Mauno Koiviston elämäntyötä muistellaan nyt.
Julkaisen minäkin minielämäkerran, jonka kirjoitin Manun presidentinvaaliesitteeksi vuoden 1988 vaaleihin.
Kyseessä oli istuva presidentti, jolla oli arvoasema ja josta jo tiedettiin paljon.
Päätin, että suurelle yleisölle pitää kertoa myös, millainen ihminen hän on.
Vänkäsin myös, että esitteeseen pitää tulla perhekuvia yksityisestä Mauno Koivistosta. Siihen aikaan se oli hiukan erilaista ja uskallettua. Erityisen uskallettua se oli, koska tiedossa oli, että Koivisto oli tarkka yksityisyydestään.
No, läpi meni ja tässä teksti, Timo Harakan pyynnöstä, kiitos kun pyysit!
Suomen näköinen mies
Mauno Koiviston oman elämän kulku on ollut jotenkin samanlainen kuin koko Suomen kasvu epävarmuuden ajasta vahvaan ja vakaaseen elämään.
Vaatimattomista oloista on lähdetty, eikä elämä alussa ole näyttänyt pelkästään eheintä ja lämpöisintä puoltaan.
Oma tarmo ja luottamus on sitten kasvattanut voiman, jolla on menty eteenpäin.
On osattu kasvaa ja kehittyä niin, että on noustu nopeasti kansainväliseen mittaan niin tiedossa kuin taidossa. On uskallettu tehdä omia ratkaisuja.
On pantu itsensä likoon.
Tuloksena on saatu sellainen varmuus ja viisaus, jolla osataan ohjata tätä päivää ja tulevaisuutta.
Elämä kulkee eteenpäin
Mauno Henrik Koivisto syntyi 25.11.1923 Turussa kirvesmies Juho ja Hymni Koiviston perheeseen.
Maunolla oli vanhempi veli Joel ja myöhemmin syntyi sisar Mirjam. Lapsuus oli vilkas ja vaiheikas Turun työläiskaupunginosassa. Siellä oli paljon lapsia eikä Koiviston Maukkakaan jäänyt osattomaksi kepposten jälkeisistä selkäsaunoista.
Suomi eli pula-aikaa ja Koivistojen perheessä toimeentulo teki tiukkaa.
Äidin varhainen kuolema, kun Mauno oli kymmenvuotias, teki pojasta hiljaisemman ja vakavamielisemmän. Piti huolehtia sisaresta ja tienata rahaa koulunkäynnin ohella.
Kansakoulun jälkeen Maunon oli mentävä kokopäivätyöhön.
Sitten syttyi sota. Mauno Koivisto oli 17-vuotias, kun hän lähti antamaan nuoruuttaan Suomelle.
Sodan aikana hän toimi palokunnassa sekä suoritti aseellista palvelua jalkaväessä ja divisioonan jääkärikomppaniassa. Hän pääsi aloittamaan rauhan työt marraskuussa 1944, 21-vuotiaana aikuisena.
Hänellä oli raskaan kokemuksen kautta saatu vakaumus elämästä, rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Hän ajatteli, että elämä oli käytettävä arvokkaasti, oikeiden asioiden puolesta.
Hän ryhtyi opiskelemaan työn ohessa, jonka jälkeen oli vuorossa Turun yliopisto ja yhteiskuntatieteet.
Hän opiskeli edelleen iltaisin eikä mieluisalle jalkapalloharrastukselle riittänyt enää aikaa. Sen sijaan kävi niin, että pitkä tuuheakulmainen mies tapasi viehättävän tumman tytön – joka sai heti sijansa nuoren miehen sydämessä.
Mauno Koivisto ja Tellervo Kankaanranta menivät kihloihin 1951 ja heidät vihittiin seuraavana vuonna. He asuivat Turussa, joka oli myös Tellervon opiskelupaikka.
Näistä ajoista lähtien he jakoivat myös kiinnostuksensa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja sosialidemokraattiseen liikkeeseen.
Koivisto valmistui filosofian lisensiaatiksi 1953 ja väitteli tohtoriksi 1956 aiheenaan ’Sosiaaliset suhteet Turun satamassa’. Hän oli opiskellut kymmenessä vuodessa kansakoulusta tohtoriksi, koko ajan työn ohessa.
Tämä herätti huomiota lehdistössä, vaikka muuten Koivisto ei vielä ollut kovin tunnettu yhteiskunnallisella urallaan.
Samana vuonna Turun kaupungin ammatinvalinnanohjaaja tuli valituksi kunnallisvaaleissa valtuustoon. Näin pakinoitsija ”Puumies” ryhtyi poliittiseen toimintaan omalla nimellään.
Vuosi 1957 oli toisella tavalla tärkeä: syntyi tytär Assi Elina.
Elettiin perhe-elämää, johon kuuluivat myös jokailtaiset isän ja tyttären lukuhetket.
Perhe muutti Helsinkiin ja isästä tuli Helsingin Työväen Säästöpankin johtaja.
Siellä Koivisto oli erittäin pidetty esimies luonnollisuutensa tähden ja häntä arvostettiin pätevänä ja sovittelevana johtajana.
Luottamustehtävät Sosialidemokraattisessa Puolueessa ja osuuskauppaliikkeessä lisääntyivät.
Vuonna 1966 Mauno Koivistosta tuli valtiovarainministeri, jolloin hän sai tuotapikaa maineen ”tarkan markan Manuna”. Sitten hän toimi pääministerinä 1968-1970 sekä taas valtiovarainministerinä 1972.
Hänen ’siviilivirkansa’ oli vuodesta 1968 Suomen Pankin pääjohtaja. Muissa pankkialan johtotehtävissä hän toimi mm. Postipankissa, Kansainvälisessä jälleenrakennuspankissa sekä Kansainvälisessä valuuttarahastossa 70-luvulla.
Hän kartutti entisestään mittavaa talouspolitiikan tuntemustaan toimimalla monien yritysten ja järjestöjen hallintoelimissä.
Politikkona Koivistolla oli alusta asti valtava kansansuosio.
Ihmeteltiin miestä, joka piti kukkaronnyörejä tiukalla, vaikka elettiin suurta nousukautta.
Mutta Koiviston linja piti ja se hyväksyttiin.
Hän teki omaperäisiä ratkaisuja ja niille taputettiin.
Pääministerinä hän puhui niinkuin ajatteli ja häneen luotettiin.
Hän oli inhimillinen, avoin ja tärkeilemätön – se valloitti suomalaiset.
Samaan aikaan Tellervo Koivisto teki omaa yhteiskunnallista uraansa toimien mm. kansanedustajana ja kunnallispoliitikkona.
Hänet tunnettiin moderneista mielipiteistä ja naisten aseman ajamisesta.
Hän oli toisenlainen poliitikon puoliso kuin mihin oli totuttu.
Sekin lisäsi Koivistojen arvostusta ihmisten keskuudessa.
Mauno Koivisto oli 70-luvun lopun syrjässä politiikasta hoitaen Suomen Pankin pääjohtajuutta. Vuonna 1979 hänet nimitettiin pääministeriksi.
Kun presidentti Urho Kekkosen terveys heikkeni, Koivisto alkoi hoitaa presidentin tehtäviä 11.9.1981 lähtien.
Maassa ruvettiin järjestämään ennenaikaisia presidentinvaaleja.
Tilanne oli jännittävä ja poikkeuksellinen: neljännesvuosisadan kestäneen valtiomiesuran tehneelle merkkimiehelle oltiin valitsemassa seuraajaa.
Mauno Koivisto nousi ylivoimaiseksi ehdokkaaksi.
Hän sai vankan luottamuksen kansalta. Mauno Koiviston vaaliliitosta valittiin 145 valitsijamiestä.
Presidentin vaali varmistui valitsijamiesten ensimmäisessä äänestyksessä, kun Mauno Koivisto sai 167 valitsijamiesääntä.
26.1.1982 suomalaiset saivat presidentin, jonka mittavaa yhteiskunnallista toimintaa he olivat arvostaneet jo parikymmentä vuotta.
Kuusi Koiviston vuotta
Kun Mauno Koivisto aloitti presidenttikautensa, odotettiin jännityksellä, millainen on hänen tapansa johtaa maata.
Aluksi puhuttiin ’matalasta profiilista’, kun kävi ilmi, että presidentti haluaa vahvistaa eduskunnan asemaa.
Nyt tiedetään, että matalaan profiiliin kätkeytyy terävä näkemys ja luja ote.
Preisdentti Koiviston aikana on politiikan ilmapiiri tullut suvaitsevammaksi.
Eduskunta, ja sen myötä kansalaisten valta, on saanut lisää merkitystä.
Samoin talouselämä on elpynyt.
Koiviston aikana hallitukset ovat olleet vakaita ja pitkäikäisiä.
Hallitusten muodostamisessa on nähty presidentti Koiviston harkintakyky ja persoonallinen toimintatapa.
Kevään 1987 hallitusratkaisu näytti Koivistolle tyypillisen luovuuden ja rohkeuden päätöksenteossa. Sen takana oli selvä päämärä: eheä ja pystyvä hallitus.
Kansainvälisesti Suomen asema on vahvistunut.
Naapurisuhteet ovat lujittuneet ja tulleet samalla vapautuneemmiksi, luontevammiksi.
Suomen kuva aktiivista puolueettomuuspolitiikkaa toteuttavana maana on kirkastunut, mm. ETYKissä. On avattu uusia suhteita tulevaisuuden tärkeisiin maihin. On osallistuttu uusiin kansainvälisiin projekteihin, maamme taloudellisten etujen turvaamiseksi.
Valtiovierailut puolin ja toisin ovat olleet menestyksekkäitä: presidentti Koivistolla on taito luoda henkilökohtainen ja rentoutunut ilmapiiri niin isäntänä kuin vieraana.
Hänen nuorekas huumorinsa ja luonteva olemuksensa luo myönteistä Suomi-kuvaa ja Koivistot ovatkin edustava presidenttipari maailmalla.
Kaiken kaikkiaan Suomi tunnetaan turvallisena ja pidettynä kumppanina eri maiden kanssakäymisissä. Presidenttinä Mauno Koivisto on ihmisten silmissä ehkä eniten juuri maan isä: luotettava ja voimakas hahmo, joka ohjaa valtiolaivaa vakaalla kädellä.
Ihminen, jonka auktoriteetti tulee valtavasta kokemuksesta, tiedosta ja sovittelutaidosta – sekä myös sydämellä ymmärtämisen kyvystä.
Hän on koko kansan presidentti.
(Teksti Mauno Koiviston vaaliesitteestä 1988, teksti Vaula Norrena, taitto Kari Kotka, kuvat Lehtikuva)
’OMAKRIITIKON’ ARVIO 2017:
Tekstistä huokuu ajan henki vain muutamia vuosia Kekkosen jälkeen. Tietynlaista hartautta ja auktoriteettiuskoa yhä ilmassa, vaikka tekstissä kehutaan, kuinka siitä ollaan pääsemässä väljemmille vesille.
Tekstistä näkee myös, että sen on kirjoittanut jossain määrin idealistinen henkilö. Toki se voi tulla tekstin tarkoituksesta mainoksena, mutta minä näen siinä myös nuoren henkilön eläytymistä aiheeseen.
Arvioisin silti, että tekstin sisältö on suht pätevä myös vuonna 2017.
Vaula Norrena