Fiiliksiä vaalikentältä :)

 VIHREÄT 001
 Minulla on ollut ihan hirmu hauskaa jakaessani vaalimainoksia Korsossa, Mikkolassa ja Rekolassa.

Joka kerta olen tavannut jonkun mainion tyypin, jonka kanssa on tullut hyvät jutut  rappukäytävässä, kadulla tai ovenraossa.
Mikkolassa tapasin lähes seitsenkymppisen afganistanilaisen papan, joka oli ensin että ei ei, ollaan muslimeja, ei haluta mitään.
Vaula että ei haittaa, ei haittaa, tämä koskee myös muslimeja. Juttu jatkui tankerosuomeksi ja osittain venäjäksi, kun pappa oli asunut 7 vuotta Neuvostoliitossa.
Selviteltiin sitä ja tätä, lopulta papalla oli tärkeä kysymys: kun Suomessa on lapsille puistoja, niin miksei ole vanhoille myös? Hän kun haluaisi tutustua ihmisiin.

Vaula siitä ideoimaan Mikkolan koulun kenttää uusiksi: siinähän voisi olla pihashakki ja petankkikenttä myös, sekä pari penkkiä vastakkain ja yksi pensas. Niin aikuiset ja eläkeläiset voisivat viettää vapaa-aikaa siellä myös – samalla tulisi yhteisöllisyys ja yleinen vandaalien vahtiminen hoidettua.
Lähiliikunta Mikkolan koulu

Afganistanilaisen papan toiveesta syntyi konkreettinen idea:
Tehdään koulusta oikea kotiseutuyhteisö.

Ja annetaan koulun kenttä aikusillekin

Metsolassa aloin hölpöttämään yhdellekin ohikulkijalle vertailua erilaisista postilaatikoista, no, postilaatikoista päästiin pian asiaan, käsiteltiin rouvan erikoinen lama-ajan selviytymistarina, vertailtiin moneen muuhun selviytymistarinaan, sivuttiin mahdollisesti tulossa olevia aikoja ja puhuttiin myös ikkunamaalauksista, säppi-mallisista turvajärjestelmistä sekä julkisilla liikkumisesta öisin.
Sanaakaan ei puhuttu politiikkaa, ja kuitenkin olen jotenkin vakuuttunut, että jos rouva äänestää, niin ääni tulee tällä kertaa vihreille.

Rekolassa pääsin oikein työpaikkahaastatteluun.
Viisikymppinen mies näki kun jakelin mainoksia postilaatikoihin ja kutsui pihallensa tentattavaksi. Hän tosiaan kyseli eikä kertonut omia mielipiteitään ensin. Tentti käsitti mm:

* Mitä mieltä ilmastonmuutoksesta globaalisti? (Huolestuttaa, oikeasti tähän pitää tarttua joka maassa…)
* Mitä mieltä nuorten bändien treenitiloista?  (Lisää tiloja ja äkkiä, lähiöihin, vaikka kähjäisempiäkin)
* Mitä mieltä lämmitysjärjestelmistä? Tulisiko jotenkin tukea öljylämmityksestä maalämpöpumppuun vaihtamista? (Nythän on tämä kotiatalousvähennys, joka vähän auttaa…jaa, ennenpitkää saattaa olla hyvä tarjota pientä lisäporkkanaa)
* Millaisesta musiikista pidän? (Groove FM:ää tulee kuunneltua paljon)
* Miten vanhojen hoito minusta pitäisi järjestää? (Lisää kunnallisia kodinhoitajia, että vanhat voivat asua kotonaan niin pitkään kuin mahdollista)
* Mikä minusta on elämän tarkoitus? (Elää hyvin, elää niin että elämälläsi on jotain merkitystä muillekin kuin itsellesi)
* Mitä suurille ikäluokille, kun eläköityvät pian? (Ovat hyvä yhteiskunnan voimavara, pitäisi houkutella heitä mukaan kolmannen sektrorin hommiin, esim. pari kertaa viikossa vapaaehtoistyöhön lastenlastensa urheiluseurassa, lähikoulussa tai vanhempiensa vanhainkodissa)
Selvisin kaikista näistä kysymyksistä puhtain paperein, ja kaveri oli ihastuksissaan kuinka olenkin samaa mieltä kuin hän, ja minua aikoo äänestää.
Sitten hän kertoi, kuinka oli ensin aikonut äänestää erästä toista puoluetta,  koska hän ei jaksa ulkomaalaisia.
Siihen sanoin rehellisesti, että tässä minä olen kyllä vähän eri mieltä  –  vaan haitanneeko tuo mittään, kun yhdeksän kymmenestä asiasta ollaan kuitenkin samaa mieltä.
Kaveri siihen, että joo, koska olen ainoa jonka kanssa kunnolla jutellut ja noin monesta asiasta samaa mieltä, niin ääni tulee, ja kättä päälle tarjosi siitä. (Voi miten poliitikko tuli iloiseksi siitä!)  Meiliosoitteetkin vaihdettiin, niin pääsenpä raportoimaan hänelle, kun  jotain edellämäinituista saan järjestettyä.
Mikkolan ostarilla, kun jaoin  I Love Vantaa- kauppakasseja, kolme isoa äijää oli tupakalla lähipubin (Alcatraz) oven edessä.  Kun kauppaan menijöitä ei ollut, menin tietysti äijille, että tehän olette sennäköisiä, että mielellänne otatte uudet, muodikkaat lompakot (ne I love Vantaa-kassit.)
Kaikenlaistahan siinäkin käsiteltiin, loppupäätelmät ukoilla oli, että Urkki takaisin, ja Suomi nousuun!  Yksi niistäkin oli sitten myötämielinen vihreillekin.
Näin hauskaa minulla ei ole ollut aikoihin!  No niin, onhan tässä tietysti saanut kastuakin läpimäräksi moneen kertaan, ja pää kuumeessa mennä nukkumaan.  Vaan siitähän selviää kuumalla teellä ja  luomuhunajalla.
t. Vaula Norrena, kuntavaaliehdokas ekaa kertaa, 21.10. 2008
 

 

Vaula Norrena

Vihreä kuntapoliitikko, semiootikko, yrittäjä, koirankävelyttäjä, kierrätyskirjaston hoitaja, metsän omistaja, luonnon rakastaja

Next Post

Jää kotiin, älä äänestä!

pe loka 24 , 2008
 Jää kotiin vaan sunnuntaina, äänestäminen on tyhmää! Vaalikentällä olen kuullut hyviä perusteluja, miksi ei kannata äänestää: 1. Siksi, kun ihminen on kehittymätön! Ihminen on täältä (osoittaa päätään) kehittymätön. Ihminen ei osaa nähdä, mikä on ihmiskunnalle hyväksi. Itsekästä sairautta siellä vaan on. 2. Koko Vantaan politiikka on mätä!  Sen (päättäjän nimi) voisi heittää kaivoon. Mitään ei ole saanut aikaan, kuin suurta vahinkoa. Eikä se sieltä lähde kulumallakaan, ei kannata äänestää. 3. Samat naamat siellä aina istuu, ja mikään ei muutu. Ei kannata äänestää. 4. […]

Kiinnostaako?

Kerro kaverillekin :)

RSS
Tilaa blogi
Twitter
Visit Us
Follow Me
Instagram
LinkedIn
Share