Kirje korsolaisille 5.12.2018

Terveisiä kaupunginvaltuustosta!

Vantaalla menee nyt paremmin kuin aikoihin.
Kaupungin väestö kasvaa ja verotulotkin.
Vuosina 2017-18 voitiin maksaa velkaa pois yhteensä 160 miljoonaa euroa. Näin velka saatiin painettua alle miljardin.
Ensi vuonna rakennetaan paljon uusia kouluja ja päiväkoteja, joten lainaa otetaan 58 miljoonaa euroa. Kuitenkin Vantaan talous (1,6 miljardia/vuosi) toimii nyt tasapainossa ja palveluitakin pystytään parantamaan.

Lisää palvelua

Pari nostoa budjetista 2019:
– Vanhus- ja vammaispalveluihin lisätään 60 työntekijää, joista 15 vanhusten kotihoitoon
– Myönteisen erityiskohtelun ohjelmassa laitetaan 2 miljoonaa euroa vuodessa syrjäytymisen ehkäisyyn niillä alueilla, joissa tällaista vaaraa on
– Myös Korson suuralue saa osansa näistä rahoista mm. uuden asukastilan ja nuorisotyön muodossa.
– Varhaiskasvatuksessa pilotoidaan psykologipalveluja, jotta lapsille saataisiin paremmin tukea jo ennen kouluikää
– Koulujen kolmiportaista tukea vahvistetaan
– Maksutonta leikkipuistoruokailua kokeillaan parilla myönteisen erityiskohtelun alueella vuonna 2019
– Nuoriso- ja liikuntajärjestöille lisättiin hieman rahaa
– Ilmastoasiantuntija alkaa koordinoida kaupungin ilmastotyötä

Mikkolan koulu Lyyra Vantaa 2017
Mikkolan koulu Lyyra

Koulujen ja päiväkotien tilojen terveellisyys

Koulujen ja päiväkotien sisäilmakorjauksiin varataan ensi vuonna 5 miljoonaa euroa.
Lisäksi varmistetaan puhtaan ilman tilat sisäilmasta sairastuneille syyslukukauden 2019 alusta 80.000 euron budjetilla.
Uutta on myös se, että tästedes tilojen terveellisyyttä mitataan oirekyselyillä eikä vain teknisillä kosteusmittauksilla.
Koko kaupungin kattavat oirekyselyt tehdään  kouluissa ja päiväkodeissa parhaillaan  – keväällä 2019 saamme tietää, paljonko oireita aiheuttavia tiloja Vantaalla on.


”Tämä on ollut pitkä taistelu, jossa vihdoinkin järki alkaa voittaa! Yksi erityispuhdas paviljonki ei kuitenkaan riitä, vaan jatkossa näitä tiloja pitää saada eri puolille Vantaata. Meidän poliitikkojen tehtävä on huolehtia, että oirekyselyjen tulokset otetaan vakavasti ja tarvittaviin muutoksiin ja korjauksiin varataan riittävät rahat.”

Leppäkorven koulu Vantaa 2017

 

Jokivarren koulu Vantaa

Uusia kouluja, vanhoja kouluja

Leppäkorven koulun tontille on tulossa uusi 400-paikkainen yläkoulu v. 2021, jolloin Korson koulu puretaan.
Sivistysviraston mukaan Nikinmäen ja Jokivarren 300 yläkoululaista jaetaan silloin puoliksi uuteen Leppäkorpeen ja vanhaan Mikkolaan.

Tästä taas seuraa, että ennen Mikkolan koulua käyneet matarilaiset joutuvat jatkossa menemään Koivukylään asti yläkouluun.
Kaikki tämä siksi, koska emme saaneet vielä yhteistä poliittista tahtoa Nikinmäen yläkoulun taakse.  Sivistysvirasto on vain lisännyt 289 uutta oppilaspaikkaa Korson alueen nykyisiin kouluihin (mm. Ruusuvuori, Jokivarsi, Mikkola jne) ja uskoo saavansa nämä paikat aikaan ”tilanmuutoskorjauksilla”.

”Kun Korson koulujen tilanmuutoskorjaukset maksavat 12,4 miljoonaa euroa ja Nikinmäen koulunlaajennus maksaisi 7 miljoonaa, niin kumpikohan tässä kannattaisi tehdä? [sarkastinen hymy] – Nikinmäen yläkoulutarpeeseen palataan varmasti, kun uudet väestöennusteet  ja oirekyselyjen tulokset täsmentävät, paljonko uutta tilaa Korsossa todella tarvitaan.”

Nikinmäen koulu
leppäkorventien silta vaarallinen koulutie Vantaa
Leppäkorventien silta

Pyöräteitä, tieremontteja, meluvalleja

Meidän valtuutettujen vaatimuksesta Leppäkorventielle tehdään turvallinen pyörätie Lahdenväylän yli Pohjois-Nikinmäkeen. Pyörätie on luvattu valmiiksi viimeistään 2021, kun uusi yläkoulu avataan Leppäkorvessa.
Norrenan v. 2013 tekemä valtuustoaloite tuo Tavitielle kauan kaivatun peruskorjauksen vihdoin vuoden 2019 kuntatekniikan työohjelmassa.  Perhotie, Sinisiiventie ja Sääskitie kuuluvat myös lähiaikojen työohjelmaan.
Myös aloitteen perusteella peruskorjattu Ullantie on valmis.
Metsolan ja Jokivarren meluvallit on merkitty seudulliseen MAL-ohjelmaan tehtäväksi 2016-2019, joten enää on vuosi aikaa tehdä ne. Valtiolta loppuivat rahat kesken tänä vuonna (rahoitus siis 75% valtio, 25% kunta) – niin odotamme tosiaankin, että saamme ne meluvallit 2019!

Uimahalli mallikuva

Jipii, uusi uimahalli!

Onhan sitä odotettukin. Koillis-Vantaalle saadaan vihdoin kunnollisen kokoinen uimahalli.
Hankkeelle on varattu rahaa 17 miljoonaa euroa ja sillä saadaan Hakunilan uimahallin palvelutasoon verrattava kokonaisuus v. 2024 mennessä.
Uimahallin sijaintia puidaan heti alkuvuodesta kaupunginhallituksessa, kun liikuntavirasto tuo pöytään pari konsulttien laskemaa vaihtoehtoa.
Myös Elmon urheilupuiston selvitys esitellään luottamushenkilöille keväällä 2019: millä ehdoin ja millä kustannuksilla Elmo olisi toteutettavissa Peijaksen ja Korson väliselle metsäalueelle.
Odotamme jännityksellä!

”Tuntuisi fiksulta rakentaa uimahalli Elmon tontille, koska sinne on lyhyt matka sekä Korsosta että Koivukylästä – ja silloin Elmon urheilupuistokin lähtisi ennen pitkää rakentumaan. Esim. jääseurojen oma jäähallihanke voisi olla  mahdollinen uimahallin viereen.”

 

Uutta asutusta

Korso kasvaa hitaasti, mutta varmasti.
Keskusta mullistuu, kun vanhojen kiinteistöjen pitkät maanvuokrasopimukset päättyvät ja päästään rakentamaan uutta Korsoa.
Uusia asuinalueita tulee mm. Vallinojalle Lehmustontielle rivitalo- ja pientaloasutusta ja Pohjois-Nikinmäkeen seniori- ja palveluasumista. Omakotialueita täydennysrakennetaan koko ajan.

”Vantaa kasvaa nyt nopeammin kuin koskaan. Ihmisiä muuttaa muualta, koska työpaikkoja on eniten pääkaupunkiseudulla. Toivon, että tulijoille suodaan sijaa – he tuovat myös talouskasvua Vantaalle.”

Hiilivapaa Vantaa 2030

Vantaan kaupunki on sitoutunut Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti vähentämään hiilipäästönsä nollaan v. 2030 mennessä –  jotta maapallo säilyisi elinkelpoisena tuleville sukupolville.
Kaupungissa on laadittu ns. resurssiviisauden tiekartta, jossa luetellaan toimenpiteitä päästöjen vähentämiseksi.
Koko valtuusto on sitoutunut mm. näihin:
On lisättävä puurakentamista ja vähennettävä betonia.
On parannettava rakennusten energiatehokkuutta ja lisättävä talojen omaa aurinko- ja maaenergiaa. On kannustettava öljylämmityksestä luopumiseen.
Näillä toimilla taloudet ja kaupunki myös säästävät selvää rahaa.
Hiilivapauden saavuttamiseksi on myös lisättävä puhtaampaa liikennettä, eli kannustettava sähköautoiluun ja rakennettava raitioteitä.
On kannustettava joukkoliikenteen käyttöön – on parannettava joukkoliikenteen saatavuutta ja hintaa.
On myös kannustettava lisäämään kasvisruokaa ja lähiruokaa sekä korvaamaan naudanlihaa kanalla ja possulla.
Kierrätyksen me suomalaiset jo melko hyvin osaammekin.
Jos kiinnostaa, niin resurssiviisauden tiekartta löytyy haulla vantaa.fi-sivustolta.


Eve Rämö: ”Ihmisethän toimivat tosi mielellään ’oikein’, kunhan sitä ei tehdä liian vaikeaksi. Vinkkejä ilmastoystävällisiin tapoihin jaetaan mediassa ja siihen löytyy nettisivustojakin, kuten vaikka ilmastotreeni.fi ja martat.fi.”

 

Vaula Norrena: ”Resurssiviisauden tiekartta kannattaa nähdä mieluummin porkkanana kuin keppinä. Sillä onhan se iso porkkana: elinkelpoinen maapallo lapsillemme ja lastenlapsillemme. Ollaan me skandinaavit tässäkin edelläkävijöitä, niin muut maat seuraavat kyllä perässä.”



Hyvät asukkaat!  Olkaa mieluusti yhteydessä meihin, kun on asiaa Vantaan kaupungin toiminnasta tai kehittämisestä.

Olemme alueenne kaupunginvaltuutettuja ja palveluksessanne vaalien välilläkin.

Luottamustyötämme voi seurata kaupunginvaltuuston kokouksissa paikan päällä tai  netissä www.vantaakanava.fi  – siellä on myös vanhat kokoukset nauhoitteina.

Kokousaikataulu ja esityslistat löytyvät www.vantaa.fi/päätöksenteko.

Tervetuloa mukaan myös vihreisiin, liity jäseneksi täällä: www.vihreat/liity

Vaula Norrena Vantaan kaupunginvaltuutettu 1-2018
Vaula Norrena
Ammatti ja koulutus: Pienyrittäjä, tutkija, VTM
Asuinpaikka: Metsola
Luottamustoimet: Kaupunginhallitus, kaupunginvaltuusto, HOK-Elannon edustajisto
Perhe ja lemmikit: Kaksi aikuista tytärtä, mies ja Tiitu-koira
Harrastukset: Kuntapolitiikka, puutarhanhoito, luova kirjoittaminen
Ajatelma: ”Jos istutat mangoa, saat varmasti mangoa, etkä riisiä.” – Baba Subali
Erityistaito: Pystyn tarvittaessa kommunikoimaan maissa, joissa ei puhuta mitään tuntemaani kieltä 😉
Sosiaalinen media: Nettisivut: www.vaulanorrena.com – Facebook ja Twitter: Vaula Norrena – Instagram:  vaulanorrena
Yhteystiedot: vaula.norrena (at) vantaa.fi p. 041-510 5636

Eve Rämö 2017
Eve Rämö
Ammatti ja koulutus:  Tehostetun perhetyön sosiaaliohjaaja, Sosionomi (AMK)
Asuinpaikka: Korso
Luottamustoimet: Kaupunginvaltuusto, opetuslautakunta, vapaa-ajan lautakunta, Vantaan Vihreät pj, kirkkovaltuutettu, eduskuntavaaliehdokas 2019
Perhe ja lemmikit: Mies ja viisi kissaa
Harrastukset: Kuntosali, sienestys, vaeltaminen, kotikissatoiminta, mökkeily ja luonnossa liikkuminen
Ajatelma:  ”Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu.” – Muumipappa
Erityistaito: Osaan tehdä hattaraa ja tosi hyviä voileipäkakkuja!
Sosiaalinen media: Nettisivut: everamo.fi – Facebook ja Twitter: Eve Rämö – Instagram: eve.ramo
Yhteystiedot: eve.ramo (at) vantaanvihreat.fi p. 044-974 1458
Vaula Norrena Kirje korsolaisille 5.12.2018
P.S. Tämä infokirje on julkaistu Korso-lehdessä 5.12.2018, ilmoituksen maksoivat Vaula Norrena, Eve Rämö ja Korso-Koivukylän vihreät.

Vaula Norrena

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Next Post

Kuntalaisaloitteiden Catch 22 ;)

ti maalis 5 , 2019
Kuntalaisaloite se on hieno keksintö. Kuntalainen saa tehdä kunnalle aloitteen pienessä tai suuressa asiassa, joka hänen mielestään helpottaisi kuntalaisten elämää. Useimmat kuntalaisaloitteet ovat pieniä ja halpoja parannusideoita, kuten esim: Uimapukujen kuivaamiseen tarkoitetut minilingot uimahalleihin Kuntoportaat Matarin täyttömäkeen Liikennepeili Luhtipolun risteykseen No miten kaupunki suhtautuu tällaiseen valppaaseen ja idearikkaaseen kuntalaisaktiivisuuteen? Rohkea ja rento Vantaa, joka pyrkii kaikin tavoin lisäämään avoimuutta ja asukkaiden osallistumista? Kuntalaisen aloite minilingoista uikkareille: “Näin ulkomaan matkalla minilingon, jossa asiakkaat kuivasivat uima-asunsa…. Linko toimi yksinkertaisesti: kansi auki/kansi kiinni… […]
Liikennevalopiirustus Varo kulkioita 2018

Kerro kaverillekin :)

RSS
Tilaa blogi
Facebook
Facebook
Twitter
Visit Us
Instagram
LinkedIn