Eräs vantaalaisen oppilaan äiti halusi kertoa tavallisen oppilaan tarinan luokassa, jossa tarvittaisiin kouluavustajaa enemmän kuin saadaan. Tässä:
”Vilkas, mutta erittäin tunnollinen tyttö odottaa koulun alkua innokkaana. Luokalle tulee jo ennestään tutut kivat kaverit, mutta opettajasta ei ole vielä varmuutta. Tämä ei kuitenkaan haittaa, tuttu ympäristö ja tutut kaverit turvaavat alkavaa koulutietä. Koulu alkaa, opettajana aloittaa vastavalmistunut nuori nainen. Lempeä ja ystävällinen. Koulutien alku tuntuu lupaavalta ja turvalliselta.
Kuluu viikko ja toinen, kouluun lähtö alkaa tuntua entistä vaikeammalta ja vastenmielisemmältä. Ennenkin hyvin temperamenttinen lapsi alkaa käyttäytyä kotona todella haastavasti, huutaa, heittelee tavaroita, jopa puree.
Sunnuntait alkavat säännönmukaisesti itkulla, että ei halua kouluun. Leikit parhaan kaverin kanssa päättyvät yhä useammin riitaan ja itkuun. Erään erittäin epäonnistuneen yökyläily-yrityksen jälkeen olen yhteydessä parhaan kaverin äitiin, juttelemme pitkään. Kumpikin tyttö on itkenyt kotona, että jos toinen ei enää välitäkään, riidat harmittaa, mutta niitä ei osata keskenään ratkoa ja kuilu kaverusten välillä kasvaa. Koulupäivän jälkeen kaikki padot aukeavat heti kotiovella, päivän pinnistelyn jälkeen ei enää jaksa olla kiltti.
Keskustelemme tyttären kanssa koulusta, selviää, että luokassa on levotonta, siis todella levotonta. Opettaja ei saa kuria luokkaan, tunnit menevät välituntitappeluiden selvittelyyn ja haastavampien oppilaiden rauhoitteluun.
Sillä aikaa tunnolliset oppilaat tekevät tehtäviä itsekseen, sen minkä levottomuuden keskellä pystyvät. Luokassa on silloin tällöin avustaja, ne ovat tytön mielestä hienoja hetkiä, kun heidätkin huomioidaan, hekin saavat edes jonkinlaista opetusta ja aikuisen huomiota. Luokassa on muutama oppilas, joka vaatii opettajan erityishuomiota, ja oikeanlaisen huomion ja järjestyksen pitäminen juuri valmistuneelle nuorelle opettajalle on enemmän kuin liikaa.
Lauantaikoulupäivä, kaunis syksyinen ilma, aurinko paistaa. Mahdollisuus tutustua lasten koulupäivään ja kentällä juostaan perinteiset luokkien väliset sukkulaviestikisat. Tyttäreni luokka lähtee jonossa kohti kenttää, ainoana monen sadan oppilaan koulun luokkana, jolla on kaksi aikuista saattamassa.
Tarvitaan kaksi aikuista, jotta nämä pienet ekaluokkalaiset saadaan kentälle ilman suurempia häiriöitä. Silti kulkeminen tuon n. 100 metriä kentälle on kaaosta. Viestin jälkeen alkaa tunti, rauhallistahan siellä on, oppilaat viittaavat hienosti ja odottavat vuoroaan. Äitinä huokaan jo, että hyvinhän tämä menee. Kunnes ensimmäiset 20 minuuttia on takana.
Poika tyttäreni vieressä hyppää ylös, alkaa silmittömästi huutaa ja huitoa, tyttäreni väistää ja jää ilmeettömästi katsomaan poikaa. Opettaja ja avustaja vievät tämän hätääntyneenä huutavan pojan pois muiden luota, viereiseen tyhjään huoneeseen. Opettaja palaa luokkaan ja avustaja jää pojan luo, opettaja juttelee asiasta hetken oppilaiden kanssa ja jatkaa tuntia. Ja naapurihuoneessa poikaa äänistä päätellen purkaa turhautumistaan ja heittelee tavaroita seinille. Mitä tässä tilanteessa olisi voinut tehdä, jos opettaja olisi ollut luokassa yksin?
Kotona juttelemme asiasta. Tyttäreni kertoo, että tuo on ihan yleistä, ei nyt joka tunti, mutta joka päivä kuitenkin. Mutta ei poika hänelle mitään tee, koska tykkää hänestä.
Monelle muulle kyllä tekee. Tytärtäni ei kuulemma pelota. Mutta tuon kerran jälkeen minua kyllä pelottaa.
Otan yhteyden opettajaan, joka sanoo, että on voimaton, mutta kaikki apu vanhemmilta on hyväksi ja lupaa välittää viestiäni eteenpäin. Ilmeisesti useampikin vanhempi on ottanut yhteyttä, koska luokkaan saadaan nopeasti pysyvä kouluavustaja. Opettajalle tämä syksy on kuitenkin ilmeisesti ollut liikaa, koska joulun jälkeen tulee yllättäen viesti, että tämä pidetty opettaja lopettaa, viikon varoitusajalla. Näin aikuiselle täysin ymmärrettävää, mutta lapsille melkoinen järkytys muutenkin sekavassa tilanteessa.
Tulee uusi opettaja, kahden ensimmäisen vuoden aikana opettajia on viisi. Tähän lukuun ei ole laskettu pari päivää olleita sijaisia.
Tilanne rauhoittuu hieman, mutta opetusohjelmassa jäädään jälkeen, koska tunnit menevät edelleen asioiden selvittelyyn ja yleisen koulukäyttäytymisen opetteluun. Me vanhemmat yritämme osaltamme auttaa järjestämällä oppilaille yhteistä kivaa tekemistä. Osin se tuntuu auttavankin.
Vanhempana koin asian hyvin ahdistavana tämän yhden ainoan kokemuksen jälkeen. Miltä tuo kokemus tuntuu lapsesta, joka elää tuota uhkaavaa ilmapiiriä joka ikinen päivä.
Samalla pitäisi oppia uusia asioita, oppia olemaan itsenäisempi. Miltä tuntuu opettajasta, joka joutuu kohtaamaan ongelmat luokan kanssa, pahimmassa tapauksessa yksin. Opettaja on ihminen, opettaja ei pysty jakautumaan ja huomioimaan näissä tilanteissa kaikkia tasapuolisesti. Ja ikävä kyllä ne enemmän huomiota kaipaavat sen huomion saavat, negatiivisella tavalla ja nämä muut jäävät siinä sivussa täysin vaille sitä normaalia opetusta, jota koulussa on tarkoitus saada. Tyttäreni osasi laskea ja lukea kouluun mennessään, joten ei jäänyt jälkeen taidoissa, mutta miten kävi niiden, jotka näitä taitoja eivät vielä osanneet. Eivätkä siitä huolimatta saaneet riittävää opetusta.
Tällaisissa tilanteissa kouluavustajat ovat korvaamaton apu, niin ns. häiriköille, erityistä apua kaipaaville, opettajille ja ennen kaikkea niille tavallisille, kilteille ja tunnollisille koululaisille, jotka valitettavan usein joutuvat täysin syyttöminä myös kärsimään.
Yhteiskunnan paineet kasvavat, se näkyy niin aikuisten kuin sitä kautta myös lasten elämässä yhä enemmän. On erittäin valitettavaa, että on lapsia ja kokonaisia perheitä, joissa voidaan niin huonosti, ettei normaali kouluelämä kerta kaikkiaan onnistu.
Tällainen lapsi tarvitsee erityistukea. Ja luokka, jossa tällainen oppilas on, tarvitsee erityistukea.
Koska tilanteesta kärsii koko luokka, kouluavustajaa ei kaipaa vain tämä erityistukea tarvitseva lapsi tai opettaja, vaan ihan koko luokka, jokaista hiljaistakin oppilasta myöden. Tietyssä määrin integrointi ja muut tämänhetkiset ajatukset ovat kannatettavia, mutta jos integroituun luokkaan ei saada avustajia, kääntyy integrointi lopulta itseään vastaan.
Nyt tämä tyttö on neljännellä luokalla ja opettajana jo toista vuotta aivan ihana, pätevä ja työnsä osaava erityisopettaja. Edelleen luokassa on levotonta, edelleen tyttö kärsii hälinästä ja keskittymisvaikeuksista. On iltaisin väsynyt ja kiukkuinen, itkee luokkansa tilannetta ja toivoo vain, että saisi rauhassa opiskella. Mutta tilanne on kuitenkin hieman parempi. Tyttö luottaa opettajaansa täysin ja se antaa varmuutta ja toivoa haastavassa koulun käynnissä.
Säästäminen lasten ja nuorten kohdalla on jotain, mitä ei tällainen tavallinen äiti ymmärrä. Säästöjen seurauksena myös tavallisten lasten oireilu ja syrjäytymisvaara kasvaa, koska yksikään lapsi ei ole niin vahva, ettei mitenkään näistä tilanteista kärsisi.
Näistä säästöistä joudutaan varmasti vielä tulevaisuudessa maksamaan kalliisti, koska lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus. Millainen tuo tulevaisuus on, siihen voimme vielä vaikuttaa.”
Äiti halusi kertoa tavallisen oppilaan näkökulman, ja minä halusin sen välittää.
Haluatteko kommentoida Vantaan aikomia koulusäästöjä? Sana on vapaa.
Myös ’Näpit irti koulusta’ -adressi allekirjoitettavissa vielä osoitteessa: http://www.adressit.com/napit_irti_koulusta_vantaa_2012
