Valtuustoaloite Hevoshaan ja Tuomelan kiinteistöjen…



Hevoshaan koulu
Tuomelan koulu Vantaa

Valtuustoaoite Hevoshaan ja Tuomelan koulurakennusten ja tonttien hyödyntämisestä  kaupungin omaisuutena.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme selvitettäväksi, miten Vantaa voisi hyödyntää  asuinalueidensa tärkeitä  kiinteistöjä Hevoshaan koulurakennusta ja tonttia ja Tuomelan koulurakennusta ja tonttia, jos niitä ei tarvita koulukäytössä.

Kasvukaupungissa ei kannata myydä hyvällä paikalla sijaitsevaa tonttia, jonka arvo vain kasvaa tulevaisuudessa.
Eikä toimivaa, johonkin käyttötarkoitukseen sopivaa rakennusta kannata purkaa.

Hakunilan urheilupuisto ilmakuva
Hevoshaan tontti sijaitsee Hakunilan Urheilupuistossa asukasviihtyisyyttä lisäävän liikunta-alueen keskellä.

Olisi harkitsematonta  myydä  iso pala urheilupuistoa  kerrostalorakentamiselle –  kaupungissa, jossa  ei ole puutetta asuinrakennustonteista.

Tuomelan tontti sijaitsee Hämeenkylässä  vanhan, kylämäisen asutuksen keskellä.
Sen eteläpuolella on luonnonsuojelualuetta ja länsipuolella peltomaisemaa. Rakennus on suojeltu ja alueensa ainoa julkinen rakennus.
Tuomelan koulu ilmakuva
Tuomelan tontti on aikoinaan lahjoitettu kaupungille sillä määräyksellä, että tontille rakennetaan koulu.
Olisi lahjoituksen alkuperäisen tarkoituksen vastaista myydä tällainen tontti asuntorakentamiselle.
Historiallisesti ja maisemallisesti arvokas kohde kannattaa jo arvonsa takia pitää kaupungilla itsellään.

Hevoshaka sijaitsee urheilupuistossa, se voisi toimia esim. liikuntaan liittyvänä majoitustilana, nuoriso- ja harrastustilana, liikuntatilana, järjestötilana tms.?

Hevoshaka liikuttaa
Hevoshaka liikuttaa

Tuomela on alueensa ainoa julkinen rakennus.  Siitä ei senkään takia pitäisi luopua.  Voisiko se tulevaisuudessa olla kasvavan Hämeenkylän-Linnaisten alueen ’kylätalo’, koulutuskeskus, kansalaisopisto, vanhainkoti tms.?
Tuomelan koulu Vantaa
Tällaisiin hankkeisiin on haettavissa myös mm. EU-investointi- ja kehitysrahaa.
Kasvavassa kaupungissa julkisia rakennuksia tarvitaan tulevaisuudessakin. Olemassa olevat kiinteistöt kannattaa säilyttää ja innovoida niille uusia käyttömahdollisuuksia.

Vaula Norrena               Ulla Sajaniemi          (21.9.2015)

P.S. Aloitteen allekirjoitti 2 + 23 valtuutettua.
Vihreät, kepu, vasemmisto ja perussuomalaiset osin ainakin. Näytti että vain yksi kokoomuslainen ja yksi demari. Kaikki mikä liittyy kouluihin Vantaalla, on näköjään tulehtunutta ja poteroitunutta.

Tarkoitushan ei ole, että kaupungin pitäisi välttämättä  laittaa näihin penniäkään. Vaan niille voitaisiin etsiä halukasta yritystä tai yhteisöä vuokraamaan ko. kiinteistöt kaupungilta ja perustamaan niihin jotakin (mieluusti yhteisöä palvelevaa) toimintaa.

Vaula Norrena

Vihreä kuntapoliitikko, semiootikko, yrittäjä, koirankävelyttäjä, kierrätyskirjaston hoitaja, metsän omistaja, luonnon rakastaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Next Post

Lähiliikuntaa! Back to basics

ma syys 21 , 2015
Todella upeaa, että Vantaa painottaa asuinalueille ja koulujen pihoille rakennettavia monitoimikenttiä, kuntoilu- ja leikkivälineitä liikuntapaikkasuunnitelmassaan. Kiitokset siitä! Ja yllättävän hyvinhän Vantaa on pystynyt näitä lähiliikuntapaikkoja rakentamaan tiukasta säästökuurista huolimatta. KOULUJEN  LÄHILIIKUNTAPAIKAT Esim. Kartanonkosken koulun viereen on tehty ihan hirmu hieno lähiliikuntapuisto. Siellä on valtavat tekonurmikentät jalkapallolle, jääkiekkokaukalo talvisin, rantalentiskentät, sählykenttä, koriskenttä, kuntoiluvälineet ja ties mitä. Tämän hinta oli kolme miljoonaa euroa ja ensi vuonna vielä 1,9 miljoonaa huoltorakennuksesta. Noin 5 miljoonan euron investointi palvelee 850 koululaista ja Pakkalan-Tammiston 14.000 asukasta. […]
Uimahalli mallikuva

Kiinnostaako?

Kerro kaverillekin :)

RSS
Tilaa blogi
Twitter
Visit Us
Follow Me
Instagram
LinkedIn
Share