Kun olin pieni, minua opetettiin säästämään pienen vihreän säästöpossun avulla. 3-vuotiaasta 6-vuotiaaseen säästin rahoja nukenvaunuihin, siis yli puolet elämästäni. Opin, että säästäminen tarkoittaa: jaksan nyt olla ilman jotakin pientä ylimääräistä, jotta sitten joskus saan jotain suurempaa. Opin myös, mitä tarkoittaa korko, kun sitä postipankin säästökirjaa yhdessä isin kanssa tutkiskelimme.
Kun tulin aikuiseksi, minua opetettiin säästämään suuren metallisen juustohöylän avulla. Nyt ei enää laitettukaan rahaa possuun, vaan höylättiin rahaa pois yhteisestä lompakosta. Opin että säästäminen tarkoittaakin: olen nyt ilman jotakin päivittäistä tärkeää, jotta sitten joskus osaan tyytyä vieläkin vähempään. Opin, mitä tarkoittavat optiot, pörssikeinottelu ja pankkiromahdus.
Tuon ensimmäisen säästämisen ymmärsin. Sain siitä hyötyä. Tuota toista säästämistä en vielä ole täysin ymmärtänyt. Siitä on nähdäkseni ollut aika paljon haittaa.
– Kun 1990-luvulla ’säästettiin’ vähentämällä kunnan kotihoitopalvelut minimiin, niin että lapsiperheet eivät enää saaneet ollenkaan, niin tällä on arveltu olleen suoria vaikutuksia lasten ja nuorten pahoinvointiin ja jopa huostaanottojen lisääntymiseen (ks. mm. Heikki Hiilamon artikkeli Hesarissa)
– Kun 1990-luvulla ’säästettiin’ koulujen liikunta- ja harrastekerhot pois, tällä on arveltu olleen suoria vaikutuksia nykyisten varusmiesten/ nuorten aikuisten huonoon kuntoon ja lihavuuteen.
– Kun 1990-luvulla ’säästettiin’ lopettamalla terveysopin opetus kouluissa, seurauksena oli teiniraskauksien, aborttien ja sukupuolitautien lisääntyminen.
– Kun 1990-luvulla ’säästettiin’ päiväkotiryhmät suuriksi, sillä arvellaan olleen suora vaikutus siihen, että entistä suurempi osa kouluoppilaista onkin nykyään erityisoppilaita, erityisavun tarpeessa.
– Kun 1990-luvulla alkanut ’säästö’ kunnan kotihoitopalveluissa on ulottunut myös vanhuksiin, elää entistä suurempi joukko vanhuksia nyt kalliilla laitoshoitopaikoilla sen sijaan että pärjäisivät vielä kotona.
Varmaan selviä lukujakin on saatavana, kuinka kalliiksi tuo ’säästäminen’ on meille tullut! Ymmärrän toki, että suuren laman aikana nuo säästöt oli pakko tehdä, jotta koko Suomi ei olisi pudonnut reunan yli. Sitä en ymmärrä, miksi noita tuhoisia ’säästöjä’ on jatkettu hyvänkin taloussuhdanteen aikana.
On jo korkea aika miettiä oikeasti, kuinka paljon nämä meidän ’säästömme’ tulevat seuraaville sukupolville maksamaan? Ei pelkästään rahana, vaan menetettynä terveytenä ja mielenterveytenä, ennenaikaisina eläkkeinä ja yhteiskunnan rattailta putoamisina.
Vantaan kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Petteri Niskanen on esittänyt ”hyvinvointivelan” käsitettä mukaan kaupungin talousarvioon. Eli että ennaltaehkäisevä sosiaali- ja hyvinvointityö (tai oikeammin sen puute) pitäisi merkitä kaupungin budjettiin vähän samaan tapaan kuin kaupungin omistamien talojen huono kunto merkitään korjausvelkana.
Jos ”hyvinvointivelkaa” saadaan edes summittaisesti arvioitua, sillä herätetään päättäjät näkemään päätöstensä pitkäaikaisvaikutukset sekä niistä koituva hinta korkojen kera. Tämän kyllä pitäisi kiinnostaa kaikkia poliittisia ja taloudellisia toimijoita!
Sillä mitä mieltä on ’säästää’ tänään tuhansia euroja, ja maksaa huomenna miljoonia näistä vääristä ’säästöistä’?
Kenen etu se on? (Vaula 22.9.2008)
www.vihreatehdokkaat.fi/vaula.norrena/ mail: vaula.norrena@vantaanvihreat.fi
t. Vaula Norrena, nro 564, vihreä VTM, markkinointitutkija, Vantaa
