Näin koulujen harrastustilat pelastettiin maksuttomiksi 2010

Se oli noin toinen opetuslautakunnan kokoukseni ikinä (varajäsenenä 2010).
Esityslistalta bongasin pienen ja miltään kuullostamattoman asian: ”Oikaisuvaatimus perusopetuksen johtajan päätökseen, esityslista 16.8.2010”. Kyse oli pienen Suzuki-soittajien yhdistyksen harrastustilavuokrista, jotka opetusvirasto oli yllättäen heille langettanut, yli 4000 euroa koko vuodelta.
Aloin selvittää, mistä oli kysymys. Etsin yhdistyksen yhteystiedot, soittelin sinne ja tänne, kunnes sain toiminnanjohtajan puhelimeen. ”Kyllä, heidän toimintansa käyttäjät ovat alle 18-vuotiaita. Kyllä, kyse on koulutiloista, luokkahuoneesta jota on käytetty soiton opetukseen. Kyllä, he ovat vantaalainen yleishyödyllinen yhdistys.” Asia harvinaisen selvä.
Vantaallahan on valtuuston päätös, että alle 18-vuotiaiden  harrastustoiminnasta koulutiloissa ei peritä maksua.
Soitin sitten opetuslautakunnan puheenjohtajalle sekä poliiittisten ryhmien edustajille. ”Oletteko huomanneet, mitä ajattelette tästä, onhan tuo oikaisuvaatimus hyväksyttävä, eikö niin?” Katsotaan, tutkitaan, puhumme ryhmässämme jne.
Samana iltana lautakunnan kokouksessa minua kohtasi yllätys. Muilla puolueilla ei ollutkaan kantaa asiaan. Muut eivät tienneetkään, miten harrastustoiminnan säännöt Vantaan kaupungissa oikein menevät. Muut olivat sitä mieltä, että kyllä virkamies ne varmaan tietää paremmin. Joten kukaan ei kannattanut esitystäni Suzuki-soittajien oikaisuvaatimuksen hyväksymisestä.
Olin järkyttynyt, ja merkitytin eriävän mielipiteeni pöytäkirjaan (16.8.2010 pöytäkirja löytyy www.vantaa.fi/päätöksenteko/ esityslistat ja pöytäkirjat). Koska jos yhdeltä peritään maksu, niin silloinhan kaikilta voidaan periä maksu. Romuttuu koko harrastustoiminnan tuki.
Kokouksen päätteeksi soitin Nina Maskulinille, luottoneuvonantajalleni kuntapolitiikan kiemuroissa. Nina totesi että lautakunta ei voi kumota valtuuston päätöstä harrastustilojen maksuttomuudesta, mutta koska se kuitenkin laittomasti niin teki, niin asiasta kannattaa nostaa julkinen keskustelu. Minkä sitten teimmekin: yleisönosastokirjoitukset Hesariin ja Vantaan Sanomiin toivat huomiota asialle.
Sitten alkoivat jo muutkin järjestöt soitella minulle, että hei, mekin ollaan saatu iso lasku harrastustiloista, ihan yllärinä kesken toimintakauden. Ja että vuosia Korsossa toimineet Mannerheimin Lastensuojeluliiton muskarit ja pianotunnit joudutaan lopettamaan heti jos tämä on totta. Neuvoin hakemaan tukea valtuuston päätöksestä ja pysymään tiukkana: laskua ei tarvitse maksaa, koska valtuusto on päättänyt maksuttomuudesta. Seurasi järjestöjen ja opetusviraston välisiä neuvotteluja, lisää nettikommentointia Vantaan Sanomissa, yhteydenottoja valtuutettuihin.
Kuukauden päästä, HOKKUS POKKUS, virasto olikin tullut järkiinsä. Seuraavassa opetuslautakunnan kokouksessa 13.9.2010 virasto esitteli uudet  koulutilojen maksuperiaatteet täsmennettynä monillakin erilaisilla maksunvapautuksilla. HIP HEI JA HURRAA! Harrastustoiminnan maksuttomuus oli pelastettu!
Kaksi vuotta siitä sai olla mielissään ja tuntea itsensä Robin Hoodiksi. Sittenkin tämä kuntapoliittinen vapaaehtoistyö on mielekästä!
Kunnes sitten, totaalityrmäys v.2012: Vantaan talous- ja velkaohjelma mallia 2012. Siellähän se seisoo taas, s. 22: Vapaa-ajan käytön maksuhuojennuksista luopuminen ja / tai muuttaminen. Eli että koulutiloista aletaan periä vuokra ihan kaikilta.
Voi itku! Se tarkoittaa, että vähävaraisten perheiden lapset eivät jatkossa enää harrasta – koska seurat ja yhdistykset  joutuvat maksamaan vuokrat ja siten korottamaan toimintamaksujaan. Kun vähävaraisten perheiden lapset ja nuoret eivät harrasta  (ja muut harrastavat) tiedätte kyllä että ei se hyväksi heille ole. Syrjäytymisen ehkäisy?
Aikoinaan vielä selvitettiin, että laskujen lähettäminen on usein kalliimpaa kuin se raha, mikä niistä saadaan. Montako muuta asiaa Vantaan talous- ja velkaohjelmassa ajetaan kuin käärmettä pyssyyn, laskematta kunnolla, onko siitä  hyötyä vai enemmänkin vain HAITTAA ja LISÄKUSTANNUKSIA?
JÄLKIKIRJOITUS: Onneksi muutkin puolueet olivat tulleet järkiinsä ja lautakunnan yksimielisesti kumoisvat tuon viraston esityksen. Eli ei alettu periä vuokraa koulutiloista alle 18-vuotiaiden harjoituskäytössä. Myös aikuisten vantaalaisten yhdistysten vuorot saivat alennetut hinnat, joten täyttä vuokraa peritään vain ei-vantaalaisilta seuroilta ja yhdistyksiltä.
Koulutilojen maksut ja huojennukset tarkemmin täällä:
http://www.vantaa.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/vantaa/embeds/vantaawwwstructure/98960_Hinnasto_2014_nettiin.pdf
 
 
 
 
 
 

Vaula Norrena

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Next Post

Vastusta koulusäästöjä, ne käyvät kalliiksi!

to loka 11 , 2012
Olin kaksi päivää kuuntelemassa Vantaan opettajia heidän koulutustilaisuudessaan. Tässä tiivistelmä: 1. Kouluihin tulee nykyään entistä haastavampaa oppilasainesta kautta linjan. 2. Vantaan kouluista tehdään yhteensä 400 työsuojeluilmoitusta vuodessa (enimmäkseen väkivaltaa ja väkivallan uhkaa). 3. TURPO (erityisoppilaiden siirto lähikouluihin) ei toimi (lue = katastrofi), kun ei ole resursseja laittaa erityislapsia pienryhmiin – tai isompaan ryhmään ei saada erityisopettaja- ja avustajaresurssia kuin vähän. 4. Osa erityislapsista on niin paljon jäljessä/ niin huonossa kunnossa, että tarvitsisivat omaa kokoaikaista avustajaa, mutta useinkaan resursseja siihen ei […]

Kerro kaverillekin :)

RSS
Tilaa blogi
Facebook
Facebook
Twitter
Visit Us
Instagram
LinkedIn