELLAAN ORKESTERIN SOITTOA
Vaan mitä sanoivat jättivelkaisesta budjetin valmistelusta rakkaat kanssapuolueemme?
Kokoomus: Ei mitään, perheet itse päättävät rahoistaan
SDP: Odotetaan Sotea, ennenkuin tehdään mitään
Perussuomalaiset: Veronkorotus ei kuulu pakettiin
Vasemmistoliitto: Ei pidä turhaan pelotella
Keskusta: Kaupungin ei pidä kasvaa hallitsemattomasti
Krist.dem: Velkataakan kasvu on hidastunut, mutta velan korot voivat nousta
RKP: Västersundomin koulua ei saa siirtää Hevoshakaan
Miten minusta tuntuu, että muut puolueet vain kuuntelevat orkesterinsoittoa Titanicin kannella?
Onhan pähkähullua väittää, että toteutamme kaupungin sitovaa tavoitetta ”velkaantumiskehitys saadaan hallintaan” – ottamalla tulevina kolmena vuonna 70 – 80 – 60 miljoonaa euroa lisää velkaa!

Herranjestas mitä hurskastelua!
Muualla Suomessa on kyllä otettu lusikka kauniiseen käteen ja nostettu hiukan kuntaveroa, jotta ei tarvitsisi lakkauttaa kouluja ja terveyskeskuksia.
Vaan eihän Vantaalla – meillä ”toteutetaan TVO-ohjelmaa”, kuritetaan mieluummin koululaisia ja päiväkotilapsia, omaishoitajia ja kotihoidon puutteesta kärsiviä vanhuksia ja vammaisia.
Eikä siltikään saada leikattua niin paljon, että velanotto loppuisi tai edes vähenisi.
Haloo, järki käteen nyt!
Pieneneehän se pyy maailmanlopun edellä – vaan mitäs jos koetettaisiin mieluummin estää se maailmanloppu?

KORSON RAJAN TURVAAMISOPERAATIO ONNISTUI!
Tuossa 23.5.2016 valtuuston kokouksessa saimme myös makean poliittisen saavutuksen.
Nimittäin Vantaan lausunto Keravan yleiskaavaan 2035.
Saimme siihen mm. tärkeät vaatimukset leveämmistä viheraluevyöhykkeistä Keravan puolella rajaa.
Ne turvaavat Leppäkorven ja Pohjois-Nikinmäen asukkaiden kotipihoja Keravan työpaikka- ja maanläjitysalueilta.
Tästä voin jopa ottaa kunniaa itselleni, koska olin tehnyt melkoisesti tutkimus- ja salapoliisityötä asian eteen.
Tutkinut karttoja ja kaavoja, käynyt valokuvaamassa paikkoja molemmin puolin rajaa, tehnyt vaivalloiset (joskin tökeröt 😉 kartat ko. alueiden tulevasta kasvusta ja liikenne-ennusteista – kaikki tämä todisteeksi, miksi nuo leveämmät suojavyöhykkeet tarvitaan.
Todistusaineistoni kuvina ja karttoina ladattavissa tästä:
Norrena Keravan yleiskaava PUHE 23.5.2016
Uskon, että asia tuli sen verran hyvin pohjustettua, ettei se jää pelkäksi lausunnoksi pöytäkirjaan, vaan että ao. vantaalaiset viranhaltijat haluavat pitää huolta, että Kerava noudattaa Vantaan tahtoa yhteisellä rajallamme.
Joskus sitä on ihan kiva olla kuntapoliitikko. 🙂

P.S. Tuossa valtuuston kokouksessa oli paljon muitakin tärkeitä asioita, mm. Vantaan arviointikertomus vuodelta 2015 (jota olen ollut tarkastuslautakunnassa tekemässä) se löytyy sähköisenä täältä:
http://www.vantaa.fi/hallinto_ja_talous/hallinto/ulkoinen_tarkastus/arviointikertomukset_ja_henkilosto