Joka viidennessä vantaalaistaloudessa on koiria, monissa myös kissoja tai muita lemmikkejä, joista osa pelkää kuollakseen uudenvuoden räiskettä. Kotieläinten lisäksi myös luonnonvaraiset eläimet pelästyvät ääni- ja valosaastetta, joka valtaa taivaan joka vuodenvaihteessa.Lintuja kuolee paukkujen ja valoräjähdysten aiheuttamaan törmäilyyn, stressiin ja pelkoon. Rakettien äänenpaine voi olla jopa 110-170 desibeliä. Se voi aiheuttaa ihmisellekin kuulovamman kerrasta. Äkillistä ääntä säikähtänyt eläin alkaa usein pelätä muunkinlaisia ääniä, paukkuarkuus yleensä vain voimistuu ajan kuluessa. Uuden vuoden paukut ja ilotulitukset saavat aikaan lemmikki- ja luonnoneläimille suurta pelkoa […]
Vuosi: 2022
Vantaan budjettikulttuuriin on kuulunut jo vuosia tietynlainen pihtailu.En tiedä, mitä täällä tehtiin 20 tai 40 vuotta sitten, että niin suuret velat saatiin kaupunkiin – mutta viimeiset 10 vuotta on maksettu laskua. Tiukkaa taloutta, ei euronkaan muutoksia TVO-aikana, liian pienellä henkilöstöllä liian raskaiden asioiden hoitoa.Liian pienellä palkalla vaativien asioiden hoitoa. Nyt se kostautuu kovalla kädellä. Lastensuojelun puutteista tuli aluehallintoviraston 800 000 euron uhkasakko, varhaiskasvatukseen ja vanhustenhoitoon ei saada henkilökuntaa, koulupsykologeista puuttuu puolet, rakennusvalvontaan ja asemakaavasuunnitteluun ei saada väkeä. Kannattaako pihtailu? Kuuden […]
Neuvottelut Vantaan vuoden 2023 budjetista käydään maanantaina 31.10. Vihreät haluavat lisätä HSL:n bussiliikenteen rahoitusta jolla mahdollistetaan mm. koululaisryhmien maksuttomat matkat, lastenvaunujen kanssa liikkuminen ja Ylästön suorat bussilinjat. Rakentuvaan kaupunkiympäristöön haluamme lisätä puita lisäämään viihtyvyyttä ja torjumaan ilmastonmuutosta. Haluamme lisäksi kauan kaivattua lisäresurssia luonnon monimuotoisuustyöhön sekä jättää nurmikoita niittämättä pörriäisten hyödyksi. Koulu- ja päiväkotiruoan laatua on parannettava ja siihen tarvitaan euroja. Kouluruokaan käytetään liian vähän rahaa ja se näkyy. Lapset ja nuoret ansaitsevat parempaa. Kouluille tarvitaan myös muuta tukea. Ehdotamme mm. […]
Koronakesänä, kun kaikille kävi harvinaisen selväksi, että elämä ei ole ikuista, päätin toteuttaa pitkäaikaisen unelmani omasta luonnonpuistosta. Aloin etsiä mahdollisimman yksinkertaista mökkikohdetta, jossa olisi tarpeeksi iso ja tarpeeksi vanha metsä ympärillä. Himoitsin paikkaa, joka olisi jätetty hoitamatta niin että metsä olisi kasvanut umpeen ja lahopuuta makaisi rotkollaan ympäriinsä. En ole mikään erityinen metsissä vaeltaja, enkä kansallispuistoissa kulkija, ihan tavallinen koirametsällä kävijä vain.Vaan halusin antaa oman panokseni Suomen metsien suojeluun ja varmistaa, että jälkipolville jää minulta jotain varmasti arvokasta talteen. Mikä […]
Kuusi vuotta sitten joku puolituttu markkinoilla tapaamani häiskä soitti minulle ja vänkäsi lähteä katsomaan jotain unohtunutta ryteikköä lentokentän kupeessa, että on kuulemma hieno metsä ja harvinaista luontoa, vaan pelko on, että rakennusliike-maanomistaja panee sen pian matalaksi ja se on sitten luonnon loppu sillä seudulla. Maastokäynti 2016 ”Minä en ole kaksinenkaan luonnontuntija”, mutisin penseästi, ”mutta voin kyllä vetää kumisaappaat jalkaani ja tulla sinne saapastelemaan muka viksuna vihreänä ihmisenä, jos ei ketään parempiakaan saada”. Ja niinhän siinä kävi että sovittuna sateisena päivänä […]
Esitän, että leikkipuistoja peruskorjatessa ja uusia leikkipuistoja rakennettaessa tehtäisiin enemmän myös ’metsäleikkipuistoja’. Alueen olemassa oleva puusto ja pensaikko voidaan hyödyntää luonnonläheisen leikkipuiston rakentamisessa. Myös suositun pururadan varteen voisi joskus laittaa metsäleikkipuiston lasten iloksi.Lasten luontosuhde kehittyy, kun he leikkivät oikeassa luonnossa.Aidon luonnon mikrobisto ja havupuiden yhdisteet antavat lapsille parempaa vastustuskykyä kuin hiekkakenttä. Lapset ja aikuiset myös nauttivat luonnonläheisistä ympäristöistä. Vantaalla on tällä hetkellä 150 puistoleikkipaikkaa, jotka ovat sekä lasten että aikuisten yhteisiä ’olohuoneita’. Nykyiset leikkipuistot ovat enimmäkseen hiekkakenttiä, joihin on asennettu […]
Asuntoasioissa päättäjä on aina kahden tulen välissä. Koiralenkillä tapaa usein ihmisiä, jotka ovat harmissaan liiasta rakentamisesta. ”Koko kaupunki menee pilalle!” he valittavat, kun ympäristöön rakennetaan. Sosiaalisessa mediassa taas jahdataan asuntoja, joita ei markkinoilta löydä. ”Onks tietoo? Tarvittaisiin kolme makuuhuonetta ja piha.” Perheasuntoja! Kiistelimme valtuustossa perheasunnoista jo koko viime valtuustokauden. Että eikö niitä millään saada lisää, kun perheet joutuvat jo muuttamaan muihin kuntiin sen takia? Laitettiin uusiin asemakaavoihin sääntö, että vähintään 30% asunnoista tulee olla kolmioita ja sitä suurempia – ja maksimissaan […]
Kaksi koronavuotta ovat muuttaneet meitä. Pitkä, pakotettu hiljaiselo on kääntänyt ahneusmittaria pienemmälle. Nyt ihmettelemme, minne sitä olikaan ennen aina niin kiire. Miksi piti hösätä koko ajan kaikenlaista? Vähemmälläkin pärjää, olemme huomanneet. Kun ei päässyt ulos syömään ja tapahtumiin, katsottiin telkkaria kotona ja opeteltiin kutomaan islantilaisia villapaitoja. Ryhdyttiin leipomaan hapanjuurileipää ja tekemään vanhan ajan laatikkoruokia. Siitä tuli hyvä mieli ja turvallinen olo. Nostalgia on sielunhoitoa Kun ei päässyt liikuntapaikkoihin, käytiin kävelylenkeillä ja patikointiretkillä. Ostettiin sukset ja alettiin taas hiihtämään, jotkut jopa […]
Vantaan strategia on parempi kuin ikinä ja se tekee Vantaasta paremman kuin ikinä. Haluan silti puhua asiasta, jota emme ole onnistuneet parantamaan, vaikka se on ollut strategiassa tärkeänä tavoitteena aina. Se on lasten pärjääminen koulussa ja siitä seuraava aikuisten pärjääminen työelämässä. Vuonna 2009 asiat olivat vielä hyvin Kun aloitin opetuslautakunnan varajäsenenä vuonna 2009, opetustoimen johtaja kehui, kuinka vain 7% koululaisista kärsii riittämättömästä luku- ja laskutaidosta.Ja kuinka Ruotsissa tuo luku oli jo 18%. Myös ammatillisen koulutuksen keskeyttämisosuus oli Vantaalla vain 8% […]
Tällä videolla ulkoministeri Pekka Haavisto kysyy ehdokas Vaula Norrenalta, mitä pitäisi sanoa ihmiselle, joka epäilee koko aluevaaleja – miksi hänen kannattaisi äänestää? Katso ja kommentoi, mitä mieltä itse olet. Pekka Haavisto ja vihreät 30 vuotta sitten Tutustuin Pekka Haavistoon vuonna 1990, kun vihreät valmistelivat eduskuntavaalikampanjaa keväälle 1991. Minut oli kutsuttu mukaan pieneen vapaaehtoisryhmään, jonka piti tehdä vihreiden vaalikampanja. Siinä oli puoluesihteeri Dave Pemberton, Vihreän Langan päätoimittaja Timo Harakka, toimittaja Eero Hyvönen ja minä copywriterina. Emme entuudestaan tunteneet toisiamme, mutta he […]
Haastattelin Iiris Suomelaa Tikkurilassa vihreiden vaalikontilla aluevaalitenttien jälkeen. Ihmettelin, kun ennen vaaleja ajankohtaisohjelmat olivat kovin huolestuneita siitä, miten terveydenhuollon kriisi saadaan ratkaistua – mutta nyt vaalitenteissä tivataan vain ilta toisensa jälkeen: Mistä rahat? Mistä rahat? Mistä karsitaan? Mistä olette valmiita leikkaamaan? Suomela vastasi pitkästi, leikkasin mielestäni olennaisimman tähän lyhyeen videoon. Katso ja kommentoi! Eräässä tentissähän Suomelalta kysyttiin ”mistä nämä rahat oikein otetaan?” Ja kun Suomela vastasi, että sillä ei ole teknisesti merkitystä, mistä ne otetaan (koska keinoja on monia ja […]
Sote-alalla on nyt kova työvoimapula. Alalta on lähtenyt kokonaan pois paljon sairaanhoitajia, vanhusten hoitajia ja lastensuojelutyöntekijöitä. Työ on rankkaa, sitä on paljon. Työolot ja palkkaus eivät useinkaan vastaa työn vaativuutta. Kirjoitimme Keravan Vihreiden pj Jaana Carleniuksen kanssa mielipiteen Keski-Uusimaahan (julkaistu 10.1.22) ja Vantaan Sanomiin (toivottavasti julkaistaan). Sairaanhoitajan keskipalkka on tällä hetkellä 2582€. Keravalla 2665€ ja Vantaalla 2476€ palkkavertailusivuston pienen otannan perusteella. Keskimääräinen kuukausipalkka lähihoitajalla (vanhustyö) on 2 397 euroa kuukaudessa Duunitorin mukaan. Alueuudistuksessa on mahdollisuus korjata työolot ja palkat paremmiksi. Kun […]
Oletteko kokeilleet julkista terveydenhuoltoa muissa maissa? Oletteko hämmästyneet, kuinka paljon paremmin se toimii kuin Suomessa? Minä olen. Maksutonta Malesiassa Kerran Malesiassa sain kipeän korvatulehduksen. Majatalosta neuvottiin mennä sairaalaan passin kanssa, niin saisi palvelua. Tein työtä käskettyä. Käynti kesti 20 minuuttia. Sinä aikana lääkäri tutki minut, määräsi antibiootin, käski hakemaan luukulta lääkkeet ja tämä kaikki maksoi yhden ringgitin, noin 20 senttiä. Olin hölmistynyt. Miten ns. kehitysmaassa kaikki voi toimia noin paljon paremmin? Perhelääkäreitä Italiassa Toisen kerran olin Italiassa tuttavaperheen luona. Satutin jalkani. […]
Kun sanoin, että nyt vihdoin päästään nostamaan hoitajien palkkoja, joku purnasi: et sinä siellä siitä voi päättää. Miten niin en voi päättää!? Aluevaltuustossa ihan tasan päätetään paremmista palkoista hyvinvointialueelle, jos ja kun niin halutaan. Sosiaali- ja terveysalalta on lähtenyt tuhansia hyviä työntekijöitä pois kokonaan, kun eivät enää jaksa raskasta työtä, huonoa työnjohtoa ja kehnoja palkkoja. Ala kärsii pahasta työvoimapulasta.Nyt jo viimein on herättävä tähän epäreiluuteen. Palkkoja on rukattava reilusti Alueuudistuksessa työntekijöiden palkat tullaan joka tapauksessa harmonisoimaan. Kun kaksikin aluetta yhdistyy […]