Vantaa on lähiöiden kaupunki.
Ennen lähiöissä oli palveluja ja kohtaamispaikkoja.
Oli kirjasto, neuvola, hammashoitola, urheilukenttä, koulut ja päiväkodit, kaupat ja kioskit. Nyt monesti on enää koulu ja päiväkoti.
Vantaan palveluverkkosuunnitelman luonnoksessa puhutaan suurten yksiköiden taloudellisuudesta ja keskittämisestä.
Keskittäminen siirtää kirjastot, neuvonnan ja hammashoitolat pois lähiöistä.
Jopa koulut halutaan viedä suuriin yksiköihin keskuksiin (alakouluihin vähintään 300 oppilasta, yläkouluihin vähintään 350 oppilasta, tavoitteena suuret yhtenäiskoulut).
Haluammeko tosiaan viedä elämän pois lähiöistä?
Haluammeko nukkumalähiöitä, joista lapsetkin menevät kilometrien päähän kouluun?
Eikö ollutkaan tarkoitus vahvistaa asukkaiden osallisuutta ja yhteisöllisyyttä, jota Osallistuva Vantaa-mallissa tavoitellaan?
Jokaisen lähiön sydän on koulu. Kouluissa perheet oppivat tuntemaan toisensa.
Koulujen kentillä aikuisetkin voivat pelailla.
Liikuntasaleissa ja käsityöluokissa on harrasteryhmiä iltaisin. Luokkahuoneita voi varata yhdistysten kokouksia varten.
Vanhempainyhdistykset järjestävät hienoa yhteisöllisyyttä koko asuinalueelle.
Kevättapahtumassa on poniratsastusta ja pomppulinnaa, kahvibuffettia ja kirpputoria, voi olla kuuluisa esiintyjäkin.
Joulutorilla myydään kakkuja ja villasukkia luokkaretkien hyväksi.
Koulut ovat jo nyt alueidensa ’kulttuurikeskuksia’.
Ei meidän tarvitse rakentaa kulttuurikeskuksia tai asukastiloja, jos teemme kouluista sellaisia.
Järjestämme koulujen tilat niin, että niitä on mukava muidenkin käyttää.
Ja kutsumme muutkin käyttämään niitä.
Jokaisessa lähiössä pitää olla koulu, jonka ovet ovat auki myös asuinalueen aikuisille.
Joka myös omalla toiminnallaan luo yhteisöllisyyttä ympärilleen.
Kaikkein kipeimmin tätä tarvitaan niillä alueilla, joissa yhteisöllisyys takkuaa – joissa lapset tappelevat ja aikuiset kyräilevät.
Niin, Mikkolastakin vietiin pois kirjasto, jonka kirjastotädit hoitivat maahanmuuttajien kotouttamisen ja lasten lukemaan oppimisen tuosta vain, oman työnsä ohella.
Mikään taho ei paikannut tätä aukkoa.
Tarvittaisiin yhteisöllisyyskoordinaattoreita niihin kouluihin, joissa lasten – ja perheiden -syrjäytymisriski on olemassa.
Tai sivukirjastot takaisin.
Jotakin muutakin kohtaamispaikkaa ja toimintaa lähiöön kuin vain kaljapubit.
Muuten se raha, jonka säästämme kouluverkkoa tiivistämällä, menee moninkertaisesti sosiaali- ja terveyskuluihin. On tainnut mennäkin jo. Vaan vielä ehtii korjata.
Kiitos.
Vaula Norrenan puhe Vantaan budjetin lähetekeskustelussa 28.5.2018
P.S. Tämä muuten on aihe, josta kirjoitin ensimmäisen blogini kuntavaaliehdokkaana 10 vuotta sitten – jokohan aika alkaisi olla kypsä: Koulusta aito kotiseutuyhteisö.
