Vantaan sitova tavoite vuonna 2014 on: ”Velkaantumiskehitys hallintaan”.
Tavoitteen mittari on: ”Pitkäaikaisen velan määrä kasvaa enintään talous- ja velkaohjelman mukaisesti”.
Mitä Vantaan talous- ja velkaohjelma sanoo velan määrän kasvusta?
(Vantaan taloudesta lisää tietoa täällä:http://www.vantaa.fi/talouskuntoon)
Se sanoo, että tiukimmalla säästöskenaariolla 4 (jonka edellinen valtuusto valitsi 18.6.2012) velan määrä on korkeimmillaan v. 2015 noin miljardi euroa – ja alkaa siitä vähenemään joka vuosi, kun velkaa maksetaan takaisin.
Tämä ei nyt toteudu, vaan velka kasvaa yhä vain vuoteen 2017 asti – mahdollisesti pidemmällekin. Olosuhteet ovat muuttuneet.
Verotulojen kasvua ennakoidaan 2014-2015 Vantaalle vain hiukan yli 2% , kun talous-ja velkaohjelmassa sitä arvioitiin tulevan 3,5% vuodessa koko kauden ajan.
Alun perin Vantaan velkaa piti alkaa maksaa takaisin 2016, nyt sitä on siirretty vuoteen 2018 – mahdollisesti pidemmällekin.
Miksi muuttuneisiin olosuhteisiin ei ole reagoitu? Jos oli tarkoitus oikeasti saada velkaantumiskehitys hallintaan, olisi jo viime vuonna pitänyt reagoida.
Esim. veronkorotuksella, jonka yli puolet Suomen kunnista jo tekikin 2013. Ettei tarvitsisi kasvattaa velkaa vielä veljenpojanpojanpoikienkin maksettavaksi, kuten valtuutettu Karén (kok) viimeksi totesi.
Tokihan vihreät tätä esittivät jo viime vuonna, vaan eipä kelvannut velanhoitopuolueille. (Vanha blogini aiheesta täällä: Vaulan Budjettipuhe 1: Talous)
Miksi ei reagoitu?
Minusta tämä ei ole hyvää velan hallintaa. Ei voi sanoa, että sitova tavoite toteutuu täysin, kun velkaa otetaan paljon enemmän kuin TVO-ohjelmassa alun perin luvattiin. Olisi parempi tunnustaa, että sitova tavoite ei toteudu ja miettiä sitten, millä se saataisiin toteutumaan.
Viimeksi täällä vanhat puolueet kilvan kertoivat, kuinka veronkorotus on aina ennenkin mennyt harakoille, niin ei siitä nytkään olisi mitään apua. Kertoivat, kuinka rahat on usein syöty jo ennen kuin ne on saatu.
Minua tämä ihmetyttää. Että jos me ei ennen osattu olla tuhlaamatta, niin ette te nykyisetkään osaa. Mistäs sen tiedätte? Jospa antaisitte meidän yrittää?
Me jotka olemme omassa elämässämme tottuneet toimimaan pienemmillä rahoilla, olemme oppineet joitakin taloudellisuuden keinoja. Olemme niitä budjettineuvotteluissa tarjonneetkin, vaan vielä ne eivät ole teille kelvanneet. Jokohan ensi syksynä kelpaisivat?
Tiedättekö paljonko Vantaa on ottanut lisää velkaa siitä asti, kun tätä ”velkaantumiskehitystä on yritetty hallita”?
Vuodesta 2008 Vantaan velan määrä on lähes kaksinkertaistunut. Silloin oli velkaa 600 miljoonaa, nyt 1.1 miljardia. Milloin tätä aletaan maksamaan pois? Pelkät velankorot ovat nyt 15 miljoonaa euroa, mutta jo parin vuoden päästä lähes 40 miljoonaa.
(Velankoroista viimekertainen blogini: Jatkuva kasvu vai tosiasiain tunnustaminen)
En ole ihan vakuuttunut, että kokoomuksen ja demareiden jo 20 vuotta harrastama politiikka on kaikin osin ollut hyväksi Vantaalle.
Kannattaisi jo vaihtaa vihreiden, perussuomalaisten ja vasemmistoliiton politiikkaan. Kiitos.