Tällä videolla ulkoministeri Pekka Haavisto kysyy ehdokas Vaula Norrenalta, mitä pitäisi sanoa ihmiselle, joka epäilee koko aluevaaleja – miksi hänen kannattaisi äänestää? Katso ja kommentoi, mitä mieltä itse olet. Pekka Haavisto ja vihreät 30 vuotta sitten Tutustuin Pekka Haavistoon vuonna 1990, kun vihreät valmistelivat eduskuntavaalikampanjaa keväälle 1991. Minut oli kutsuttu mukaan pieneen vapaaehtoisryhmään, jonka piti tehdä vihreiden vaalikampanja. Siinä oli puoluesihteeri Dave Pemberton, Vihreän Langan päätoimittaja Timo Harakka, toimittaja Eero Hyvönen ja minä copywriterina. Emme entuudestaan tunteneet toisiamme, mutta he […]

2

Maailman parhaat terveydenhoitojärjestelmät perustuvat perhelääkärimalliin.On jo aika saada perhelääkärit Suomeenkin!  Perhelääkärimallissa yksi ja sama lääkäri tuntee potilaan pitkältä ajalta. Hän on perillä potilaan ruumiillisesta ja henkisestä voinnista paljon kokonaisvaltaisemmin kuin vaihtuva satunnainen päivystäjä.  On tutkittu juttu, että potilaat kertovat vaivoistaan avoimemmin tutulle kuin aina uudelle lääkärille. Tutun lääkärin ohjeita myös noudatetaan paremmin. Jatkuva hoitosuhde kannustaa potilasta ottamaan vastuuta omasta terveydestään.  Euroopassa perhelääkärimalliin kuuluu myös potilaan pitkällinen haastattelu, hänen oma käsityksensä vaivoistaan, omat pelkonsa, toiveensa ja arveluksensa.Näin voidaan tunnistaa paremmin myös […]

2

Nuorten mielenterveysjonot helpottavat vihdoinkin!  Vantaan valtuusto päätyi budjettineuvotteluissaan lisäämään rahoituksen toiselle Nupille eli Nuorten keskukselle, joka tarjoaa matalan kynnyksen mielenterveysapua ja muutakin elämänhallinta-apua 13-21-vuotiaille. Olemme vihreissä ajaneet jo vuosia toista Nuppia Vantaalle, koska tarve sille on niin suuri. Tällä hetkellä Nupin palveluun jonotetaan jopa kuukausia.  Nyt kun vihdoin saatiin rahoitus toiselle Nupille ja 14 työntekijälle (todennäköisesti Länsi-Vantaalle), niin nuorten mielenterveysjonot lyhenevät 10 vuorokauteen vuoden 2022 aikana. Hieno juttu! Terapiatakuu 30 päivää Seuraava tavoitteemme on saada terapiatakuu toimimaan Vantaa-Keravan hyvinvointialueella. Terapiatakuu takaa kaikille […]

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja asukkaat.Nyt on jälleenrakennuksen aika. Pois itku ja valitus! Pois talousruikutus!Nyt kääritään hihat ja ruvetaan hommiin!  Talous pyörimään! Vauhditetaan investointeja, että saadaan ihmisille töitä ja talous pyörimään. Elmon uimahalli, Vehkalan ammattikoulu, Jokinimen oppimiskampus, Aviapoliksen lukio ja ties kuinka monta uutta päiväkotia ja koulua. Aikanaan ratikkakin, joka maksaa itsensä kaksin verroin takaisin kiinteistökehitystuloina. Toinen Nuppi ja Vantaa-lisä Nyt parannetaan palveluja. Nuorille toinen Nuppi, se lyhentää nuorten mielenterveysjonot kuukausista 10 vuorokauteen. Kiitos muut puolueet, että vihdoin lähditte tähän […]

Kerro kaverillekin :)

RSS
Tilaa blogi
Twitter
Visit Us
Follow Me
Instagram
LinkedIn
Share