Viimeistään nyt olemme sen tajunneet.
Kun kaikki paikat ovat olleet kiinni koronan takia, olemme ymmärtäneet, kuinka ilotonta ja köyhää elämä on ilman kirjastoja, museoita, konsertteja, taidenäyttelyitä, uimahalleja ja urheilutaloja (kyllä, liikuntakin on kulttuuria).

Kulttuuria on kaikki se kiva, mitä teemme silloin kun emme ole töissä.
Vaan tiedättekö, miten vähän tähän kivaan käytetään rahaa kaupungissa?

Koko kulttuurin toimiala vain 278 e/asukas
Vantaalla koko kulttuurin toimialaan – johon siis kuuluvat paitsi kirjastot, museot, musiikkiopistot, teatterit, myös nuorisotilat, aikuisopistot ja asukastilat – sekä kaikki liikunta – käytetään rahaa 278 e/asukas, 60 miljoonaa euroa vuodessa.
Se on vähemmän kuin pelkkä henkilöstöhallintomme käyttää….
Noilla rahoilla kulttuuri työllistää kaupungilla 894 henkilöä:
kirjastonhoitajia, liikuntapaikkahoitajia, nuorisotyöntekijöitä, aikuisopiston ja taideopistojen opettajia, museoiden roudareita, asukastoiminnan koordinaattoreita ja toiminnan suunnittelijoita.
Niillä rahoilla kulttuuri ylläpitää myös valtavan määrän tiloja, pelkästään liikuntatiloja on 87.000 m2.

Kirjasto on kulttuurin selkäranka
Kirjastoon käytetään Vantaalla 39 euroa/ asukas (muualla 50 – 70 e/asukas) – sillä saadaan 2,9 miljoonaa lainaa vuodessa, 12,5 lainaa per asukas.
Kaikkeen taidetoimintaan – teatterit, konsertit, musiikkiopisto, museot, kuvataidekoulu, ja suuret ilmaistapahtumat – kaikkeen tähän käytetään 54 euroa/asukas.
Hävettää sanoa että se on Suomen vähiten, ylivoimaisesti vähemmän kuin muissa kaupungeissa.
Tällä rahalla saadaan yksi taidetapahtuma per asukas, kun tapahtumien yhteenlaskettu kävijämäärä on 230.000 kävijää vuodessa.

Liikunta on terveyden selkäranka
Liikuntaakin tuetaan valitettavasti vähemmän kuin muissa suurissa kaupungeissa.
Meillä on uimahalleja, jäähalleja, jalkapallohalleja, melkein mitä tahansa urheiluhalleja vähemmän kuin muualla.
Meillä myös seurojen tuki on varsin pientä. Kuitenkin liikuntaseurat hoitavat kaupungin puolesta kuntalaisten, nuorten ja vanhojen terveyttä.
Yksi hyvä tukimuoto meillä sentään on: olemme tähän asti pitäneet alle 18-vuotiaiden harrastustoimintaan varatut tilat aina maksuttomina.
Aina välillä ne on uhattu tehdä maksullisiksi – olen itsekin saanut ne kaksi kertaa pelastaa maksuttomiksi tämän 10 vuoden aikana.
Vaan taas on tekeillä maksu-uudistus, joka tekisi tilat lapsillekin maksullisiksi.

Vantaalainen ite-kulttuuri!
Vantaa on tyhjästä pellolle rakennettu kaupunki, joka on kasvanut hurjaa vauhtia 50 vuoden ajan.
Emme ole perineet mitään Venäjän suuriruhtinaskunnalta, emmekä Ruotsinvallan ajalta, paitsi Pyhän Laurin kirkon.
On selvää, että meillä ei ole yhtä hienoja instituutioita kuin Helsingissä.
Vantaa on sen sijaan antanut kuntalaistensa itsensä tehdä kulttuuria.

Meillä on tuettu järjestöjen tekemiä tapahtumia, kuten esim. Louhela Jamia, Ankka-rockia, Koiso-rockia jne.
On annettu paikallisten katutaiteilijoiden tehdä näyttäviä muraaleja kaupunkiin ja järjestää katutaidetapahtumia.
On annettu harrastajateatterien kasvaa ammattiteattereiksi pienellä kaupungin tuella.
Kulttuuria ei saa säästää kuoliaaksi

Tämä linja on valittu vain siksi, että meillä ei ole ollut rahaa hienompaan.
Vaan kun tästäkin vähästä aletaan leikkaamaan, niin se on minulle kertakaikkinen stoppi.
Nyt riittää!
Että kesken koronavuoden vaadittiin kulttuuritoimen nälkätaiteilijoiden keksiä jostakin miljoonan euron säästöt, oli kohtuutonta.
Enkä hyväksy yhdenkään kirjaston lakkauttamista enää.
(Kipeässä muistissa vielä Mikkolan kirjaston lakkautus 2013)
Kulttuuri ei ole tehdas, jossa voidaan saada aina vain vähemmällä rahalla aina vain parempaa tuotantoa.
Kulttuuri on kaikkien työkykyä uusintava ja terveyttä ja pitkää ikää lisäävä asia.
Sitä ei saa säästää kuoliaaksi. Siihen pitää satsata enemmän.

P.S. Kun kotikylältäni lakkautettiin kirjastoauto v. 2019, tartuin sahaan ja vasaraan ja rakensin oman kirjaston Metsolaan, vantaalaisen ite-tekemisen hengessä.
Kyläni asukkaat ottivat kirjaston innoissaan vastaan, tuovat sinne lahjoituksia ja lainaavat ahkerasti.
Näin kirjasto lisää myös yhteisöllisyyttä alueella. Hyvä Metsola!